Semovente da 75/18
| Semovente da 75/18 | |
|---|---|
 Musée des Blindés |
|
| Aseen tyyppi | rynnäkkötykki |
| Alkuperämaa |
 Italia |
| Palvelushistoria | |
| Sodissa | toinen maailmansota |
| Valmistushistoria | |
| Valmistajat | Ansaldo |
| Tekniset tiedot[1] | |
| Malli | Semovente M42 da 75/18 |
| Paino | 15 t |
| Pituus | 5,06 m |
| Leveys | 2,28 m |
| Korkeus | 1,85 m |
| Miehistö | 3 |
| Panssarointi |
30–50 mm edestä 25 mm sivulta ja takaa 6 mm pohjasta 9 mm päältä |
| Pääaseistus | 75/18 |
| Muu aseistus | 8mm Breda 38 |
| Moottori | SPA 15TB M42 |
| Teho |
190 hv 2 400 RPM |
| Maavara | 33 cm |
| Toimintasäde |
200 km tiellä 130 km maastossa |
Semovente da 75/18 oli toisen maailmansodan aikana valmistettu italialainen rynnäkkötykki. Sen pääase oli 75/18 ja se perustui M13/40, M14/41 ja M15/42-panssarivaunujen pohjalle.
Suunnittelu ja piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italialainen Ansaldo oli kehitellyt L3-panssarivaunuun perustuvan rynnäkkötykin prototyypin jo vuonna 1940, mutta saman vuoden toukokuun ja kesäkuun välillä tutustuttiin Sturmgeschütz III-vaunun suorituyskykyyn. Ansaldolla päätettiin rakentaa keskiraskaaseen vaunuun perustuva rynnäkkötykki, jonka pääase oli 75/18-tykki. Hankkeen toteutus alkoi syyskuussa 1940. Rammikuussa 1941 valmiina oli puinen malli ja helmikuussa ensimmäinen prototyyppi. Rynnäkkötykki hyväksyttiin asevoimien käyttöön ja Ansaldolle annettiin 30:n vaunun tilaus.[1]
Semovente da 75/18 eli 75/18-rynnäkkötykki perustui M13/40-panssarivaunun pohjalle. Tykkitorni ja miehistön tilat uusittiin. Valmiin vaunun korkeus oli 185 cm verrattuna M13/40:n korkeuteen 237 cm. Painoa vaunulla oli noin 13 tonnia. Etupanssarointi koostui kahdesta 25 mm panssarilevystä. Vaunuihin asennettiin myös Marelli RF1CA-radio. Nopeus tiellä oli 32 km/h ja toimintasäde 210 km. Tykki liikkui sivusuunnassa 18° ja pystysuunnassa -12/+22°. Tykin laukauksen lähtönopus oli 425 m/s ja tulinopeus 10 laukaisua minuutissa. Hidas lähtönopeus soveltui hyvin onteloammusten käyttöön. 500 metrin etäisyydeltä sen panssarinläpäisy oli 70 mm. Vaunussa oli mukana 44 ammusta. Ilmi tulleita huonompia ominaisuuksia olivat sirpaloitumiselle taipuvainen tykin panssarointi, mekaaniset ongelmat ja nopeasti kuumentuvat miehistön tilat.[1]
Ensimmäiset 60 vaunua valmistuivat vuonna 1941. Ensimmäistä mallia valmistettiin vuoteen 1942 saakka. Sittemmin alettiin käyttää M14/41-panssarivaunua pohjana. Uusi paino oli 13,5 tonnia ja nopeus tiellä 34 km/h. 6,5 mm Breda 30-pikakivääri vaihdettiin 8 mm Breda 38-konekivääriin, mutta muuten vaunun ominaisuudet säilyivät käytännössä samoina. Vuonna 1942 alettiin rakentaa uuteen M15/42-panssarivaunuun perustuva malli, jota valmistettiin 1942–1943. Vuonna 1943 jälkimmäinen malli sai uuden tykin, jolloin siitä tuli Semovente da 75/34. Valmistusmäärät olivat mallin mukaan M40 60 kappaletta, M41 162 kappaletta ja M42 245 kappaletta.[1]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Semovente da 75/18-vaunun suoritusku´ykyyn oltiin esimerkiksi Libyassa tyytyväisiä. Siinä missä M14/41 oli vuoteen 1943 mennessä teknisesti jälkeenjäänyt vaunu, Semovente da 75/18 oli tykkinsä ja panssaroinninsa puolesta edelleen suorityskykyinen. Kuten muitakaan italailaisia rynnäkkötykkityyppejä, niitä ei kuitenkaan ollut koskaan saatavilla tarpeeksi, jotta nillä olisi ollut suurta vaikutusta taistelukentällä. Italian vaihdettua puolia vaunuja käytettiin saksalaisissa divisioonissa.[1]