Polyeetteri-imidi
Polyeetteri-imidi eli PEI on polyeettereihin ja polyimideihin kuuluva polymeeri. Sen valmistuksessa käytettävät monomeerit ovat bisfenoli A, 4-nitroftaali-imidi ja m-fenyleenidiamiini. Polyeetteri-imidillä on useita käyttökohteita erityisesti korkean lämpötilan sovellutuksissa.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyeetteri-imidi on termoplastista. Sen molekyylimassa on tavanomaisesti 30 000–75 000 g/mol. Polymeerin sulamispiste on noin 229 °C ja lasisiirtymälämpötila on noin 216 °C. Polyeetteri-imidi liukenee vain dikloorimetaaniin, kloroformiin ja N-metyylipyrrolidoniin. Yhdiste kestää useiden kemikaalien vaikutusta, mutta hydrolysoituu emäksisissä oloissa. Aine kestää hyvin myös UV- ja gammasäteilyä, eikä syty helposti palamaan. Polyeetteri-imidi on amorfinen polymeeri eli sen kiteisyysaste on alhainen. Polyeetteri-imidin tiheys on 1,27–1,31 g/cm3. Polyeetteri-imidin taivutuslujuus ja vetolujuus ovat erittäin hyvät eikä se veny. Mekaaniset ominaisuudet säilyvät hyvinä noin 200 °C:n lämpötilaan saakka. Mekaanisia ominaisuuksia voidaan parantaa seostamalla lasikuidun kanssa.[1][2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyeetteri-imidin valmistuksen ensimmäisessä vaiheessa bisfenoli A ja 4-nitroftaali-imidi reagoivat muodostaen niin kutsutun BPA-di-imidin. Tämän yhdisteen imidiryhmät reagoivat ftaalianhydridin kanssa muodostaen happoanhydridiryhmiä ja muodotuva tuote on BPA-dianhydridi.[2] BPA-dianhydridi reagoi m-fenyleenidiamiinin kanssa 170–180 °C:n lämpötilassa polyeetteri-imidiksi. Liuottemena reaktiossa käytetään diklooribentseeniä.[2][3][5]
Polyeetteri-imidistä valmistetaan muun muassa kappaletuotteita ja kuituja. Käyttökohteita ovat esimerkiksi autojen ja lentokoneiden osat, ledit, steriloitavat lääketieteelliset laitteet, koeputket, sähkötekniikan ja elektroniikan komponentit, suojavaatteet ja mikroaaltoja kestävät astiat.[2][1][3][5][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Fabio Garbassi & Riccardo Po: "Engineering Thermoplastics", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001.
- ↑ a b c d David Parker, Jan Bussink, Hendrik T. van de Grampel, Gary W. Wheatley, Ernst-Ulrich Dorf, Edgar Ostlinning, Klaus Reinking, Frank Schubert, Oliver Jünger & Reinhard Wagener: "Polymers, High-Temperature", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2012.
- ↑ a b c George Wypych: Handbook of Polymers, s. 392–396. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. (englanniksi)
- ↑ Tony Whelan: Polymer Technology Dictionary, s. 324. Chapman & Hall, 1994. ISBN 0-412-58180-9. (englanniksi)
- ↑ a b c Marianne Gilbert: Brydson's Plastics Materials, s. 572–582. Butterworth-Heinemann, 2017. ISBN 978-0-323-35824-8. (englanniksi)
- ↑ Muovit äärirajoilla ja niiden yli Muoviteollisuus ry. Viitattu 1.2.2024.