Markkina (Enontekiö)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Markkina)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Markkina brittiläisen Letitia Byrnen kuparipiirroksessa vuodelta 1819. Mäellä on kirkko ja kellotapuli. Pappila vasemmalla. Niiden välissä on käräjätupa sekä kyläläisten ja Tornion kauppiaiden markkinatuvat ja kala-aitat.

Markkina (pohjoissaameksi Boaresmárkan) on kylä Lapin Enontekiöllä. Se sijaitsee Eurooppatie E8:n varressa Muonionjoen ja pienen Kuonnajärven rajaamalla kannaksella, Lätäsenon ja Könkämäenon risteyksessä.[1] Markkina on ollut menneinä vuosisatoina nimensä mukaisesti tärkeä kauppapaikka. Sen merkittävyyttä vähensi Haminan rauha, joka jakoi alueen Muonionjokea pitkin Ruotsin ja Venäjän kesken vuonna 1809. Suomen puolelle jäänyt kirkko purettiin vuonna 1826.[2]

Markkinan kirkonpaikka kuuluu Museoviraston vuonna 2009 inventoimiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin harvaan asutun pohjoisen Länsi-Lapin kirkollisena ja hallinnollisena keskuspaikkana 1600-luvulta 1820-luvulle. Se sijaitsee moreenikummun laella. Sieltä on tehty esihistorialliselta ajalta peräisin olevia esinelöytöjä. Toisessa maailmansodassa mäki oli suomalaisten uloin vartioasema ja tähystyspaikka, mistä muistuttavat kirkkotarhan sodanaikaiset kaivannot. Vastapuolella oli saksalaisten Järämä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markkina. Kansalaisen karttapaikka. Viitattu 27.9.2016.
  2. Rainer Knapas & Pertti Koistinen: Historiallisia kuvia. Suomi vanhassa grafiikassa, s. 83. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 951-717-682-1.
  3. Markkinan kirkonpaikka Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.

Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.