Seurakuntien Lapsityön Keskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seurakuntien Lapsityön Keskus (SLK) oli kirkollinen lapsi- ja perhetyön palvelu-, asiantuntija- ja yhteistyöjärjestö, jonka tehtävä oli kehittää ja tukea seurakuntien lapsi- ja perhetyötä sekä osallistua ja vaikuttaa muuhun työhön lasten ja perheiden hyväksi kirkossa ja yhteiskunnassa.

Vuonna 2013 SLK täytti 125 vuotta. Seurakuntien Lapsityön Keskus, Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus ja Nuorten Keskus yhdistyivät vuoden 2017 alussa Nuori kirkko ry:ksi.[1]

Seurakuntien Lapsityön Keskuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakuntien Lapsityön Keskuksen (SLK) edeltäjä, Suomen Evankelis-luterilainen Pyhäkouluyhdistys (SPY), perustettiin vuonna 1888. Nimi muutettiin vuonna 1991 Suomen Ev.-lut. Seurakuntien Lapsityön Keskukseksi (SLK).

Pyhäkoulutyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteistä riippuen pyhäkoulutoimintaa on ollut useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea jo 1780-luvulta lähtien. Valtakunnallinen Suomen Pyhäkouluyhdistys, SPY, perustettiin vuonna 1888 tuottamaan materiaalia ja järjestämään koulutusta pyhäkoulunopettajille. Järjestäytynyt yhdistys pystyi palvelemaan keskitetysti ja tehokkaasti seurakunnissa tapahtuvaa työskentelyä.

SPY:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tehtävä oli ”edistää lasten opettamista kristillisessä uskossa ja tiedossa”. Rovasti Hernbergin (pääsihteeri 1898–1913) mukaan yhdistyksellä oli lisäksi neljä muuta tehtävää: pyhäkoulutyön harrastuksen herättäminen uusien koulujen perustamisen edistäminen työntekijöiden välisten yhteyksien luonti toiminnan kehittäminen ja yhtenäistäminen Tavoitteisiin pyrittiin mm. perustamalla heti vuonna 1888 suomen- ja ruotsinkieliset pyhäkoululehdet. Seurakuntia kiertämään lähetettiin pappeja, jotka järjestivät juhlia, hartaustilaisuuksia ja kokouksia sekä ohjasivat ja kannustivat pyhäkoulutoimintaa. SPY toimitti työn tueksi myös ohjekirjoja, mm. Artur Blombergin Pyhäkoulun ja kodin käsi- ja rukouskirjan vuonna 1888.

Maalla ja kaupungeissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhäkouluja oli sekä maalla että kaupungeissa. Niiden toimintaedellytykset olivat hyvin erilaiset. Kaupungeissa välimatkat olivat lyhyet, ja koulua voitiin pitää säännöllisesti. Maalla koulut toimivat harvoin ympäri vuoden. Opettajien koulutuspohja oli hyvin erilainen. Kaupunkilaislapset olivat usein saaneet myös kouluopetusta, mutta maalla lapset kävivät korkeintaan satunnaisesti kiertokoulua.

Oppilaiden erilaiset lähtökohdat herättivät keskustelun pyhäkoulun tarkoituksesta. Tulisiko painottaa sanaa ”pyhä ” ja järjestää lasten hartaushetki? Onko kysymyksessä pikemminkin ”koulu” läksyineen ja kuulusteluineen? Myös luku- ja kirjoitustaidon opettelu oli usein osa pyhäkoulua. Vähitellen vahvistui kanta, jonka mukaan pyhäkoulu on osa kasteopetusta ja painopisteen tulee olla hartaudessa.

Koulutusta pyhäkoulunopettajille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska opettajien koulutustaso oli vaihteleva, heidän kouluttamisensa ja ohjaamisensa oli välttämätöntä. Aluksi pyhäkoulunopettajien ohjauksesta vastasivat kiertävät papit, sittemmin opetusta järjestettiin myös erilaisten juhlien yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, ja siksi ongelmaan tarjottiin ratkaisuksi opettajakursseja. Ensimmäisen kerran opettajakurssi järjestettiin vuonna 1908 Viipurin vuosijuhlan yhteydessä. Kurssille osallistuneiden 150 opettajan kokemukset olivat niin myönteisiä, että toimintaa päätettiin jatkaa.

Vuonna 1914 yhdistyksen työntekijäksi liittyi Berta Hermanson, jota on kutsuttu myös Suomen pyhäkoulun äidiksi. Hän oli ollut SPY:n johtokunnan jäsen jo vuodesta 1902. Hermanson oli suomalaisen tyttökoulun opettaja, ja hän tuli vapaaehtoiseksi avustajaksi lehtien toimittamiseen ja ruotsinkieliseen työhön. Kielitaitoisena ihmisenä hän edusti SPY:tä useissa kansainvälisissä kokouksissa. Berta Hermanson innostui myös ajatuksesta perustaa Suomeen pyhäkouluopisto Englannin esimerkin mukaan. Hänestä tuli opiston puolestapuhuja ja varainkerääjä. Opisto toteutui 1937 Luther-opistona. Monien vaiheiden jälkeen opisto jatkaa edelleen toimintaansa osana Seurakuntaopistoa.

Pyhäkoulun rooli muuttuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1921 eduskunta hyväksyi lain oppivelvollisuudesta. Edelleen oli yleisesti vallalla käsitys, että pyhäkouluun kuuluu myös alkeisopetus, kuten luku- ja kirjoitustaidon opettaminen. Siksi laki herätti hämmennystä. Oliko tarkoitus, että lapset käyvät kahta koulua?

Tämä tilanne vaikeutti pyhäkoulujen asemaa. Toisaalta se mahdollisti pyhäkoulun painottumisen hartauteen, kun alakansakoulu hoiti perusopetuksen. Muutos vaati myös pyhäkoulunopettajien kouluttamista uudelleen.

Suomen Pyhäkouluyhdistys oli aloittanut toimintansa kaksikielisenä. Tilanne muuttui, kun Suomen ruotsalainen pyhäkoululiitto (Finlands Svenska Söndagsskolförbund) syntyi. Liitto erosi SPY:stä 1920-luvun puolivälissä. Se järjesti ruotsinkielistä opetusta ja perusti sitä varten myös ruotsinkielisen pyhäkoulunopettajaseminaarin. Berta Hermanson kuului myös tämän yhdistyksen johtokuntaan. SPY:n ja ruotsalaisen pyhäkoululiiton välit pysyivät lämpiminä erosta huolimatta.

Pyhäkoulun historian taltiointiin herättiin jo 20-luvun lopulla. Silloin ryhdyttiin valmistelemaan pyhäkoulutyön satavuotisjuhlia, ja historiankirjoituksen tarve kävi ilmeiseksi. SPY julkaisi Martti Ruuthin historiakatsauksen vuonna 1928. Satavuotisjuhlasta vuonna 1932 muodostui pyhäkoulutyön suurkatselmus. Nurmijärvelle pystytettiin muistomerkki Suomen pyhäkoulun isälle, Johan Fredrik Berghille. Kuusi vuotta myöhemmin oli vuorossa SPY:n 50-vuotisjuhla.

Monipuolistuva pyhäkoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen pyhäkoulua kehitettiin edelleen monipuolistamalla opetusmenetelmiä ja -välineitä. Pyhäkoululaiset ryhmiteltiin iän mukaan, ja heille järjestettiin leirejä ja retkiä mm. pyhäkoulujuhlille ja kirkkoihin. Eri aiheet tai menetelmät synnyttivät mm. raamattu-, piirustus- ja maastolaatikkopyhäkouluja. Menetelmien pyrkimyksenä oli helpottaa vaikeiden tekstien läpikäymistä.

Pitkäaikaisia pyhäkouluopettajia muistettiin kunniakirjoilla. Vuonna 1951 otettiin käyttöön pyhäkoulumerkit kunniakirjojen oheen. Yhdistyksen työstä pääosa on tehty ilmaisena vapaaehtoistyönä. Suurin osa pyhäkoulunopettajista ja -oppilaista on ollut naisia ja tyttöjä. Berta Hermanson oli toiminnassa mukana aina kuolemaansa asti, vuoteen 1944. Hänen laillaan moni muukin yhdistyksen työntekijä ja työhön osallistuja jäi toimintaan mukaan vuosikymmeniksi. Hyvä esimerkki on yhdistyksen pitkäaikaisin johtokunnan puheenjohtaja Lauri Ingman (puheenjohtajana 1905-1932), jota eivät estäneet edes pääministerin tehtävät.

Pyhäkoulut saavuttivat suosionsa huipun 50-luvun lopulla. Tuolloin niissä kävi yli 300 000 lasta. Sen jälkeen osallistujamäärät ovat laskeneet. Perheiden uudenlaisiin tarpeisiin vastattiin kehittämällä uusia työmuotoja, kuten perhetyö ja päiväkerho. Etsiessään keinoja pyhäkoulun aseman kohentamiseksi piispainkokous teki vuonna 1973 periaatteellisen päätöksen hyväksyä pyhäkoulunopettajille maksettavat palkkiot. Tämä ei kuitenkaan parantanut pyhäkoulun suosiota.

Seurakuntien Lapsityön Keskus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyksen 100-vuotispäivän lähetessä havaittiin, ettei sen nimi Pyhäkouluyhdistys enää vastannut laajentunutta toimintaa. Vuonna 1991 nimi muutettiin Suomen Ev.-lut. Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:ksi (SLK). Erityisesti pyhäkoulutyötä tukemaan perustettiin vuonna 1993 Suomen Pyhäkoulun Ystävät ry.

SLK:n ja Lasten Keskuksen 1990-luvun suuria projekteja oli Viron pyhäkoulutyön tukeminen Neuvostoliiton hajottua. Viron pyhäkoulutyöntekijöille järjestettiin mm. koulutusta ja lähetettiin materiaalia, kuten Pyhäkoululehtien vuosikertoja.

90-luvulla SLK:n kotimaan suuria projekteja olivat mm. useana vuonna järjestetty valtakunnallinen Lasten Oma Nooan Arkki -tapahtuma sekä Lasten virsi -päivä ja siihen liittyvien kirjan ja äänitteen teko.

Uusi vuosituhat on haastanut jälleen uudistumaan - perinteitä vaalien. Vuonna 2004 valmistui SLK:n pitkän tähtäimen strategia ”Kohti leikkivää kirkkoa 2010”. Se näkyy toiminnassa laajasti. Leikkivän kirkon ajatus on nostaa lapsi seurakunnan esikuvaksi ja herkistää kirkkoa katsomaan maailmaa lapsen tavoin. Ajattelutapaan liittyy myös uusia työmenetelmiä, kuten viiden aistin pedagogiikka, lattiakuvat ja Suuri leikki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Kansanaho, Kirkko ja lapset, 1988, Lasten Keskus
  • Seurakuntien Lapsityön Keskuksen arkisto
  • Seurakunnan päiväkerho on leikin lumoa ja hiljaisuutta, Kirkkohallituksen esite

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nuori kirkko - Nuori kirkko Nuori kirkko. Viitattu 8.5.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]