Saberht

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saberht kuvattuna John Speedin The Theatre of the Empire of Great Britaine -teoksessa.

Saberht, myös Sæberht, Saeberht tai Sebert, (k. 616 tai 617) oli itäsaksien eli Essexin kuningaskunnan ensimmäinen kristitty kuningas noin 604–616. [1].[2]

Henry Huntingdonilaisen mukaan Saberhtin isä oli Essexin edellinen kuningas Sledda. Anglosaksien kronikan mukaan Saberhtin äiti puolestaan oli Kentin kuninkaan Ethelbert Kentiläisen sisar Ricula.[2] Saberht hallitsi Essexiä enonsa nimittämänä ja alaisuudessa. Saberht kääntyi kristityksi Ethelbertin kääntymisen jälkeen.[2][1]Saberhtin kastoi Lontoon piispa Mellitus[3].

Myöhempi legenda väitti, että Westminster Abbey olisi Saberhtin perustama, sillä Lontoo oli tuolloin itäsaksien pääkaupunki. Legendan todenperäisyys on kuitenkin hatara. Saberhtin kuoltua hänen poikansa Sæward, Sexred ja kolmas poika, jonka nimeä ei tunneta, nousivat valtaan ja samalla Essex palasi pakanuuteen, sillä Saberhtin pojat eivät olleet kääntyneet kristityiksi.[1][2]

  1. a b c Saberht Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 18.11.2019. (englanniksi)
  2. a b c d Kings of Essex (East Saxons) Foundation for Medieval Genealogy. Viitattu 19.11.2019. (englanniksi)
  3. Saint Mellitus of Canterbury Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 18.11.2019. (englanniksi)