Peili (leikki)

Peili on vanha seuraleikki.
Leikin kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leikin säännöistä on erilaisia versioita, mutta niitä yhdistää selkeä perusajatus. Peilileikkiin tarvitaan:
- laajahko paikka pihalla tai sisällä
- vähintään kolme pelaajaa, mielellään enemmän
Yksi leikkijöistä valitaan peiliksi ja asettuu seisomaan selin muihin pelaajiin lyhyen matkan (n. 5–15 metriä) päähän. Etäisyys riippuu pelaajien lukumäärästä ja tilan antamista mahdollisuuksista. Muut pelaajat seisovat rivissä.
Leikin perusajatuksena on päästä peiliksi peilin paikalle. Pelaajat lähtevät hiljaisesti etenemään kohti edessä selin olevaa peiliä. Peili kääntyy ajoittain nopeasti ympäri. Jos hän havaitsee yhden tai useamman pelaajista liikkuvan, hän mainitsee kyseisen pelaajan tai pelaajat nimeltä, ja näiden on palattava lähtöviivalle.
Ollessaan kasvotusten muihin leikkijöihin peili voi myös käskeä heitä tekemään jotakin, esimerkiksi pyytää jotakuta ottamaan kolme askelta eteen- tai taaksepäin.
Näin jatketaan kunnes joku onnistuu koskettamaan peiliä selkään ja huudahtamaan "Peili!" Tämän jälkeen peilinä olija vaihtuu ja leikki voidaan aloittaa alusta.
Eräässä muunnelmassa kaikki pelaajat aloittavat samalta viivalta. Muihin selin oleva peili määrää esimerkiksi kaikkien joiden vaatteissa on vihreää tai kaikkien jonka hiukset ovat poninhännällä (tms.) astumaan kaksi askelta eteenpäin. Kaikki tekevät niin kuin peili käskee. Tässäkin versiossa peili voi äkkiä kääntyä, jolloin muiden on oltava liikkumatta. Se joka etenee ensimmäisenä koskettamaan peilin selkää on uusi peili.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lepistö, Satu: Ulos leikkimään! Muistatko lapsuuden leikkien säännöt? Hervannan Sanomat, s. 9. 22.7.2020. Viitattu 8.1.2026.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- PeiliKoulut Liikkeelle (Arkistoitu – Internet Archive)