Sample

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sämplääminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sample (englantia, suomeksi ”näyte”, lausutaan usein sämple) on nauhoitettu pätkä ääntä, jota käytetään osana musiikkiteosta. Suomen kielessä puhutaan myös ”samplaamisesta”, kun puhutaan tällaisten ääninäytteiden ottamisesta.

Sample tarkoittaa alun perin analogiasignaalin (esimerkiksi musiikki) digitoinnissa käytettävän AD-muunnoksen yhtä näytettäselvennä.

Samplella viitataan englannin kielessä myös sellaisiin ääninäytteisiin, jotka toimivat elektronisesti (usein tietokoneella) tehdyn musiikin soitinääninä, mutta sanalla viitataan useammin jostakin toisesta valmiista musiikkiteoksesta nauhoitettuun sävelten tai perkussiivisten äänten pätkään, jota käytetään toisen musiikkiteoksen osana.

Usein konemusiikissa, kuten teknon alalajeissa sekä rapissa kappaleet perustuvat vahvasti jostakin vanhemmasta musiikkikappaleesta nauhoitetun samplen käyttöön. Usein teknon tai rapin tekijät samplaavat jotain vanhempaa rytmikästä musiikin tyyliä edustavaa kappaletta, josta he ottavat jonkin soitettavilla soittimilla tehdyn pätkän. Nämä samplatut pätkät valitaan usein siten, että niistä voidaan muodostaa monta kertaa peräkkäin toistuvia looppeja. Näin saadaan komppi tai riffi, josta voidaan saada jopa koko pohja uudelle teokselle.

1970-luvun diskoa ja funkia käytetään erityisen paljon rapin ja tanssittavan konemusiikin raaka-aineena, mutta usein samplet löydetään myös esimerkiksi rock-levyiltä.

Itse samplausprosessi on nykyään hyvin yksinkertaista. Kuka tahansa voi kopioida äänitteestä tietokoneen äänenmuokkausohjelmilla pätkiä. Joskus samplaaja on voinut saada käyttöönsä erikseen alkuperäisen teoksen kunkin soittimen osuudet sisältäviä nauhoja, jolloin voidaan samplata jonkin kappaleen erillisiä soittimien osuuksia koko kappaleen sijaan. Sampleja voidaan myös editoida samplauksen jälkeen. Toisinaan sampleja muokataan niin paljon, ettei niitä enää voi tunnistaa käsittelyn jälkeen. Tällöin alkuperäinen näyte on vain toiminut raaka-aineena lopulliselle samplelle. Samplena voidaan käyttää musiikkipätkien lisäksi myös mitä tahansa muita ääniä osittain tai suurempina kokonaisuuksina.

Vuosien varrella samplauksen suhteen on noussut paljon oikeusjuttuja. Jotkut muusikot ovat ottaneet käyttöönsä Creative Commons -lisenssejä, jotka sallivat samplejen ottamisen. Tekijät voivat määrittää lisenssissä ehdot, joilla samplejen otto heidän teoksestaan on sallittua.

Vokaalisample

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vokaalisampleksi kutsutaan samplea, joka sisältää laulua, puhetta tai räppäämistä. Niiden käyttö on yleistä rap-kappaleiden kertosäkeissä mutta myöskin osana biittiä. Vokaalisamplejen äänenkorkeutta muutetaan yleensä joko voimakkaasti ylös- tai alaspäin.

Äänisample tietotekniikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sampletiedostoa eli ääninäytetiedostoa käytetään muun muassa tracker-musiikissa sekä MIDI-äänien tuottamiseen (SoundFont). Digitoitu ääni on usein PCM-koodattua (tai DPCM). Ääninäytteiden käyttö on monessa tapauksessa korvannut äänipiirin tuottaman aaltomuodon (ks. chiptune).