Palopermanto
Palopermanto on ullakon lattialaatta, joka on valmistettu syttymättömistä tarvikkeista. [1] Palopermannon tehtävänä on estää tulipalon leviäminen ullakkotilan kautta rakennuksen eri osien välillä.[2] Palopermannon päälle on saatettu asentaa myöhemmin lisälämmöneristeitä, kuten mineraalivillaa.[3] Palopermantolaatan alla voi olla haitta-aineita. Valueristeenä on käytetty usein tervapaperia, -pahvia ja -huopaa tai paksua kreosoottipikikerrosta.[4] Osa valueristeistä voi sisältää haitta-aineita, joiden olemassaolo huomioidaan, jos rakenteeseen kohdistetaan korjaustoimia.
Palopermantorakenteet ovat kehittyneet ajan kuluessa. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa palopermantorakenteena käytettiin usein savilaastilla muurattua lapetiilikerrosta, jonka alapuolella oli aluslaudoitus, puukoroke ja puupalkisto täytteineen.[5] 1900-luvun alkupuolella palopermannot alettiin valaa betonista. Tämän aikakauden palopermantolaatan paksuus on noin 50 mm ja sen alla on yleensä valueristeenä tervapaperi sekä muottilaudoitus.[6] 1920- ja 1930 -luvuilla laatta oheni noin 40 mm paksuuteen.
1940- ja 50 -luvuilla palopermanto sekä sen alapuoliset rakenteet monipuolistuivat. Palopermantolaatta tehtiin nyt 20-60 mm paksusta teräshierretystä teräsbetonista. Se muotoiltiin 1950-luvulta eteenpäin niin, että tulipalon sammutusvedet valuivat hallitusti pois ulkoseinälle muurattujen tiiliruukkuputkien kautta[2] kaadon jyrkkyyden ollessa vähintään senttimetri metrin matkalla. Tämän aikakauden palopermantolaatan alla on joko palkistotäytteitä tai jos lämmöneriste on asennettu palkiston yläpuolelle, se voi olla vuorivillaa,[7] karkaisematonta kevytbetonia, [8] tai lastuvillalevyä. [9] Yläpohjia on alettu tehdä tällä aikakaudella palkistojen sijasta myös massiivibetonilaattoina. Tällöin palopermannon alapuolella on ollut lämmöneristeenä lastuvillaa, kevytbetonia, lasivillaa, korkkia tai turvekuitulevyä. Käyttöullakottomissa rakennuksissa palopermantona on saattanut olla pelkkä slammaus lämmöneristeen päällä.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Neuvonen, Petri (toim.): Kerrostalot 1880–2000: Arkkitehtuuri, rakentaminen, korjaaminen. Helsinki: Rakennustieto, 2006.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sanastokeskus TSK: TEPA-termipankki (html) Palontorjuntasanasto. 1984. TSK 6. Viitattu 1.12.2018.
- ↑ a b Jommi Suonketo ja Petri Annila: 1950-luvun koulutalo – rakenteet ja niiden peruskorjaustarve (html) Rakennettu hyvinvointi. Koulurakennus.fi: Museovirasto. Viitattu 1.12.2018. Suomeksi.
- ↑ Tähtinen & al.: Arvorakennusten käytettävyys ja hyvät korjauskäytännöt (docx) 2013. www.julkari.fi: Julkari. Viitattu 1.12.2018. Suomeksi.
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 20
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 45
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 51
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 135
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 123
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 141
- ↑ Neuvonen (toim.) 2006, s. 95