Baekjeongit
Baekjeongit (kor. 백정, Baekjeong, hanja 白丁, McCune-Reischauer paekchǒng) olivat korealainen kastittomien yhteiskuntaluokka, joka muodostui tiettyjen ammattiryhmien jäsenistä, kuten nahkureista ja lihakauppaista. Virallinen syrjintä lopetettiin 1800-luvun loppupuoliskolla, mutta epäluuloja baekjeongeja kohtaan esiintyy joissain tilanteissa edelleen.
Burakulaiset muodostavat hyvin saman kaltaisen yhteiskuntaluokan Japanissa.
Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Baekjeongit muodostivat kastittomien luokan korealaisessa yhteiskunnassa. Ryhmänä he eivät ole niinkään oma etninen ryhmänsä, vaan pikemminkin ammattikuntaryhmä. Esimerkiksi fyysisesti he eivät poikkea muusta väestöstä. Heille on tosin historian saatossa muodostunut joitakin etnisille ryhmille tyypillisiä piirteitä. Baekjeongit olivat esimerkiksi nylkyreitä, nahkureita ja lihakauppiaita. Baekjeongien ammatteja pidettiin eri syistä "epäpuhtaina" ja he kohtasivat halveksuntaa muilta yhteiskuntaluokilta. Esimerkiksi avioliitot beakjeongien ja muiden yhteiskuntaluokkien jäsenten välillä olivat harvinaisia. Ammatinharjoittajina he olivat kuitenkin tarpeellisia ja heillä oli omien alojensa monopoli aina 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka. He poikkesivat myös orjista, sillä he omistivat oman työnsä, valmistamansa tuotteet ja niistä saamansa tuoton. Nimi baekjeong voidaan kääntää suomeksi sivistymättömiksi tai yksinkertaiseksi väeksi.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Beakjeongit muistuttavat historialtaan ja monilta piirteiltään Japanin vastaavaa burakulaisten yhteiskuntaluokkaa. Mahdollisesti molemmat ryhmät edustavat samaa hyvin vanhaa nahkurien ja nylkyrien ammattikuntaa. Korean Joseon-dynastian aikana baekjeongit valmistivat esimerkiksi satuloita ja muita nahkatuotteita. Muiden korealaisten kaltaiset ihmisoikeudet beakjeongit saivat vasta 1870-luvulla. Japanin burakulaiset olivat saaneet vastaavat oikeudet Japanissa samoihin aikoihin. Vuonna 1894 poistettiin säädös, jonka mukaan beakjeongien tuli käyttää teurastajan päähinettä. Epäluulo ja syrjintä jatkui kuitenkin pidempään. 1800-luvun loppupuoliskolla monet beakjeongit kääntyivät ulkomaalaisten tekemän lähetystyön tuloksena kristinuskoon, koska kristityt eivät hyväksyneet yhteiskuntaluokkien erottelua.[1]
Nykyisin beakjeongit asuvat sekaisin muun väestön keskuudessa ja korealaisten asenteet ovat muuttuneet jonkin verran. Korealaisten suhtautumista beakjeongeihin voidaan pitää suopeampana, kuin japanilaisten suhtautumista burakulaisiin. Syrjintää esiintyy kuitenkin edelleen tietyissä tilanteissa ja monet baekjeongit ovatkin pyrkineet salaamaan alkuperänsä. Beakjeongien nykyisestä lukumäärästä ei ole virallisia tilastoja. Nykyisin heitä on ehkä noin 80 000. Monet beakjeongit harjoittavat edelleen vanhoja ammattejaan nylkyreinä, nahkureina, teurastajina ja lihakauppiaina. Monet ovat myös jääneet työttömiksi.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea - Kolme ovea tiikerin valtakuntaan, s. 351-355. Gaudeamus Helsinki University Press, 2000. ISBN 978-951-662-797-0.