Spatiaalinen suojelupriorisointi
Spatiaalinen suojelupriorisointi on luonnonsuojelubiologiassa ja systemaattisessa suojelusuunnittelussa käytetty menetelmä, jolla pyritään tunnistamaan ja asettamaan alueita tärkeysjärjestykseen tietyn suojelutoimenpiteen (esim. suojelualueiden perustaminen, ennallistaminen) näkökulmasta valittujen kriteereiden tai taustamuuttujien perusteella[1]. Korkean prioriteetin alueiden ominaisuudet riippuvat viimekädessä priorisoinnille asetetuista tavoitteista, mutta tyypillisesti niiden luonnokirjo on erityisen arvokas tai niillä on runsaasti analyysin kohteena olevaa lajistoa.
Spatiaalisen suojelupriorisoinnin tavoite on edistää suojeluun käytössä olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä, auttamalla kohdistamaan valittuja toimenpiteitä alueille, joilla niistä saadaan korkein hyöty suhteessa kustannuksiin. Sen keskeinen kysymys on mitä, missä, miten ja milloin toimenpiteitä tulisi tehdä, jotta suojelulle asetetut tavoitteet olisi mahdollista saavuttaa tehokkaasti[2]. Priorisoinnissa hyödynnetään usein kvantitatiivisia menetelmiä ja niitä varten suunniteltuja ohjelmistoja, kuten Zonationia, mutta myös muut lähestymistavat, kuten asiantutija-arviot, ovat mahdollisia[2].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kukkala, Aija: Biologia: spatiaalinen priorisointi Tieteen termipankki. 28.4.2015. Tieteen termipankki. Viitattu 29.1.2022.
- ↑ a b Moilanen, Atte & Wilson, Kerrie A. & Possingham, Hugh P: Spatial Conservation Prioritization - Quantitative Methods & Computational tools. Oxford University Press, 2009.