Michal Kováč nuoremman kaappaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Michal Kováč nuorempi kaapattiin elokuussa 1995 lähellä Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa. Lukuisista pidätyksistä ja oikeuskäsittelyistä huolimatta ketään ei ole tuomittu rikoksesta.

Kováč nuoremman isä oli 1990-luvun alussa itsenäistyneen Slovakian ensimmäinen presidentti Michal Kováč. Presidentti oli autoritäärisen pääministeri Vladimír Mečiarin näkyvin vastustaja, ja näiden väliset konfliktit olivat lisääntyneet nopeasti vuosikymmenen kuluessa. Yksi näistä oli Slovakian salaisen palvelun (SIS) johtajan nimitys, joka päättyi Mečiarin voittoon. Tehtävään nimettiin hänen läheinen liittolaisensa Ivan Lexa. Lexan epäiltiin myöhemmin järjestäneen presidentin pojan kaappaamisen.[1]

Kováč nuorempaa oli syytetty Technopol nimiseen yritykseen liittyneissä talousrikoksissa ja Saksan poliisi oli antanut hänestä pidätysmääräyksen lokakuussa 1994.[2]

Tapahtumien kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdeksan miestä kaappasivat Kováč nuoremman autostaan Svätý Jurin kunnassa lähellä Bratislavaa 31. elokuuta 1995. Autossa hänet pakotettiin juomaan suuren määrän viskiä, ja kun hän koetti paeta, hänet pahoinpideltiin vakavasti. Kováč heräsi Itävallan Hainburgissa, missä paikallinen poliisi pidätti hänet kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella. Poliisi oli saanut nimettömän vihjeen Kováčin olinpaikasta slovakialaisesta lähteestä, jota on myöhemmin pidetty Slovakian salaisen palavelun tekemänä.[2][1]

Kováč pysyi vangittuna usean kuukauden kunnes itävaltalaiset tuomarit katsoivat, että hänen ihmisoikeuksiaan oli loukattu, ja määräsivät hänet vapautettavaksi. Kováč palasi tämän jälkeen Slovakiaan.[2]

Jälkiselvittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kováč nuoremman oikeustapaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaappausta on käsitelty useissa eri oikeustapauksissa. Kováč haastoi valtion omistaman Slovenská televízia (SVT) -TV-kanavan oikeuteen väärän tiedon levittämisestä jo lokakuussa 1996. Myöhemmin hän voitti kaksi oikeustaistelua SVT:tä vastaan.[2]

Presidentti Kováč armahti kaikki Technopol-jupakkassa syytetyt vuonna 1997. Kováč nuorempi pysyi kuitenkin etsintäkuulutettuna Saksassa, ja hänet pidätettiin Tšekissä helmikuussa 1997, mistä hänet luovutettiin Saksan poliisille. Hän pääsi vapaaksi kuukauden vankeuden jälkeen 150 000 D-markan takuumaksua vastaan. Technopol-tapaus sai päätöksensä vuoden 2000 helmikuussa, kun syytteistä luovuttiin riittämättömän todistusaineiston johdosta.[2]

Vuoden 1998 parlamenttivaalien jälkeen Slovakian uusi hallitus antoi virallisen anteeksipyynnön valtion kyvyttömyydestä auttaa Kováčia hänen Itävallan vankeuden aikana. Keväällä 2000 maan ulkoministerinä toiminut Eduard Kukan nimitti Kováčin Slovakian Intian suurlähetystön sihteeriksi. Haastattelussa Kukan kuvaili nimitystä tietynlaiseksi moraaliseksi korvaukseksi vuoden 1995 kaappauksesta. Mečiarin päämisterikauden valtapuolueet HZDS ja SNS kritisoivat nimistystä voimakkaasti.[2]

Róbert Remiášin salamurha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kováčin kaappausta tutkinut poliisi Róbert Remiáš kuoli 29. huhtikuuta 1996 kun hänen autonsa räjähti bratislavalaisessa lähiössä. Lukuisista pidätyksistä huolimatta ketään ei ole tuomittu rikoksesta. SIS:in silloista johtajaa Ivan Lexaa on syytetty Remiášin salamurhan tilaamisesta slovakialaiselta mafiosolta, mutta hänet todettiin myöhemmin syyttömäksi.[3]

Mečiarin armahdukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimiessaan Slovakian väliaikaisena presidenttinä vuonna 1998, pääministeri Mečiar armahti kaikki Kováčin kaappauksesta syytetyt henkilöt, mukaan lukien hänen liittolaisensa Ivan Lexan. Slovakian parlamentti kumosi Mečiarin armahdukset vuonna 2017, mutta lopullisia tuomioita ei rikoksesta vielä ole annettu.[4]

  1. a b Botiková, Zuzana: 25 years since the abduction of president’s son Rozhlas a televízia Slovenska. 31. 08. 2020. Viitattu 18.6.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e f Domanovský, Daniel: Kováč Jr. post: 'moral compensation' The Slovak Spectator. 12.6.2000. Viitattu 17.6.2024. (englanniksi)
  3. Gosling, Tim: A ‘MURDER THAT NEVER HAPPENED’ STILL HAUNTS SLOVAKIA Reporting Democracy. 27.4.2024. Viitattu 18.6.2024. (englanniksi)
  4. Kováč, Peter: [Kováč Jr abduction: Luxembourg court looking at cases now https://spectator.sme.sk/c/22478356/kovac-jr-abduction-luxembourg-court-looking-at-cases-now.html] The Slovak Spectator. 31.8.2020. Viitattu 17.6.2024. (englanniksi)