Oulun arkkitehtuuripoliittinen ohjelma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oulun arkkitehtuuripoliittinen ohjelma , APOLI, koostuu tavoitteista ja toimenpide-ehdotuksista laadukkaan, moniarvoisen ja monipuolisen ympäristön turvaamiseksi. Oulun arkkitehtuuripoliittinen ohjelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 29.10.2002, ohjeellisena noudatettavaksi. APOLI koostuu yhdeksästä osasta joilla ohjeistetaan laadukkaan uuden rakentamista ja vanhan täydentämistä; identiteetti, arkkitehtuuri, rakennusperintö, rakentamisen laatu, suunnittelijan valinta, ohjaus ja valvonta, koulutus ja tutkimus, tiedotus ja vuorovaikutus, seuranta. Vuonna 2003 APOLI sai Pohjois-Suomen paras rakennusteko -palkinnon.

Kesällä 2001 valtuustolle jätetyssä aloitteessa todettiin: ”Jokaisella kansalaisella on perustuslain mukainen oikeus nauttia hyvästä ympäristöstä ja korkeatasoisesta arkkitehtuurista. Rakentaminen vaikuttaa aina ympäristöön pitkäkestoisesti ja siksi arkkitehtuuri luo pysyviä arvoja. Voimakkaasti kasvavassa Oulussa ollaan uusien haasteiden edessä ja tarvitaan uusia ratkaisuja arkkitehtoniseen suunnitteluun. Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman laatiminen ja sen noudattaminen nostaisi Oulun kaupungin imagoa niin Suomen kuin Euroopan laajuisesti.”

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]