Pjotr Šuvalov

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pjotr Šuvalov

Pjotr Andrejevitš Šuvalov (27. kesäkuuta (J: 15. kesäkuuta) 1827 Pietari22. maaliskuuta 1889 (J: 10. maaliskuuta) Pietari) oli venäläinen kreivi, sotilas, diplomaatti ja Venäjän turvallisuushallintoa johtanut virkamies, joka käytti suurta valtaa keisari Aleksanteri II:n valtakaudella. Šuvalov pyrki estämään vapaamielisten uudistusten toteuttamisen Venäjällä.[1]

Pjotr Šuvalov kuului Šuvalovin vaikutusvaltaiseen sukuun, joka oli saanut keisarinna Elisabetin aikana 1700-luvulla kreivin arvon. Hänen isoisänsä oli Napoleonin sotiin osallistunut kenraaliluutnantti Pavel Šuvalov ja hänen veljensä oli kenraali ja diplomaatti Pavel Šuvalov nuorempi.[2]

Šuvalov palveli Venäjän armeijassa vuodesta 1845 ja osallistui Krimin sotaan. Hänen diplomaattiuransa alkoi vuonna 1856 yhtenä Venäjän delegaation jäsenenä Pariisin rauhankongressissa. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Pietarin kaupungin ylipoliisimestariksi. Šuvalov oli 1860–1861 Venäjän sisäministeriön sisäisestä turvallisuudesta vastanneen osaston johtajana. Hän vastusti maaorjien vapauttamista.[1] Šuvalov toimi Itämerenmaakuntien eli Baltian alueen kenraalikuvernöörinä 1864–1866.[3] Vuosina 1866–1874 hän oli Venäjän santarmijoukkojen esikuntapäällikkö ja samalla keisarillisen kanslian kolmannen osaston eli tosiasiassa salaisen turvallisuuspoliisin johtaja.[1][2] Tässä asemassa Šuvalovista tuli keisari Aleksanteri II:n tärkeä neuvonantaja. Hän kannusti keisaria jarruttamaan jo luvattujen poliittisten uudistusten toteuttamista ja nimittämään vanhoillisia henkilöitä tärkeisiin virkoihin.[1] Poliittiset vastustajat kutsuivat häntä pilkkanimillä ”varakeisari” ja ”Pietari IV”. Hän sai 1872 ratsuväenkenraalin arvon Venäjän armeijassa ja 1874 nimityksen Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi.[3]

Vuosina 1874–1879 Šuvalov oli Venäjän suurlähettiläänä Lontoossa.[1] Kun Turkin sodan jälkeen solmittu Venäjälle edullinen San Stefanon rauha uhkasi johtaa konfliktiin Venäjän ja Englannin välillä, Šuvalov toimi aloitteentekijänä vuoden 1878 Berliinin kongressille, jossa hän myös johti Venäjän delegaatiota. Koska kongressin lopputulosta pidettiin Venäjän diplomaattisena tappiona, kotimainen mielipide kääntyi Šuvalovia vastaan ja hänet kutsuttiin takaisin tehtävistään seuraavana vuonna.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Pyotr Andreyevich, Count Shuvalov (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 2.7.2016.
  2. a b Nordisk familjebok (1917), s. 741 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.7.2016.
  3. a b Петр Андреевич Шувалов (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 2.7.2016.
  4. Shuválov, Peter Andreivich, Count (englanniksi) Encyclopædia Britannica 1911.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]