Raakel Kuukka

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 2. helmikuuta 2019 kello 03.40 käyttäjän BluePuddle (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raakel Kuukka (s. 1955) on suomalainen kuvataiteilija. Hän on tehnyt valokuva- ja videoteoksia 1980-luvun alusta lähtien. Hän on syntynyt Anjalassa, Muhniemen kylässä.[1] Raakel Kuukka valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataideopettajaksi 1979[1] ja valokuvaajaksi vuonna 1988,[2] ja hänellä on ollut useita näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.[2] Kuukan taiteen keskeisiä aiheita ovat koti ja perheenjäsenet. Hän on kuvannut sisaruksiaan, vanhempiaan ja lapsuudenkodin pihapiiriä Anjalankoskella. Kuvissa esiintyvät myös kodin tutut esineet, kankaat ja peitteet. Myöhemmin Kuukan tärkeäksi kuvauskohteeksi on tullut hänen suomalais-ghanalainen tyttärensä Rebekka Kuukka (s. 1996)[3].

Läheisten ja kotiympäristön kuvaaminen kasvaa Raakel Kuukan aiheena yksityisestä yleiseen. Teemoja ovat naisten elämänkaari ja identiteetti, siirtolaisuus, monikulttuurisuus ja läheisen kuolema.[4] Eikä kysymys ole vain menneisyyden muistoista, kuten Raakel Kuukka itse huomauttaa, vaan nykyhetkestä: ”Olen ensimmäisen polven kaupunkilainen. Sielunmaisemani on maaseutu. Keskeinen kuvasto syntyy kotipihalla Muhniemellä, Anjalankoskella. Kysymys ei mielestäni ole pelkästään muistoista. Muisti ja se mikä olen ja mistä tulen ovat tässä hetkessä. Ihminen on muistinsa muodostama kokonaisuus.”[2]

Teoksia kokoelmissa

  • Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki
  • Kiasma, Helsinki
  • HAM, Helsingin taidemuseo, Helsinki
  • Ranskan kansalliskirjasto, Pariisi, Ranska
  • Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma, Rovaniemi

Julkaisut

  • 1997 Äidin kirja – Mother’s Book, Musta Taide, Helsinki.
  • 2011 Kirjeitä tyttärelle – Letters to a Daughter, Musta taide, Helsinki.
  • 2014 "Mistä tulen, minne menen?", Kouvolan taidemuseon julkaisuja 25, Lahti.

Palkinnot

  • 2013 Valokuvataiteen valtionpalkinto
  • 2005 Suomen taiteilijaseuran Palokärki-palkinto
  • 2004 Schakleton Fine Arts stipendi, Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö
  • 1988 Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki
  • 1987 Finnfoto palkinto

Lähteet

Viitteet

  1. a b Kuukka, Raakel: Mistä tulen, minne menen? Kouvolan taidemuseon julkaisuja 25, Lahti 2014, s. 110.
  2. a b c http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/exhibitions/past/event/135---raakel-kuukka
  3. Raakel Kuukka: Mistä tulen, minne menen? Kouvolan taidemuseon julkaisuja 25, Lahti 2014, s. 112.
  4. http://www.raakelkuukka.fi/about.html