Näytteenotto ulkoilmasta
Näytteenottoa ulkoilmasta tehdään, kun ilmanlaadun mittauksilla tutkitaan lähipäästöjä (esim. teollisuus ja liikenne) sekä eri maiden välistä kaukokulkeumaa. Niiden perusteella arvioidaan ilmansaasteiden vaikutuksia ihmisen terveyteen sekä päästörajoituksien vaikutuksia ilmanlaatuun. Ulkoilman laskeuma-, hiukkas- ja kaasunäytteiden avulla tutkitaan myös ilmasta maaperään ja vesistöihin tulevien aineiden kuormitusta, mm. happamoitumista.
EU- ja kansallinen lainsäädäntö edellyttää ihmiselle haitallisten ilman epäpuhtauksien mittausta kaupungeissa ja puhtailla tausta-alueilla. Myös päästöjä aiheuttavilla teollisuuslaitoksilla on ympäristölupiin liittyviä ilmanlaadun mittaus- ja raportointivelvoitteita. Näitä epäpuhtauksia ovat kaasumaiset yhdisteet (rikkidioksidi, typen oksidit, otsoni, elohopea, bentseeni ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet), hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten pitoisuudet ilmassa, sekä hiukkasissa ja laskeumassa olevat aineet, mm. raskasmetallit ja polysykliset aromaattiset hiilivedyt. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet kohoavat Suomen kaupunkialueilla keväisin katupölyn vuoksi. Raskasmetallipitoisuudet ovat korkeimmillaan kaivos- ja tehdasalueiden ympäristöissä. Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja PAH-yhdisteitä vapautuu ilmaan mm. teollisuuden ja liikenteen päästöissä ja myös kotitalouksien puunpolton vaikutuksesta.
Hiukkasten ja kaasujen näytteenoton mittausepävarmuuteen vaikuttavat virtausmittauksen epätarkkuus, suodatinmateriaalin puhtaus ja tasalaatuisuus, keruuhäviöt sekä mahdollinen kontaminaatio näytteen käsittelyn, kuljetuksen ja keruun aikana. Laskeuman näytteenoton epävarmuuteen vaikuttavat mm. keruutehokkuus, näytteen ja siitä määritettävien yhdisteiden haihtuminen sekä näytteen mahdollinen kontaminaatio.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- FINASin opas ympäristönäytteenoton akkreditointivaatimusten soveltamiseksi (Arkistoitu – Internet Archive)