Mikrobilääkeherkkyys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikrobilääkeherkkyysmäärityksen kohteena ovat usein antibioottirestistentit bakteerit. Tällöin tavoitteena on saada selville kuinka resistentistä kannasta on kyse, ja mikä antibiootti on sopivin kyseisen sairauden hoitoon. Lääkkeen valinnassa pyritään mahdollisimman pieneen pitoisuuteen lääkeainetta. Tuloksia tarkasteltaessa on myös huomioitava lääkkeen turvallisuus, sen tunkeutuminen infektioalueelle, hinta sekä lääkkeen resistenssin syntyyn vaikuttavat ominaisuudet.

Herkkyysmääritys kiekkomenetelmällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useasti herkkyysmäärityksiä tehdään kiekkomenetelmällä. Tällä menetelmällä tutkitaan imupaperiin imeytetyn antibioottikiekon muodostamaa bakteerin kasvun estävän renkaan kokoa bakteeriviljelymaljalle. Estorenkaan halkaisija on suoraan verrannollinen bakteerin herkkyyteen. Renkaan, jossa ei ole pesäkkeitä, halkaisija mitataan ja millimetreissä oleva tulos ilmoitetaan herkkyysluokituksella. Herkkyysluokituksia on kolme; S = lääkkeelle herkkä bakteeri, I = alentunut herkkyys ja R = resistentti.

MIC-määritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkomenetelmällä ei pystytä saamaan kovin tarkkaa tulosta siitä, kuinka suuri pitoisuus mikrobilääkettä tarvitaan tuhoamaan bakteerikannan. Viljelymaljalle on mahdollista tehdä E-testi, jossa maljalle asetetaan muoviliuska, jonka pohjassa on lääkegradientti, ja pinnalla lääkepitoisuusasteikko, yksikkönä mg/l. Maljalta Inkuboinnin jälkeen on luettavissa pienin bakteerin kasvun estävä lääkepitoisuus (MIC) siitä kohdalta, mihin bakteerikasvusto loppuu.

Lääkkeen pienimmän bakteerin kasvua estävän pitoisuuden, MIC:n (minimum inhibitory concentration), määrittäminen voidaan E-testin lisäksi suorittaa kuoppalevyä hyödyntävällä menetelmällä.