Tämä on lupaava artikkeli.

Seili (albumi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seili
Jenni Vartiainen
Studioalbumin Seili kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  20092010
 Julkaistu 31. maaliskuuta 2010
(Digi / Rajoitettu CD)
14. huhtikuuta 2010 (CD)
14. tammikuuta 2011 (Vinyyli)
 Formaatti CD
Digitaalinen
Vinyyli
 Tuottaja(t) Jukka Immonen
 Tyylilaji Pop
 Kesto 36.44
 Levy-yhtiö Warner Music Finland
Jenni Vartiaisen muut julkaisut
Ihmisten edessä
2007
Seili
2010
Terra
2013

Seili on Jenni Vartiaisen toinen sooloalbumi. Se julkaistiin virallisesti 14. huhtikuuta 2010 sekä tätä ennen digitaalisesti ja rajoitettuna ennakkopainoksena 31. maaliskuuta. Albumia on myyty multiplatinalevyn verran, virallisten tilastojen mukaan noin 147 000 kappaletta[1] ja se on noussut 30:n Suomen kaikkien aikojen myydyimmän albumin joukkoon.[2][3]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleiden tekemiseen osallistuivat Jenni Vartiaisen itsensä lisäksi Jukka Immonen, Teemu Brunila, Mariska ja Paula Vesala. Seili-albumilla Vartiainen on osallistunut aiempaa enemmän eri instrumenttien soittamiseen ja muun muassa avausraita ”Koti” on hänen itse pianolla soittamansa ja sovittamansa. Mariskan sanoitukset ovat tuoneet esiin Vartiaisen synkempää puolta, kun taas Brunilan tekstit ovat positiivisempia.[4] Vartiainen otti vaikutteita kappaleiden soundiin lauluista, joita hän oli valinnut nuoruudessaan luisteluohjelmiinsa.[5] Kansien sisätekstit ovat Vartiaisen omaa käsialaa, niin kuin ensimmäisellä Ihmisten edessä -albumillakin. Albumin kannen on suunnitellut yhdessä Vartiaisen kanssa Janne Uotila, ja kannen kuvan on ottanut Juha Mustonen.

Albumin nimeksi otettu Seili on Turun saaristossa sijaitseva saari, jonne leprapotilaita lähetettiin 1600-luvulta 1800-luvulle eristyksiin ja sen jälkeen mielisairaita.[6] Vartiaisen mukaan nimi tarkoittaa vertauskuvallisesti ”matkaa tuntemattomaan saareen, pakenemista arjesta musiikin maailmaan”.[7] Albumin toinen kappale ”Seili” on Mariskan sanoittama ja Vartiaisen ja Immosen säveltämä.[8]

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seili julkaistiin digitaalisesti ja rajoitettuna fyysisenä ennakkopainoksena 31. maaliskuuta 2010, mutta kauppoihin levy ilmestyi virallisesti vasta 14. huhtikuuta. [9] Albumi julkaistiin myös rajoitettuna vinyylipainoksena 14. tammikuuta 2011 osana Levyale-kampanjaa. Painos myytiin alle viikossa loppuun.[10][11] Musiikkivideo julkaistiin kappaleista ”En haluu kuolla tänä yönä” (ohjaus Miikka Lommi), ”Nettiin” (ohjaus Misko Iho), ”Missä muruseni on” (ohjaus Mikko Harma) ja ”Eikö kukaan voi meitä pelastaa?” (ohjaus Jukka Immonen, Jenni Vartiainen).

Albumilta julkaistiin neljä singleä. Ensimmäisenä 1. helmikuuta 2010 julkaistu ”En haluu kuolla tänä yönä” teki Music Control -radiolistan ennätyksen nousemalla julkaisuviikollaan sijalle 7, ja se nousi saman listan ykkössijalle kolmannella listaviikollaan.[12] Levyn toisena singlenä julkaistiin kappale ”Nettiin”. Kolmas sinkku oli "Missä muruseni on", neljäs "Duran Duran" ja viides "Eikö kukaan voi meitä pelastaa". Viimeisin ”Minä ja hän” julkaistiin lähes kaksi vuotta albumin julkaisun jälkeen Voice of Finlandin tuoman näkyvyyden vuoksi.[13]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seili sai hyvän vastaanoton niin arvostelijoilta kuin yleisöltä. Vartiainen keräsi palkinnot vuoden 2010 Emma-gaalassa kategorioissa Vuoden albumi, Vuoden biisi (”En haluu kuolla tänä yönä”), Vuoden myydyin albumi, Vuoden pop- / rockalbumi, Vuoden live-esiintyjä ja Vuoden naissolisti. Lisäksi ”Missä muruseni on” sai yleisöäänestyksessä Vuoden musiikkivideon Emman.[14] Albumin kansi valittiin keväällä 2012 yleisöäänestyksessä Suomen kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi levynkanneksi Roadrunnerin jälkeen.[15] Seililtä julkaistuja kolmea singleä ”En haluu kuolla tänä yönä”, ”Missä muruseni on” ja ”Duran Duran” on myyty yli kultalevyrajan, yli 5 000 kappaletta.[1]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Listamenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2010 digitaalisen julkaisunsa jälkeen Seili asettui Suomen albumilistalla ykköseksi. Vähitellen albumin sijoitus laski 7. sijalle saman vuoden elokuuhun mentäessä, minkä jälkeen sijoitus vaihteli neljännen ja seitsemännen sijan välissä. Seili nousi takaisin ykkössijalle lokakuussa ja pysyi kärkikolmikossa 23 viikkoa vuoden 2011 maaliskuun alkuun. Albumi pysyi kaikkiaan 15 viikkoa listaykkösenä, 58 viikkoa Top 10:ssä ja itse listalla yhteensä 62 peräkkäistä viikkoa eli yli vuoden. Seili palasi listalle heinäkuussa 2011 sijalle 17 ja edelleen sijalle kaksi, minkä jälkeen se putosi listalta.[20] Seili oli vuoden 2010 ostetuin albumi ja myi multiplatinaa.[21]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koti – 01.23 (säv. T. Brunila, sov. J Vartiainen)[22]
  2. Seili – 04.48 (säv. J. Vartiainen, J. Immonen, san. Mariska)[23]
  3. En haluu kuolla tänä yönä – 03.45 (säv. J. Vartiainen, J. Immonen, san. Mariska)[24]
  4. Nettiin – 03.36 (säv. ja san. T. Brunila)[25]
  5. Missä muruseni on – 03.42 (säv. J. Vartiainen, J. Immonen, san. Mariska)[26]
  6. Duran Duran – 03.53 (säv. ja san. T. Brunila)[27]
  7. Minä ja hän – 04.28 (säv. J. Vartiainen, J. Immonen ja H. Korkeamäki san. Mariska)[28]
  8. Kiittämätön – 03.18 (säv. J. Vartiainen, J. Immonen, san. J. Vartiainen, P. Vesala)[29]
  9. Eikö kukaan voi meitä pelastaa? – 03.37 (säv. J. Vartiainen, J. Immonen ja P. Sarin, san. J. Vartiainen, P. Vesala)[30]
  10. Halvalla – 04.16 (säv. ja san. T. Brunila)[31]

[32]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale Lataus-
lista
Single-
lista
En haluu kuolla tänä yönä 1 1
Nettiin 12 12
Missä muruseni on 1 1
Duran Duran 10 10
Eikö kukaan voi meitä pelastaa?
Minä ja hän 8 8

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tilastot - Jenni Vartiainen Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 23.10.2012.
  2. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 25.2.2012.
  3. Kaikkien aikojen myydyimmät ulkomaiset albumit Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 25.2.2012.
  4. Anssi Järvinen: Jenni Vartiainen lumoutuu laulamalla 31.3.2010. Dome.fi. Viitattu 21.10.2012.
  5. http://satumaa.yle.fi/ajankohtaista/2011-02-28/jenni-vartiainen-seili-syntyi-yleiso-ja-bladerunner-mielessa
  6. http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/levyt/upottavaa-poppia/868854 22.10.2012
  7. Taina Latvala: Jenni Vartiainen: "Olen huono luottamaan" Me Naiset. 12.8.2010. Viitattu 21.10.2012.
  8. http://www.voice.fi/musiikki/miksi-jenni-vartiaisen-uusi-levy-sai-nimen-spitaalisten-hautasaarelta/1/13451
  9. Jenni Vartiaisella huima vauhti Voice. Viitattu 19.4.2010.
  10. Vinyyli on taas pop! Levyale. Viitattu 25.2.2012.
  11. Jenni Vartiaisen menestyslevyn vinyylipainos myytiin loppuun levyalessa The Voice. Viitattu 19.1.2011.
  12. Jenni Vartiainen rikkoo ennätyksiä 30.3.2010. Iltalehti. Viitattu 23.10.2012.
  13. Kuuntele Jenni Vartiaisen uusi single Minä ja hän Iskelmä. Viitattu 16.3.2012.
  14. Arkisto - 2010 IFPI -musiikkituottajat. Viitattu 18.10.2012.
  15. Roadrunner on Suomen paras levynkansi Yle. Viitattu 26.4.2012.
  16. Toni van der Saar: Jenni Vartiainen: Seili 20.4.2010. MTV3. Viitattu 23.10.2012.
  17. Antti Luukkanen: Levyarvostelut. Soundi 4/10, 2010. Soundi.fi Viitattu 18.10.2012.
  18. Stara.fi: Levyarvostelussa Jenni Vartiainen: Seili 1.4.2010. Viihdelehti Stara. Viitattu 18.10.2012.
  19. Anssi Järvinen: Levyarvostelu: Jenni Vartiainen - Seili 29.3.2010. Dome.fi. Viitattu 18.10.2012.
  20. Jenni Vartiainen: Seili Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 19.10.2012.
  21. IFPI -musiikkituottajat: Myydyimmät, 2010 Viitattu 19.10.2012.
  22. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  23. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  24. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  25. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  26. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  27. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  28. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  29. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  30. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  31. Kappaleen tiedot Fono.fi. Viitattu 29.10.2012.
  32. Seilin kappalelista CDON. Viitattu 3.3.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]