Sokeanäkö
Sokeanäkö on harvinainen aivokuoren vaurion takia sokeutuneilla tavattu ilmiö, jossa henkilö pystyy sokeudestaan huolimatta arvioimaan erinomaisella tarkkuudella esineiden ominaisuuksia ja sijainnin.[1]
Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutkija Anthony Marcel kuvasi high speed -kameralla sokeanäköön kykeneviä samalla, kun he tarttuivat pöydällä oleviin esineisiin. Tutkimuksen tulokset osoittivat liikkeiden tarkkuuden. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, mikä mahdollistaa sokeanäön. Osa tutkijoista uskoo sokeanäköön pystyvillä olevan hieman toimivaa näköaivokuorta ja osa taas on sitä mieltä, ettei sokeanäköön tarvita lainkaan näköaivokuorta.
Yhdysvaltalaisessa Ricen yliopistossa tehty koe viittaa siihen, ettei näköjärjestelmän keskeinen osa, V1-näköaivokuori, ole täysin välttämätön näköhavainnon synnyssä. Kokeessa normaalisti näkevien koehenkilöiden näköaivokuori lamaannutettiin sähkömagneettisella pulssilla. Samaan aikaan kuvaruudulla väläytettiin yksinkertaisia testikuvia, joista piti sanoa, onko palkki vaaka- vai pystysuuntainen, tai toisessa koesarjassa, minkä värinen piste on. Koehenkilöt kertoivat. etteivät nähneet mitään, mutta kun he arvasivat esimerkiksi palkin suunnan, arvaus meni oikein 75 prosenttia arvauksista. Satunnaisesti arvaamalla luvun pitäisi olla vain 50 prosenttia. Koe ei selitä, miten näköhavainto syntyy ilman aivokuorta, mutta jonkinlainen alkeellinen järjestelmä aivoissa näyttäisi olevan. Sen kautta syntyvä näköhavainto näyttää erottavan sekä suunnan että värit. Merkittävää tässä on se, että havainto ei ole tietoinen.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Heikki Lyytinen, Vesa Laine, Lea Himberg: Ihmisen toiminnan neuropsykologia, psykologia 4. WSOY, 2001. ISBN 951-0-24073-7.