Otto von Guericke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Otto von Guericke
Otto-von-Guericke-TS.jpg
Syntynyt 30. marraskuuta 1602
Magdeburg
Kuollut 21. toukokuuta 1686
Hampuri
Asuinpaikka Nykyisen Saksan alue
Tutkimusala Fysiikka
Tunnetuimmat työt Tyhjiöpumppu

Otto von Guericke (30. marraskuuta 1602 Magdeburg21. toukokuuta 1686 Hampuri) oli saksalainen valtiomies, fyysikko ja insinööri. Hän kehitti tyhjiöpumppua ja oli varhaisia sähköilmiöiden tutkijoita.

Guericke opiskeli Leydenin yliopistossa lakia ja matematiikkaa. 1627 hän aloitti poliittisen uransa Magdeburgissa, mutta joutui pakenemaan Ruotsiin 30-vuotisen sodan aikana, jossa palveli insinöörinä Kustaa II Aadolfin armeijassa. Guericke palasi sodan jälkeen Magdeburgiin ja vuonna 1646 hänet valittiin kaupungin pormestariksi. Hän toimi pormestarina 35 vuotta ja poliittisen uransa ohella tutki fysiikaalisia ilmiöitä ja rakensi kojeita.

Guericke oli tutustunut Gilbertin luonnonfilosifisiin teoksiin. Hän kiinnostui erityisesti tyhjiöön liittyvistä selityksistä. Vuonna 1650 Guericke kehitti tiettävästi ensimmäisen toimivan tyhjiöpumpun. Pumpulla hän järjesti kokeita, jossa tyhjiöön viedyt kynttilät sammuivat, hiiret kuolivat ja ääni vaimeni.[1] Vuonna 1654 järjesti kuuluisaksi tulleen demonstraation, jossa kaksi pallonpuolikasta oli asetettu vastakkain ja niiden välille oli muodostettu tyhjiö. Pallonpuolikkaita ei saatu erotettua toisistaan edes kuudentoista hevosen voimilla.[2]

Gilbertin tutkimus magnetismin ja kappaleiden ominaisuuksien osalta sai Guericken valmistamaan keinotekoisen pallon, jonka hän yritti saada vastaamaan maapalloa koostumukseltaan. Kokeella oli tarkoitus koettaa Gilbertin teoriaa taivaankappaleiden magneettisesta voimasta pysyä taivaalla. Guericke kiinnostui kuitenkin toisesta seikasta, hänen tekemänsä pallo sinkoili kipinöitä, kun sitä hieroi kuivalla kädellä. Hän päätti valmistaa uuden pallon, tällä kertaa puhtaasta rikistä. Rikkipallolla ilmiö voimistui ja sillä saatettiin tehdä monia sähkökenttiin liittyviä kokeita, joita Guericke ei kuitenkaan pystynyt selittämään.

Kokeissaan rikkipallon kanssa Guericke käytti höyheniä, lehtiä ja muita pieniä kappaleita sekä pellavalankaa. Hän totesi pallon tuottaman veto- tai karkotusvoiman siirtyvän lankaa pitkin. Näin Guericke oli huomaamattaan keksinyt ensimmäisen johtimen. Havaintojaan hän ei kuitenkaan osannut hyödyntää, eikä antaa niille luotettavaa selitystä.

Guericke kirjoitti kokeistaan kirjan Experimenta Nova Magdeburgica de Vacuo Spacio, joka ilmestyi 1672. Kirja käsittelee sekä tyhjiöön että staattiseen sähköön liittyviä havaintoja. Kirja sai laajaa huomiota aikanaan ja rikkipallokokeita toistettiin. Hauksbee kehitti rikkipalloa edelleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. John Hudson: Suurin tiede - kemian historiaa, s. 74. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
  2. Kolumbus, Poikien vuosikirja 1967-1968, s. 85-88. Suom. Pentti Jotuni, Reino Tuokko, L. Sneck. WSOY, 1967.