Pat Conroy

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Donald Patrick Conroy (26. lokakuuta 1945 Atlanta, Georgia4. maaliskuuta 2016 Beaufort, Etelä-Carolina[1]), paremmin tunnettu nimellä Pat Conroy, oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti teoksestaan Vuorovetten prinssi, josta on tehty myös samanniminen elokuvasovitus.

Conroyn esikoisteos The Boo ilmestyi vuonna 1970 hänen ollessaan vielä opiskelijana Charlestonin sotilasakatemiassa, jonne hänen sotilasisänsä oli hänet määrännyt. Vuonna 1976 Conroy julkaisi teoksen Suuri Santini (The Great Santini), joka johti hänen läpimurtoonsa kirjailijana. Teos perustui Conroyn omiin lapsuudenkokemuksiin, ja hän totesi myöhemmin, että paljastava teos vaikutti paitsi hänen ja silloisen vaimonsa, myös hänen vanhempiensa avioeron syntyyn.

Vuonna 2013 ilmestynyt suomentamaton The Death of Santini on omaelämäkerta ja kertoo hänen suhteestaan isäänsä, joka oli kaunokirjallisen Suuren Santinin aiheena.[2]

Pat Conroy asui Etelä-Carolinan Fripp Islandilla ja oli naimisissa kirjailija Cassandra Kingin kanssa. Hän kuoli 70-vuotiaana haimasyöpään kotonaan 4. maaliskuuta 2016[1].

Suomennetut kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suuri Santini (The Great Santini, 1976.) Suom. Hilkka Pekkanen, WSOY, 1993
  • Salaliitto (The Lords of Discipline, 1980.) Suom. Arto Häilä, WSOY, 1988
  • Vuorovetten prinssi (The Prince of Tides, 1986.) Suom. Arto Häilä, WSOY, 1987
  • Aaltojen soitto (Beach Music, 1995.) Suom. Erkki Jukarainen, WSOY, 1996
  • Etelän tuulet (South of Broad, 2009.) Suom. Irmeli Ruuska, WSOY, 2010.

Suomentamattomat kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Boo, 1970
  • The Water Is Wide, 1972
  • The Pat Conroy Cookbook: Recipes of My Life, 1999
  • My Losing Season, 2002
  • Unrooted Childhoods: Memoirs of Growing up Global, 2003
  • My Reading Life, 2010
  • The Death of Santini, 2013 (omaelämäkerta)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lauderdale, David: Beaufort’s prince Pat Conroy rests at home The Beaufort Gazette. 4.3.2016. Viitattu 5.3.2016. (englanniksi)
  2. Conroy Memoir About His Father Coming In October Viitattu 6.3.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]