Puuveneveistäjä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puuveneveistäjä on puualan artesaanikoulutuksen (puuvenealan suuntautuminen) tai veneenrakentajakoulutuksen saanut henkilö. Kyseessä on perustutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden jatko-opiskeluissa omalla alallaan. Tämän lisäksi perusopintojen jälkeen voidaan suorittaa veneenrakennusalan ammattitutkinto eli kisällikirja, joka perustuu kymmenen päivän näyttökokeeseen ja erilaisiin teoriakokeisiin. Suuntautuminen voi olla puuvene-, lasikuituvene- tai teräsvenealalle. Näyttötutkintoon on mahdollista mennä myös ilman peruskoulutusta.

Puuveneveistäjä voi suorittaa venerakentamisen erikoisammattitutkinnon eli niin sanotun mestaritutkinnon, jota pidetään puuvenerakentamisen yhtenä korkeimmista ammattitaidon mittareista. Kisällitodistukset ja mestarikirjat myöntää Mestarikiltaneuvosto.

Puuveneveistäjän työtehtäviin kuuluu uusien puuveneiden veistäminen eri tekniikoilla. Lisäksi töitä ovat puuveneiden korjaukset ja vuosihuollot kuten kyllästäminen, tervaaminen, lakkaaminen ja maalaaminen. Puuveneveistäjä voi tehdä myös veneiden sisustuksia ja muita puusepäntöitä.

Puuveneveistäjillä on oma vuonna 1990 perustettu yhdistys Puuveneveistäjät ry, johon kuuluu osa Suomen veneveistämöistä.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perälä, Osmo: Puuvene: Veistäminen, kunnostaminen, perinne. Hämeenlinna: Karisto, 2011. ISBN 978-951-23-5340-8.
  • Vartiainen, Juha: Puuvene: Käsityötä pihkan ja tervan tuoksussa. Vantaa: Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-060-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]