Soima

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Soima (saima, donskotti, kokkavene, mervene) on Laatokalla 1700-luvulta 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin käytetty purjealustyyppi.

Perinteinen purjealus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laatokan perinteisiä purjealuksia J.A. Atkinsonin piirroksessa vuodelta 1804. Kuvassa vasemmalla soima. (Museovirasto)

Soimien alkuperä voidaan johtaa Hollantiin. Aiemmin lähes tyystin laivattoman Laatokan rannoille nousi Pietari Suuren käskystä telakoita 1700-luvun alkupuolella. Telakoiden hollantilaiset laivanrakennusmestarit olivat tuotosta keisarin Euroopan matkoilta. Soima, kuten Laatokan suurempi alustyyppi kaljotti, syntyivät hollantilaisen laivanrakennustaidon ja perinteisen karjalaisen veneenveiston kohdatessa.

Soimat olivat pituudeltaan 8–15-metrisiä limisaumaisia aluksia, jotka varustettiin varsin korkealla varalaidalla sekä jyrkästi nousevalla keulalla ja perällä suojaamaan alusta Laatokan järkältä ja vaaralliselta aallokolta. Runkomuodoltaan soimat olivat, etenkin aikakautensa loppupuolella, varsin sutjakoita ja suhteellisen nopeita purjehdittavia. Alustyypistä käytettiinkin toisinaan lempinimeä Laatokan vinttikoira. Alukset jakautuivat pienempiin, 8–10 metriä pitkiin kannettomiin avosoimiin sekä suurempiin täkkisoimiin, jotka varustettiin kannella ja usein myös kajuutalla tai kahdella.

Soimat takiloitiin kahdella mastolla joissa kummassakin oli varpapurjeet. Etumaston purje oli tyypillisesti takamaston purjetta suurempi. Purjeiden alareunoja ei sidottu puomeille. Varhaisemmissa aluksissa saatettiin käytettiin varpapurjeen sijasta myös raakapurjeita. Suuremmissa täkkisoimissa käytettiin myös halkaisijapurjeita. Purjehtimisen lisäksi voitiin etenkin pienempiä soimia myös soutaa.

Soimat olivat runkomuodoltaan varsin tasapohjaisia, mikä ei tarjonnut kovinkaan hyvää suorituskykyä vastatuuleen purjehdittaessa. Luoviominaisuuksien parantamiseksi lisättiin myöhemmin alusten keulaosiin pitkät ja matalat kölit, jotka yhdessä varpapurjeiden kanssa tarjosivat kohtuulliset mahdollisuudet luovimiseen sekä hyvät sivutuuliominaisuudet.

Valtaosa aluksista rakennettiin talonpoikien omilla pienillä paikallisilla telakoilla eli varveilla. Erityisesti avosoimat olivat lähes poikkeuksessa oman pitäjän miesten rakentamia. Muutamat varvit kasvoivat varsinaisiksi telakoiksi. Erityisen paljon soimia valmistui Koillis-Laatokan Impilahdella ja Salmissa.

Soimat kalassa ja rahtia kuljettamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksia käyttivät erityisesti Laatokan rantojen talonpojat ja kalastajat. Soimilla harjoitettiin rahdinkuljetusta Laatokan rannoilta Pietariin saakka. Keisarikunnan pääkaupunkiin kuljetettiin enimmäkseen puutavaraa, mutta myös kalaa ja maataloustuotteita, erityisesti voita. Paluumatkalla aluksissa kuljetettiin kaupungin ylellisyystuotteita ja etenkin viljaa.

Kalastajat käyttivät soimia niin pyyntimatkoilla kuin kuljettaessaan saaliitaan markkinoille. Kalastajia varten rakennettiin erityisiä kalasoimia, jotka olivat varustettu aluksen keskelle sijoitetulla vesisäiliöllä. Kalasoimilla kalastajat pystyivät kuljettamaan saaliinsa elävänä aina Pietariin saakka.

Soimilla järjestettiin toisinaan myös purjehduskilpailuja.

Aika ajaa soimien ohi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soimat säilyttivät asemansa Laatokan merkittävimpänä purjealustyyppinä aina höyrykoneiden ja moottoriveneiden aikakaudelle saakka. Uudemmat alustyypit syrjäyttivät soimat 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Laatokalle 1890-luvulla saapuneet höyryhinaajien vetämät lotjat hallitsivat alueen rahtiliikennettä suvereenisti jo 1910-luvulla. Laatokan viimeiset soimat poistuivat käytöstä kalastajien siirtyessä moottoriveneiden käyttöön 1920- ja 1930-luvuilla.