Saurun koulu
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Saurun koulu on kyläkoulu Perniön Saurussa, nykyisessä Salon kaupungissa. Se täytti vuonna 2008 sata vuotta. Koulun perustamisesta oli päätetty jo loppuvuodesta 1906. Oppilaita oli koulun aloittaessa 88. Opettajia oli vuosikausia vain kaksi, sekä mies- että naisopettaja, sittemmin heitä palkattiin lisää. 1960- ja 1970-luvuilla kunnassa lakkautettiin suurin osa kouluista väestön vähenemisen takia, Saurun koulu kuitenkin säilyi ja siihen yhdistettiin Kieronperän koulu. Vuosina 1984–1985 koulurakennus remontoitiin nykyiseen ulkoasuunsa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koulun kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)