Mir akhur

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurvisiiri Merzifonlu Kara Mustafa pašša toimi uransa aikana Topkapin palatsin pienen tallin tallimestarina.[1]

Mir akhur[2] oli useissa sultanaateissa, kaanikunnissa ja emiraateissa kuninkaallista hovitallimestaria tarkoittava virkanimi.

Vastaavia virkanimiä löytyi myös eurooppalaisista hoveista, kuten esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan Master of the Horse ja Ruotsin överhovstallmästare.

Osmanien valtakunnassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virka kaikkine vastuineen jaettiin kahdelle henkilölle; suuren tallin mestarille (büyük mir akhür) ja pienen tallin mestarille (küçük mir akhür). Mir akhürien vastuulla oli palatsin tallien ylläpitäminen ja niiden huollon järjestäminen. Molemmat virkanimet olivat arvoltaan korkealla palatsin hierarkiassa, mutta arvoon liittyvä vastuu oli myös suuri.[3]

Suuri talli koostui yhteensä seitsemästätoista rakennuksesta. Sen talleissa oli noin tuhat hevosta. Molempien tallimestareiden alaisuudessa työskenteli 1500-luvun alkupuolella yhteensä lähes kolmetuhatta henkilöä. Vuosisadan loppuun mennessä työntekijöiden lukumäärä oli kasvanut yli neljääntuhanteen. Suuren tallin mestari vastasi myös hevosten ja kameleiden hoitoon liittyvistä valtakunnallisista kysymyksistä. Hänen lähimmät alaisensa vastasivat lisäksi ratsuväen hevosten sekä armeijan huoltokuormastoihin kuuluneiden hevosten ja kamelien hoidosta sotien ja sotaretkien aikana.[3]

Osa Osmanien valtakunnan suurvisiireiksi nousseista virkamiehistä oli aiemmin palvellut mir akhürina sulttaanin palatsissa.

  • C. E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis & Ch. Pellat: The Encyclopaedia of Islam (Vol. 4 Iran-Kha). E. J. Brill, 1997. ISBN 90-04-05745-5.
  • C.E. Bosworth, E. van Donzel, W.P. Heinrichs, Ch. Pellat (toim.) et al.: The Encyclopaedia of Islam (vol. 7, Mif-Naz). Brill. ISBN 90-04-09419-9.
  1. The Encyclopaedia of Islam Vol. 4, s. 589-590
  2. Huom. kirjoitusmuoto saattaa vaihdella alkuperäiskielestä ja translitteraatiosta riippuen. Virkanimi saattaa esiintyä esimerkiksi muodoissa mīr-ākhūr, mir akhür, mirakhur ja mirakhor.
  3. a b The Encyclopaedia of Islam Vol. 7, s. 88-89