Savikumpu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Avoin rinnelaidun Savikummunmäellä.

Savikumpu on kylä Parikkalassa. Se sijaitsee noin kaksi kilometriä koilliseen Särkisalmen risteyspaikasta Simpelejärven Sokkiiselän rannalla. Kylän maisema on avara ja kumpuileva yhdistelmä mäkikyläasutusta, viljelymaisemaa sekä reheviä lehtoja.[1] Savikummunmäen kaakkoisrinteellä näkyy jääkauden jälkiä kuten siirtolohkareita ja pirunpeltoja.[2] Kylän alueelta on valittu noin 300 hehtaaria kulttuurimaisemaa maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Kylässä on myös arvokkaiksi luokiteltuja perinnemaisemia.[2]

Savikumpu lienee asutettu jo varhain, sillä sen alueelta on tehty useita esihistoriallisia irtolöytöjä, kuten tasa- ja kourutalttoja sekä tuura.[3] Sodan jälkeisen asutustoiminnan tuloksena kylään syntyi kunnan toiseksi suurin uusi asutusalue. Se perustettiin pääosin kahden entisen kantatilan, Viessanmäen ja Valkeapään maille.[4]

Kylän nykyinen asukasluku on noin 200. Sen pääasiallinen elinkeino on maatalous eri muodoissaan. Kylällä toimii myös mm. kuljetusyritys, autokorjaamo, lasiliike, maansiirtoliike, saha ja höylä.[1] Kylän yhdistystoiminnan rungon muodostavat maa- ja kotitalousnaiset sekä kyläyhdistys.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaana Juvonen: Parikkalan historia. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1996. ISBN 952-90-7806-4

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Savikumpu Parikkalan kylät. eKarjala. Viitattu 31. heinäkuuta, 2015.
  2. a b Savikummun kulttuurimaisema Etelä-Karjalan Liitto & Kymenlaakson Liitto. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 31. heinäkuuta, 2015.
  3. Juvonen, s. 714
  4. Juvonen, s. 627-628.