Nizzan malli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nizzan mallissa jääjättiläiset Uranus ja Neptunus vaeltavat ulospäin ulompana olevan planetesimaalikiekon kappalten vetovoiman takia. Planetesimaalit vähenevät ajan mukana. Näin syntyy harva Kuiperin vyöhyke.

Nizzan malli (engl. Nice model) on 2000-luvulla kehitetty teoria, jonka mukaan ulkoplaneetat ovat siirtyneet aurinkokunnan syntyvaiheessa ulommaksi. Teorian mukaan jättiläisplaneetat syntyivät melko lähellä toisiaan ja suhteellisen lähellä Aurinkoa. Ulospäin siirtyminen olisi johtunut ulompana olevan planetesimaalikiekon vetovoimasta. Myös kappalten keskinäiset rataresonanssit olisivat vaikuttaneet siirtymisin.

Teorialla selitetään muun muassa kaukana Auringosta olevat planeetat Uranus ja Neptunus, Oortin pilvi ja Kuiperin vyöhyke. Nizzan mallia on täydennetty monilla lisäteorioilla. Näitä ovat mm. Grand Tack, Nizzan malli 2, hyppäävä Jupiter ja viides jättiläisplaneetta. Grand Tack väittää Jupiterin harventaneen vaelluksillaan asteroidivyöhykettä.

Alkuperäinen Nizzan malli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs aika-etäisyyskaavio planeettojen vaelluksesta ulospäin. Tämän mukaan planeettojen radat häiriintyivät äkkiä.

Nizzan malli alkaa vaiheesta, jossa alkuaurinkoa ympäröivä kaasukiekko on kulunut. Jäljellä on jättiläisplaneettoja, pieniä planetesimaaleja ja ja syntyviä sisäplaneettoja. Alkuperäisessä Nizzan mallissa jääjättiläiset Uranus ja Neptunus vaeltavat ulospäin. Ne työntävät edellään planetesimaalikiekon kappaleita. Näitä sinkoutuu kohti Aurinkoa ja pois Auringosta. Näin syntyy jäisistä pikkuplaneetoista ja komeetoista koostuva Kuiperin vyöhyke. Pluton ja Neptunuksen risteävät radat saavat selityksensä. Teoria kattaa ajallisesti noin 500-1000 miljoonaa vuotta.

Grand Tack[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nizzan mallia täydentävä ”Grand Tack”-ajatus kuvaa Aurinkokunnan synnyn viittä ensimmäistä miljoonaa vuotta, aikaa enen Nizzan mallin mukaista kehitystä. "Grand Tack" olettaa lisäksi ulkoplaneettojen siirtyneen ensin sisään, sitten vaihtaneen kulkusuuntaansa ulospäin taivaanmekaniikan lakien mukaisesti. Tällä teorialla selitetään joitain sisäplaneettojen piirteitä. Grand Tackissa Jupiter vaeltaa suunnilleen Marsin radan lähelle[1]. Se harventaa asteroidivyöhykettä ja sisempää planetesimaalikiekkoa. Vetisiä asteroideja sataa Maahan. Jupiterin ja Saturnuksen 3:2 resonanssi kääntää planeettojen kulkusuunan ulospäin[1]. Ulospäin kulkevat planeetat vetävät kivisiä kappaleita asteroidivyöhykkeen sisäosiin[2]. Niinpä pieni Mars saa selityksensä, niin kuin harva asteroidivyöhykekin. Teorian esitteli ensi kertaa Levisonin ja Morbidellin tutkimusryhmä vuonna 2004[3].

Nizzan malli 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoria Nizzan malli 2 alkaa alkuperäistä Nizzan mallia edeltävästä tilanteesta. Siinä neljä suurta jättiläisplaneettaa kiertävät alussa rataresonanssein toisiinsa sidonttuna. Vuorovaikutukset planetesimaalien kanssa ajavat jättiläisplaneettoja kohti Aurinkoa. Ne muuttavat sisimmän jättiläisplaneetan radan soikeaksi.

Hyppäävä Jupiter[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyppäävä Jupiter-mallissa jokin Neptunuksen kokoinen planeetta ohittaa läheltä Jupiterin ja Saturnuksen muuttaen näiden ratoja. Ohittava planeetta voi olla joko Uranus, Neptunus tai jokin kadonnut planeetta. Näin Jupiter siirtyi nopeasti Marsin radan läheltä asteroidivyöhykkeelle[4]. Teoria alussa olleesta viidestä jättiläisplaneetasta selittää paremmin jättiläisplaneettojen nykyisen määrän ja radat.

Viides jättiläisplaneetta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Violetilla merkitty viides jättiläisplaneetta sinkoutui teorian mukaan nopeasti pois Aurikokunnasta.

Eräs teoria väittää, että Aurinkokunnassa olisi ollut viides jättiläisplaneetta Saturnuksen ja Uranuksen alkuperäisten ratojen välissä. Saturnuksn ja Jupiterin vetovoimavuorovaikutukset olisivat ajaneet tämän pois Aurinkokunnasta.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tähdet ja Avaruus 2018, Numero 8, Artikkeli "Aurinkokunnan nuoruus oli villi" s 24-29, s 28
  2. T+A 8/2015, s 27
  3. National Geographic Suomi 7/2013, 25.7.2013, Artikkeli s 28-45 "Villin nuoruuden seuraukset", s 39-40
  4. [1]