Mäkihyppy talviolympialaisissa 1932

Mäkihyppy; Talviolympialaisissa 1932
Kisapaikka	Intervales Ski-hill
Kilpailupäivä(t)	12. helmikuuta 1932
Kilpailijoita	34
Mitalistit
– Kultaa	Birger Ruud (NOR)
– Hopeaa	Hans Beck (NOR)
– Pronssia	Kåre Walberg (NOR)
	Infobox OK

Lake Placidin talviolympialaisissa 1932 kilpailtiin mäkihypyssä perjantaina 12. helmikuuta. Laji oli mukana olympialaisten ohjelmassa kolmannen kerran, eli mäkihypyssä oli kisattu talviolympialaisten alusta alkaen. Osallistujia oli 34 kymmenestä maasta. Kilpailupaikkana toimi Intervales Ski-hill -hyppyrimäki.^[1]^[2]^[3]

Lake Placidin mäkihyppykilpailu oli Norjan dominointia. Birger Ruud, Hans Beck ja Kåre Walberg ottivat maahan kolmoisvoiton, minkä lisäksi edellisten talviolympiakisojen hopeamitalisti Sigmund Ruud oli seitsemäs. Myös yhdysvaltalaishyppääjistä kolme neljästä maan edustajasta oli syntyjään Norjasta. Heistä parhaiten menestyi viidenneksi sijoittunut Caspar Oimoen (synt. Kasper Øimoen). Hän oli syntynyt Norjassa ja asunut siellä nuorukaiseksi asti.^[2]

Kilpailupaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Intervales Ski-hill

Kilpailu käytiin Lake Placidissa Intervales Ski-hill -hyppyrimäessä. Mäki valmistui vuonna 1920, ja sitä laajennettiin vuonna 1927. Teräksestä valmistetun hyppyrimäen k-piste oli 61 metrissä.^[3]

Kilpailutapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun järjestämistä vaikeutti lumipula, joka ei kuitenkaan estänyt kilpailua muualta tuodun lumen ansiosta. 10 000 katsojaa seurasi, kuinka kilpailijat suorittivat kaksi hyppyä. Hyppyjen pituuksien ja tyylipisteiden yhteistulos ratkaisi voittajan.^[2]^[3]

Ensimmäisen hyppykierroksen jälkeen johdossa oli norjalainen Hans Beck. Hänen 71,5 metriä kantanut hyppynsä oli pisteiden valossa koko kilpailun paras. Toisena oli edellisvuoden maailmanmestari, norjalainen Birger Ruud. Kolmantena oli ruotsalainen Sven Eriksson 65,5 metriä kantaneella hypyllään. Näiden kolmen takana mitaleista kykeni kilpailemaan ainakin neljä hyppääjää. Yhdysvaltain norjalaissyntyinen Mikkelsen hyppäsi pitkälle (68,0 m), mutta kaatui alastulossa ja loukkaantui.^[2]^[3]

Toisella hyppykierroksella Beck yritti varmistaa voittonsa riskittömällä hypyllä, joka kantoi 63,5 metriä. Ruud taasen antoi kaikkensa ja hyppäsi kilpailun toiseksi eniten pisteitä tuoneen hypyn, joka kantoi tasan 69 metriä. Tämä riitti Beckin ohittamiseen 1,1 pisteellä. Tiukan pronssikamppailun voitti Norjan Walberg, jonka onnistui ohittaa Ruotsin Eriksson 0,6 pisteellä. Yhdysvaltain Oimoen hyppäsi toisella kierroksella 67,5 metriin, mikä nosti hänet kotiyleisön edessä viidenneksi.^[2]^[3]

Lopputulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija	Urheilija	1. hyppy	2. hyppy	Yhteensä
	Birger Ruud	113,9	114,2	228,1
	Hans Beck	116,5	110,5	227,0
	Kåre Walberg	108,9	110,6	219,5
4.	Sven Eriksson	110,3	108,6	218,9
5.	Caspar Oimoen	104,7	112,0	216,7
6.	Fritz Kaufmann	106,5	109,3	215,8
7.	Sigmund Ruud	107,2	107,9	215,1
8.	Goro Adachi	102,1	108,6	210,7
9.	Cesare Chiogna	102,1	107,7	209,8
10.	Erik Rylander	103,1	102,9	206,0
11.	Holger Schön	97,5	104,3	201,8
12.	Bronisław Czech	99,1	101,6	200,7
13.	Peder Falstad	96,1	103,4	199,5
14.	Ernesto Zardini	92,5	104,2	196,7
15.	John Steele	98,0	97,6	196,7
16.	Ingenuino Dallagio	101,4	93,5	194,9
17.	Stanisław Marusarz	95,5	97,0	192,5
18.	Fritz Steuri	97,6	94,8	192,4
19.	Robert Lymburne	98,6	93,5	192,1
20.	Jacques Landry	91,7	95,1	187,3
21.	Antonín Bartoň	88,0	98,1	186,1
22.	Andrzej Marusarz	91,3	94,6	185,9
23.	František Šimůnek	87,4	95,8	183,2
24.	Ján Cífka	84,0	88,5	172,5
25.	Harald Paumgarten	80,7	82,7	163,4
26.	Jaroslav Feistauer	81,0	82,0	163,0
27.	Severino Menardi	70,2	91,4	161,6
28.	Mitsutake Makita	97,2	37,0k	134,2
29.	Arnold Stone	30,0k	85,5	114,5
30.	Leslie Gagne	82,5	28,0	110,5
31.	Yoichi Takata	74,1	17,0k	91,1
32.	Katsumi Yamada	34,0k	36,0k	70,0
—	Roy Mikkelsen	52,0k	–	(52,0)
—	Harald Bosio	29,0k	–	(29,0)