S-4 (1936)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
S-4
Aluksen vaiheet
Rakentaja Itämeren telakka, Leningrad
Kölinlasku 3. tammikuuta 1936
Laskettu vesille 17. syyskuuta 1936
Palveluskäyttöön 30. lokakuuta 1939
Poistui palveluskäytöstä upotettu 6. tammikuuta 1945
Tekniset tiedot
Uppouma 840 t (pinnalla)
1 070 t (sukellus)
Pituus 77,75 m
Leveys 6,40 m
Syväys 4,04 m
Koneteho dieselmoottori 4 000 bhp ja 2 × sähkömoottori, 1 100 shp
Nopeus 19,5 solmua (pinnalla)
9 solmua (sukellus)
Miehistöä 46
Aseistus
Aseistus 6 × 21" torpedoputkea
1 × 100 mm/L56 tykki
1 × 45 mm/L46 tykki

S-4 (aiemmin N-4) oli Neuvostoliiton laivaston Stalinets-luokan sukellusvene toisessa maailmansodassa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Stalinets-luokka

Alus tilattiin Leningradista Itämeren telakalta, missä köli laskettiin 3. tammikuuta 1936. Alus laskettiin vesille 17. syyskuuta 1936 nimellä N-4 ja otettiin palvelukseen 30. lokakuuta 1939. Alus nimettiin 20. lokakuuta 1937 S-4:ksi.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1939 alus oli sijoitettuna Libauhun 1. sukellusveneprikaatin 16. divisioonaan, jonka muut alukset olivat S-5 ja S-6.[2]

Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 vene oli Riianlahdella Väinäjoen suussa Ust-Dvinskin laivastotukikohdassa, mistä se lähti 23. kesäkuuta ensimmäiselle sotaretkelleen Memelin edustalle. Veneen tähystäjä havaitsi 27. kesäkuuta Neuvostoliiton Itämeren laivaston sukellusveneen L-3:n ja 30. kesäkuuta sekä 1. heinäkuuta Saksan laivaston miinanraivaajia. Kapteeni luopui hyökkäyksestä syvyyden ollessa liian pieni tehokkaaseen hyökkäykseen. Vene sai paluukäskyn ja palasi 10. heinäkuuta Saarenmaan pohjoisrannalle Triigiin, missä se joutui kuudesti Saksan ilmavoimien hyökkäyksen kohteeksi.[3]

Alus lähti 12. heinäkuuta Tallinnaan, jossa huolto ei kuitenkaan enää ollut mahdollista. Alus jatkoi itään saattueessa, jonka muut alukset olivat hävittäjä Smetlivyi, raivaaja ja kaksi vartiovenettä sekä sukellusveneet S-5 ja S-6. Mohnin tasalla saattue joutui 13.-14. heinäkuuta tulitaisteluun Saksan laivaston moottoritorpedoveneitä vastaan, jolloin S-4 käytti kymmenen 100 millimetrin kranaattia. Kronstadtiin saattue saapui 15. heinäkuuta. Sukellusvene siirrettiin 22. heinäkuuta huollettavaksi telakalle, mistä se vapautui 25. heinäkuuta. Vene lähti 2. elokuuta Kronstadtista Tallinnaan, jonne se saapui seuraavana päivänä.[3]

Toiselle sotaretkelleen vene lähti 5.-6. elokuuta Tallinnasta ja toiminta-alueelleen Liepājan ja Memelin väliin se saapui 9. elokuuta. Seuraavana päivänä alus hyökkäsi tuloksetta saattuetta vastaan, minkä seurauksena se joutui syvyyspommien maaliksi. Vaurioitunut sukellusvene joutui palaamaan. Se kohtasi 17. elokuuta Ristnan majakalla saattajat, joiden opastamana se pääsi Tallinnaan vielä samana päivänä.[4]

Tallinnan evakuoinnissa alus kuului 28.-29. elokuuta pääosastoon, jonka mukana se saapui Kronstadtiin ja siirrettiin korjattavaksi telakalle. Alus lähti 19. lokakuuta Kronstadtista kolmannelle sotaretkelleen Suursaaren länsipuolelle. Alus sai 1. marraskuuta pohjakosketuksen, jolloin vasemman puoleinen potkuri vaurioitui. Alus palasi 18. marraskuuta Kronstadtiin, mistä se siirtyi Leningradiin 22. marraskuuta.[5]

Neljännelle sotaretkelleen alus lähti 13. kesäkuuta 1942 Kronstadtista kahden aluksen saattamana Lavansaareen, jonne se saapui seuraavana päivänä. Alus lähti Lavansaaresta vielä samana päivänä, mutta joutui vian vuoksi palaamaan takaisin. Alus lähti 16. kesäkuuta uudelleen Lavansaaresta Suursaaren pohjoispuolitse ja joutui 19. kesäkuuta Porkkala-Kallbådan majakan edustalla vartioveneiden hyökkäyksen kohteeksi. Syvyyspommien räjähdyksissä osa sukellusveneen akuista ja yksi torpedoputki rikkoontuivat. Aluksen miehistö korjasi vaurioita Bogskärin majakan lähellä, minkä jälkeen se siirtyi toiminta-alueelleen Danziginlahdelle, jonne se saapui 28. kesäkuuta.[6]

Alus siirtyi uudelle toiminta-alueelle Skoonen itärannikolle Hanöbukteniin, jonne se saapui 13. heinäkuuta. Alus ei hyökännyt Ruotsin aluevesillä havaitsemiaan saattueita vastaan, vaan aloitti 20. heinäkuuta paluumatkan ja saapui Suomenlahdelle 24. heinäkuuta. Alus saapui 26. heinäkuuta Lavansaareen, mistä se jatkoi seuraavana päivänä Kronstadtiin. Alus saapui perille 28. heinäkuuta kello 05.46. Alus lähti 14. elokuuta Leningradiin vaihtamaan rikkoutuneita akkuja. Merikanavassa alus laukaisi seuraavana päivänä akustisen miinan, jolloin aluksen päällikkö sai surmansa ja kolme muuta haavoittui. Alus jouduttiin ajamaan uppoamisen estämiseksi matalikolle, mistä se irrotettiin 15. elokuuta. Alus saapui Leningradiin vielä samana päivänä.[7]

Alus lähti 8. lokakuuta 1944 viidennelle sotaretkelleen Utön kautta. Sen toiminta-alueena oli Bornholmin kaakkoispuolen Stolpe-matalikko, jonne alus saapui 11. lokakuuta. Se upotti 12. lokakuuta torpedoimalla saksalaisen troolarin Taunuksen (218 brt). Seuraavana päivänä alus upotti torpedoimalla saksalaisen tankkerin Terran (1 533 brt). Se upotti 20. lokakuuta saksalaisen troolarin Sollingin (260 brt), minkä jälkeen vene aloitti kaikki torpedot käytettyään paluumatkan. Alus saapui 22. lokakuuta Utön luokse ja vielä samana päivänä Hankoon, mistä se jatkoi Helsinkiin 23. lokakuuta.[8]

Alus lähti 9. marraskuuta Helsingistä Liepājan edustalle, mutta dieselmoottoreissa havaittu vika esti retken toteuttamisen. Alus palasi Jungfrusundista Hankoon, missä vika korjattiin. Alus lähti 23. marraskuuta Hangosta kuudennelle sotaretkelleen Ventspilsin lounaispuolelle, jonne se saapui 25. marraskuuta. Alus sai määräyksen siirtyä uudelle toiminta-alueelle Danziginlahdelle, jonne se saapui 17. joulukuuta. Alus lähetti viimeisen viestinsä 1. tammikuuta 1945, kun se ilmoitti upottaneensa rahtialuksen ja jatkavansa toimintaansa alueella. Oletettavasti Saksan laivaston torpedovene T-3 törmäsi 5. tammikuuta kello 00.45 sukellusveneeseen, joka upposi vieden mukanaan koko 48 hengen miehistön. Hylkyä ei ole löydetty, mutta se saattaa olla Büsterortin majakan luoteispuolella.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gardiner. Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Bagnasco, Erminio: Submarines of World War Two. Lontoo, Englanti: Arms and Armour Press, 1977. ISBN 0-85368-331-X. (englanniksi)
  • Polmar, Norman & Noot, Jurrien: Submarines of the Russian and Soviet navies, 1718-1990. Annapolis: Naval Institute Press, 1991. ISBN 0-87021-570-1. (englanniksi)
  • Valkonen, Antti: Neuvostoliiton sukellusveneet Itämerellä 1941-1945. Koala, 2020. ISBN 978-952-229-209-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Polmar & Noot 1991 s. 262
  2. ↑ Polmar & Noot 1991 s. 97
  3. ↑ a b Valkonen 2020 s. 45
  4. ↑ Valkonen 2020 45-46
  5. ↑ Valkonen 2020 s. 46
  6. ↑ Valkonen 2020 s. 97
  7. ↑ Valkonen 2020 s. 98
  8. ↑ Valkonen 2020 s. 175-176
  9. ↑ Valkonen 2020 s. 176
Stalinets-luokan sukellusveneet
IX sarja

S-1 - S-2 - S-3

IXbis sarja

S-4 - S-5 - S-6 - S-7 - S-8 - S-9 - S-10 - S-11 - S-12 - S-13 - S-14 - S-15 - S-16 - S-17 - S-18 - S-19 - S-20 - S-21 - S-22 - S-23 - S-24 - S-31 - S-32 - S-33 - S-34 - S-35 - S-36 - S-37 - S-41 - S-42 - S-43 - S-50 - S-51 - S-52 - S-53 - S-54 - S-55 - S-56 - S-57 - S-101 - S-102 - S-103 - S-104 - S-105 - S-106 - S-107 - S-108

XVI sarja

S-38 - S-45 - S-46 - S-47 - S-48 - S-58 - S-59 - S-60 - S-61 - S-62

Edeltäjä: M-luokka – Seuraaja: K-luokka
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=S-4_(1936)&oldid=20465210”