Petko Karavelov

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petko Karavelov

Petko Karavelov (5. huhtikuuta (J: 24. maaliskuuta) 1843 Koprivštitsa7. helmikuuta 1903 Sofia) oli bulgarialainen poliitikko, joka toimi Bulgarian pääministerinä neljästi vuosina 1880–1881, 1884–1886, 1886 ja 1901–1902.

Petko Karavelov oli Bulgarian kansalliseen heräämiseen vaikuttaneen kirjailija Ljuben Karavelovin nuorempi veli. Hän opiskeli Venäjällä ja oli Turkin sodan aikana Bulgarian venäläisen miehityshallinnon palveluksessa. Karavelov toimi Tărnovossa 1879 kokoontuneen perustuslakia säätävän kokouksen varapuheenjohtajana ja tuli pian tunnetuksi Bulgarian liberaalin puolueen johtavana poliitikkona. Hän oli 1880 valtiovarainministerinä Dragan Tsankovin hallituksessa ja kohosi saman vuoden lopussa itse pääministeriksi. Ruhtinas Aleksanteri I syrjäytti seuraavana vuonna perustuslain, jolloin Karavelov pakeni Itä-Rumeliaan ja toimi siellä opettajana sekä Filippopolin pormestarina. Perustuslaillisen hallinnon palauttamisen jälkeen hän saattoi 1883 palata Bulgariaan.[1]

Vuonna 1884 Karavelov valittiin kansalliskokouksen puhemieheksi ja Tsankovin hallituksen kaaduttua saman vuoden heinäkuussa hän tuli toisen kerran pääministeriksi. Hänen toiselle pääministerikaudelleen osuivat Itä-Rumelian vallankumouksellinen yhdistäminen Bulgariaan vuonna 1885 ja siitä seurannut Serbian–Bulgarian sota. Toinen kausi päättyi ruhtinas Aleksanteria vastaan elokuussa 1886 suoritettuun vallankaappaukseen. Aleksanterin palatessa lyhyeksi ajaksi takaisin valtaan myös Karavelov palasi tosin hetkellisesti kolmannen kerran pääministeriksi.[1]

Kun Aleksanteri I luopui syyskuussa 1886 lopullisesti kruunusta, Karavelovista tuli Stefan Stambolovin ja Sava Mutkurovin ohella kolmas jäsen hallitusvaltaa käyttäneeseen valtionhoitajakuntaan. Karavelov joutui kuitenkin eroamaan siitä jo marraskuussa, koska hänen suhtautumisensa Venäjään oli epäselvä, ja valtaan tullut Stambolov kohteli häntä tämän jälkeen ankarasti. Vuoden 1887 keväällä tapahtuneen epäonnistuneen kansannousun jälkeen Karavelov vangittiin joksikin aikaa ja vuonna 1891 hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen syytettynä osallisuudesta ministeri Beltševin murhaan. Stambolovin eron jälkeen hänet kuitenkin vapautettiin joulukuussa 1894. Hän toimi vielä kerran pääministerinä maaliskuusta 1901 tammikuuhun 1902.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Nordisk familjebok (1910), s. 909–910 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 4.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]