Manolátes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manolátes
Μανολάτες
Manolátesin kylä.
Manolátesin kylä.

Manolátes

Koordinaatit: 37°47′5″N, 26°49′36″E

Valtio Kreikka Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Egea
Alue Pohjois-Egean saaret
Alueyksikkö Sámos
Kunta Sámos
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Kallikrates-koodi 5601010701
Väkiluku (2011) 131[1]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Manolátes (kreik. Μανολάτες) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Sámoksen saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Sámoksen kuntaan, Sámoksen alueyksikköön ja Pohjois-Egean saarten alueeseen. Aiemmin kylä kuului Vathýn kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Sámoksen kunnan Vathýn kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 131 (vuonna 2011).[1]

Manolátesin kylää.

Manolátes sijaitsee Sámoksen pohjoisissa sisäosissa Karvoúnis-vuoren pohjoisrinteessä, noin 25 kilometriä länteen saaren pääkaupungista Sámoksen kaupungista. Kylän kerrotaan saaneen nimensä sen ensimmäisestä asukkaasta, joka oli nimeltään Manólis ja muutti seudulle 1700-luvulla. Kylä on rakennuskannaltaan perinteinen. Hieman idempänä sijaitsee Vourliótesin kylä. Kylien välillä kulkee vaellusreitti.[2][3]

Manolátes muodostaa myös laajemman kyläyhdyskunnan (Τοπική Κοινότητα Μανολατών, Topikí Koinótita Manolatón), johon kuuluu varsinaisen Manolátesin kylän lisäksi Margarítesin kylä. Koko yhdyskunnan väkiluku on 131.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Manolates Just Greece. Viitattu 3.9.2018.
  3. Manolates Greek Island Traveler. Viitattu 3.9.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]