Särmä (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Särmä yhtye lokakuussa 2020

Särmä on vuonna 2015 perustettu harjavaltalainen poprock-yhtye. Yhtyeen ensimmäinen single "Kiitos muistoista" julkaistiin vuoden 2020 tammikuussa.

Kiitos muistoista musiikkivideo kuvattiin tammikuussa 2020 Tallinnassa. Videon kuvauksesta vastasi Sanna Larmola sekä hänen avustajanaan Kivi Larmola.

Särmän jäsenet käsikirjoittivat ja tuottivat musiikkivideon itse.

Särmä julkaisi 2022 helmikuussa toisen singlen "Amsterdam". Single nousi ensimmäisen kuukauden aikana yli 200 soittolistalle suoratoistopalvelu Spotifyssa ja ylitti 30.000 striimiä.

Amsterdam huomioitiin laajalti mediassa ja useampi musiikkialan lehti myös kirjoitti kappaleesta sekä Särmä yhtyeestä artikkelin.

Musiikkivideo Amsterdam kappaleeseen julkaisitiin maaliskuussa 2022 YouTubessa. Musiikkivideon yhtye tuotti itse, videolla nähdään muun muassa Remix-yhtyeestä tunnettu Jyri Kallio joka toimi myös toisena kuvaajana sekä valosuunnittelijana kuvauksissa.

Kevään 2022 aikana yhtye julkaisi myös singlet "Harhaa ja Unelmaa" sekä "Ukki".

Single julkaisujen tiimoilta yhtye teki 2022 kevään aikana Suomen kiertueen joka kantoi nimeä "Amsterdamiin ja takaisin". Useimmat kiertueen keikoista olivat loppuunmyytyjä jo ennakkoon.

Edustussopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Särmä solmi edustussopimuksen syyskuussa 2022 suomalaisen ohjelmatoimisto Dex Viihde Oy:n Kanssa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • I'm so excited (2020) (alkuperäinen esittäjä The Pointer Sisters)
  • Kiitos Muistoista (2020)
  • Amsterdam (2022)
  • Ukki (2022)
  • Harhaa ja Unelmaa (2022)

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • I'm so excited (2020)
  • Kiitos Muistoista (2020)
  • Amsterdam (2022)

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]