Meren anoksia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Meren anoksialähde? on maapallon historiassa joinain aikoina esiintynyt tila, jolloin meressä oli hyvin vähän happea. Anoksia alkoi, kun ilmakehän hiilidioksidimäärä kasvoi yli tietyn rajan, mikä lämmitti kasvihuone-ilmiöllä maapalloa. Merien lämpiäminen muutti merien virtauskuvioita, ja varsinkin syvämeren hapettuminen estyi. Hiilidioksidin kasvun uskotaan liittyvän suuriin tulivuorenpurkauksiin ja joskus myös metaanin vapautumiseen syvämeren metaaniklatraateista.

Merien anoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Maa syntyi ja yhteyttämistä ei ollut, meret olivat hapettomia. Happea lalkoi tulle meriin luultavasti noin 2,5 miljardia vuotta sitten. Anoksiaa esintyi sen jälkaan kausina, jolloin lämpötila oli korkea, merien virtauskuviot muuttuneet ja hiilidioksidiakin ilmakehässä useimmiten normaalia runsaammin. Näin ollen anoksia-vaiheet liittyivät ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvuun. Anoksia-vaihe alkoi, kun hiilidioksidimäärä nousi 4-6 kertaa nykyistä suuremmaksi, ja lämpötilan kasvu 3 asatettakin riitti tyhoamaan sademetsätä, jotka poistavat ilmakehästä hiilidioksidia. Anoksiakauden maapallo oli jäätön, ja ehkä navoillakin yli 27 C.

Anoksisina kausina syntyi mustia kerrostumia ja öljyä. Anoksisessa vedessä elää vain lähinnä rikkibakteereita ja muita hapettomien ympäristöjen eliöitä.

Anoksian kausia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anoksiatapahtuma OEA 1a tapahtui varhaisella Apt-kaudella. Toinen tunnettu anoksia tapahtui Cenoman-Tours-kauden rajalla noin 93 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Maa oli hyvin lämmin. Näiden anoksioiden uskotaan liittyvän hiilidioksidia ilmakehään vapauttaneisin suuriin laakiobasalttipurkauksiin. Paleotsooisella maailmankaudella ordoviki- ja siluurikausien rajalla tapahtui monta anoksian vaihetta. Näille kausille olivat tyypillisä kylmien napa-alueiden luonnehtuvat hapelliset P-vaiheet, joiden jälkeen tuli lämminnapaisia hapettomia S-vaiheita. Hapallinen primo- eli P-vaihe vaihtui hapettomaksi, mustaa graptoliittikerrostumaa tuottavaksi S- eli secundo- vaiheeksi, kun valtamerien termohaliinikierto muuttui. Tämä taas johtui korkeiden leveysasteiden veden lämpötilan noususta yli 5 C, jolloin hapellinen merivesi ei enää vajonnut syvämeren pohjalle. Maan radan ja akselikallistuman jaksollisin muutoksiin liittyvien Milankovichin jaksojen uskotaan kytkeneen hapellisia kausia hapettomiksi. Palaotsooisen kauden anoksioita olivat muun muassa Lau- ja Ireviken- tapahtumat, joihin liittyi merieläinten joukkosukupuuttoja.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]