NHL:n tähdistöottelu 1947

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ensimmäinen NHL:n tähdistöottelu pelattiin vuonna 1947 Toronto Maple Leafsin kotikentällä Maple Leaf Gardensilla 13. lokakuuta 1947. Ottelussa Maple Leafs pelasi ottelun numeroin 4-3 voittanutta tähdistöjoukkuetta vastaan.

Tähdistöottelu oli alun perin pelaajien komitean idea, joka hyväksyttiin 23. toukokuuta 1947. Ottelun järjestäjäksi hakivat Toronto sekä Chicago, joka toimi järjestäjänä toisessa tähdistöottelussa vuonna 1948. Sovittiin myös, että tapahtuman tuloista kolmasosa Toronton hyväntekeväisyyteen ja loput kaksi kolmasosaa Players Emergencyn rahastoon. Myöhemmässä kokouksessa syyskuussa 1947 pelaajat päättivät perustaa eläkekassan, johon menee 900 dollari jokaiselta pelaajalta ja 25 senttiä jokaisesta myydystä pudotuspeliottelulipusta. Myös kaksi kolmasosaa tähdistöottelun tuloista menee rahastoon.

Pelin tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähdistöjoukkue pelasi punaisissa paidoissa, joissa oli valkoiset raidat ja valkoisia tähtiä rintakehässä NHL-logon yläpuolella. Erotuomareilla oli tummansiniset paidat ja Leafsin pelaajilla valkoiset.

Joukkueet pelasivat ottelun tosissaan ja fyysisesti. Ken Reardonille annettiin iso rangaistus hänen vahingoitettua Bob Goldhamia päähän ruman poikittaisen mailan jälkeen. Reardon oli myös mukana välikohtauksessa, jossa hän sekä Bill Ezinicki ja Gus Mortson huitoivat toisiaan mailoilla. Maurice Richard asetettiin pelaamaan samassa hyökkäysketjussa Ted Lindsayn kanssa. Richard ja Lindsay tappelivat usein keskenään tavallisissa otteluissa ja Richardin mukaan he eivät vaihtaneet tähdistöottelun aikana sanaakaan.

# Tulos Joukkue Maalintekijä (syöttäjä) Aika
Ensimmäinen erä
1 1–0 Maple Leafs Watson (Ezinicki) 12.29
Toinen erä
2 2–0 Maple Leafs Ezinicki (Apps, Watson) 21.03
3 2–1 Tähdistö Bentley (Reardon) 24.39
4 3–1 Maple Leafs Apps (Watson) 25.01
5 3–2 Tähdistö Warwick (Laprade, Reardon) 29.25
Kolmas erä
6 3–3 Tähdistö Richard 40.28
7 3–4 Tähdistö Bentley (Schmidt, Richard) 41.26
  • Erotuomari: King Clancy
  • Linjatuomarit: Jim Primeau ja Ed Mepham
  • Yleisö: 14,169
  • Lähde: Podnieks (2000), s. 25.
Maple Leafs Tähdistö
Päävalmentajat

Kanada Hap Day (Toronto Maple Leafs)

Kanada Dick Irvin (Montreal Canadiens)

Maalivahdit

01 Kanada Turk Broda

01 Yhdysvallat Frank Brimsek (Boston Bruins)
01 Kanada Gill Durnan (Montreal Canadiens)

Puolustajat

02 Kanada Bob Goldham
03 Kanada Wally Stanowski
14 Kanada Vic Lynn
19 Kanada Gus Mortson
20 Kanada Jimmy Thomson
21 Kanada Bill Barilko

02 Kanada Jack Stewart (Detroit Red Wings)
03 Kanada Butch Bouchard (Montreal Canadiens)
04 Kanada Bill Quackenbush (Detroit Red Wings)
17 Kanada Ken Reardon (Montreal Canadiens)

Hyökkääjät

04 Kanada Harry Watson
05 Kanada Don Metz
07 Kanada Bud Poile
09 Kanada Ted Kennedy
10 Kanada Syl Apps (C)
12 Kanada Bill Ezinicki
15 Kanada Howie Meeker
16 Kanada Gaye Stewart
17 Kanada Joe Klukay
22 Kanada Fleming Mackell

05 Kanada Max Bentley (Chicago Black Hawks)
06 Kanada Bill Mosienko (Chicago Black Hawks)
07 Kanada Doug Bentley (Chicago Black Hawks)
08 Kanada Grant Warwick (New York Rangers)
09 Kanada Maurice Richard (Montreal Canadiens)
10 Kanada Edgar Laprade (New York Rangers)
11 Kanada Ted Lindsay (Detroit Red Wings)
14 Kanada Woody Dumart (Boston Bruins)
15 Kanada Milt Schmidt (Boston Bruins)
17 Kanada Bobby Bauer (Boston Bruins)
18 Kanada Tony Leswick (New York Rangers)

  • Lähde: Podnieks (2000), s. 25
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:1st National Hockey League All-Star Game