Meroë

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Meroe)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyramidien raunioita Meroëssa

Meroë on muinainen kaupunki nykyisen Sudanin alueella. Kaupungin rauniot sijaitsevat Niilin itärannalla noin 6,4 kilometriä Kabūshīyahista pohjoiseen.[1]

Meroë oli Kušin valtakunnan eteläinen hallintokeskus noin vuodesta 750 eaa. alkaen. Valtakunnan pääkaupunki siitä tuli noin 590 eaa. kun aiempi pääkaupunki Napata ryöstettiin. Muinaisen Egyptin 25. dynastia vetäytyi luultavasti kaupunkiin vuoden 656 eaa. jälkeen. Meroë kukoisti Kušin pääkaupunkina ja selviytyi esimerkiksi roomalaisten maahantunkeutumiselta. Lopulta kaupunki sortui aksumilaisten hyökkäyksissä 320-lukuun jaa. mennessä.[1]

Meroëssa aloitettiin arkeologiset kaivaukset 1902. Kaupungista on löydetty satamalaituri, palatseja ja Amonin suuri temppeli.[1]

  1. a b c Meroe Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.3.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]