Roberto Cavalli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roberto Cavalli

Roberto Cavalli (s. 15. marraskuuta 1940) on italialainen muotisuunnittelija. Hänen nimeään kantaa myös hänen vaatemerkkinsä.

Ura lyhyesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roberto Cavalli on kotoisin Firenzesta. Roberton taiteellisen perheen isänsä kuului Italian taiteen uudistamista ajaneeseen Macchiaioli -liikkeeseen. Roberto opiskeli paikallisessa taide-instituutissa, erikoistuen tekstiilien painotekniikkaan. Kukka-aiheisilla painatuksillaan Cavalli alkoi saada huomiota Italiassa ja 1970-luvulla hän patentoi vallankumouksellisen painotekniikkansa. Hänen tekniikkaansa käytettiin esikertaa Pariisissa Hermèsin ja Pierre Cardinin muotitaloissa. Kolmekymmentävuotiaana hän esitteli ensimmäisen nimeään kantavan kokoelman ja avasi Saint-Tropezissa ensimmäisen liikkeensä. Seuraavilla vuosikymmenillä Cavalli on avannut uusia liikkeitään ympäri maailmaa ja julkaissut useita mallistoja. Vuonna 2007 Cavalli suunnitteli malliston myös ruotsalaiselle H&M ketjulle. Vaatteiden lisäksi Cavallilla on mm. nimeään kantava vodka -ja viinituotemerkit.

Cavallin tuotemerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Just Cavalli
  • Just Cavalli Underwear & Beachwear
  • Roberto Cavalli Underwear
  • Class Roberto Cavalli
  • Roberto Cavalli Naccessori
  • Roberto Cavalli Angels
  • Roberto Cavalli Devils

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]