Pitkis-Sport

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pitkis-Sport on liikuntaleiri ja joukko liikuntaan liittyviä tapahtuma, jonka järjestää Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Tapahtumien tarkoituksena on tutustuttaa lapsia ja perheitä eri liikuntalajien saloihin ja siten viihtymään liikunnan parissa.

Tapahtuman laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkis-tapahtumissa liikkuu vuosittain noin 15 000 lasta, nuorta ja aikuista. Pitkis-Sportille osallistuu kävijöitä jo kolmessa eri sukupolvessa. Sukupolvelta toiselle siirtyvä liikunnallinen perintö on osoituksena Pitkis-tapahtumien tarpeesta ja hyvistä järjestelyistä.

Pitkis-Sportin historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SVUL:n Satakunnan piirin leiritoiminta alkoi jo 1950-luvulla Kokemäellä, kun raviradalla järjestettiin nuorten yleisurheiluleirejä. Varsinainen leiritoiminta Pitkäjärvellä alkoi 1963, kun järjestettiin ensimmäinen nuorisojohtajakurssi leirin muodossa. Alkuvuosina nimenä oli Pitkäjärven leiri ja vuonna 1976 otettiin käyttöön Pitkis-Sport liikuntaleiri. 1988 on ollut ainoa vuosi, jolloin Pitkäjärvellä ei leiriä pidetty, silloin järjestettiin Satakunnan kisat Porissa ja Pitkis-Sport oli osa sitä tapahtumaa. Suuren urheilujärjestöjen rakennemuutoksen aikana v. 1993 vanhat SVUL:n (Suomen Valtakunnan urheiluliitto) piirit lakkautettiin ja piirejä yhdistettiin. Samalla SVUL Satakunta ja SVUL Varsinais-Suomi yhdistettiin ja perustettiin Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, joka jatkoi samoja tehtäviä, nyt vain uuden nimen alla. Pitkis-Sportin ympärille on muodostunut jo suuri Pitkis-liikuntaperhe, jota kehitetään jatkuvasti.

Muut Pitkis-liikuntaperheen tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mini-Pitkis on lähinnä hiihto- ja syyslomilla järjestettävä tapahtuma, joka tutustuttaa vuosittain satoja 7-12-vuotiaita eri liikuntalajien saloihin.
  • Pitkis-Sporttikerho on 4-7-vuotiaille kesäisin järjestettävä liikuntatapahtuma.
  • Pitkis-Sporttikiertue on Satakunnan kouluja kiertävä karavaani, jossa oppilaita ja opettajia tutustutetaan liikunnan iloihin ja riemuihin.
  • Pitkis-Seikkailupäivät on tapahtuma jota pidetään tilauksesta kouluille, yhdistyksille ja yrityksille ympäri vuoden ja se sisältää eri lajeihin tutustumista aina melonnasta kalliokiipeilyyn.
  • Pitkis-Lajikoulu on alkukesän aikana järjestetty viikon mittainen tapahtuma jossa pääsee kokeilemaan noin kymmentä eri lajia joista mm. Salibandy-, Cheerleading- ja seikkailu-lajikoulut ovat olleet suosittuja.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]