Peter Reynolds (säveltäjä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peter Reynolds vuonna 2016.

Peter Reynolds (12. tammikuuta 1958 Cardiff11. lokakuuta 2016) oli brittiläinen säveltäjä.[1]

Reynolds syntyi Dorothy ja John Reynoldsin pojaksi. Hän valmistui Cardiffin yliopistosta ja suoritti 1980-luvulla opintoja Gordon Crossin[1], Peter Maxwell Daviesin sekä Morton Feldmanin johdolla Dartingtonissa, Devonissa. Vuonna 1986 Reynolds sai Michael Tippett -palkinnon. Vuonna 1993 Reynolds pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan lyhyimmän oopperan säveltäjänä. Maininnan tuonut teos on alle neljän minuutin mittainen The Sands of Time.[2] Oopperan juoni kestää munan paistamisen ajan, ja Simon Reesin tekemä libretto kuvaa naimisissa olevien Flon ja Stanin riitaa aamiaispöydässä. Riidan ollessa huippukohdassa avioparille kerrotaan suuresta voitosta urheiluvedonlyönnissä, jolloin rauha palautuu. Cardiffissa maaliskuussa 1993 Carlo Rizzin johdolla kantaesitetyssä teoksessa on kahdeksan osiota ja vaikutteita 1800-luvun italialaisesta oopperasta. Ennen Reynoldsin teosta lyhimpänä oopperana pidettiin Darius Milhaud'n La Délivrance de Théséeta, jonka kesto on noin seitsemän ja puoli minuuttia.[1]

Reynolds perusti PM Music Ensemblen vuonna 1990. Hän toimi Lower Machenin festivaalin taiteellisena johtajana vuosina 1997–2009, ja hänellä oli Dyfed Young Composersin residenssi. Vuodesta 2002 lähtien hän opetti sävellystä Royal Welsh College of Music and Dramassa. Hän myös kirjoitti arvosteluja lehtiin ja konserttiohjelmia. Kolme vuotta ennen kuolemaansa hän sai Arts Council of Walesin palkinnon.[2] Reynolds oli naimaton ja kuoli äkillisesti 58-vuotiaana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]