Makupalat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo televisio-ohjelmasta. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämästä linkkikirjastosta Makupalat, kertoo artikkeli Makupalat (internet-sivusto).
Makupalat
Tyyli ruokaohjelma
Kestoaika noin 30 minuuttia
Pääosissa Timo Nykyri
Janne Pekkala
Alkuperämaa Suomi
Alkuperäiskieli suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 7. tammikuuta 1997 – 2005
Tuotanto
Ohjaaja(t) Tapio Turpeinen
Tuotantoyhtiö(t) Yleisradio
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Makupalat oli suomalainen Yleisradion tekemä vuosina 1997–2005 esitetty ruoka-aiheinen televisio-ohjelma. Ohjelman kokkeina toimivat Yle Oulun toimittaja Timo Nykyri, ja keittiömestari Janne Pekkala.

Ohjelmaa kuvattiin Oulun Yleisradion sen aikaisissa tiloissa Höyhtyällä. Jaksoja kaiken kaikkiaan tehtiin yli 300. Ohjelman katsojamäärät olivat parhaimmilaan yli 800 000.[1]

Ohjelma sai alkunsa Oulun maakuntaradiossa esitetystä Eväsreppu -radio-ohjelmasta, jossa Nykyri ja Pekkala valmistivat ruokaa. Syksyllä 1996 lähetettiin Yleisradiolle koenauhoitus ohjelmasta, ja ensimmäinen Makupalat-ohjelma esitettiin televisiossa 7. tammikuuta 1997.[2]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmaan liittyen Nykyri ja Pekkala julkaisivat kolme ruoka-aiheista kirjaa.

  • Nykyri, Timo & Pekkala, Janne: Makupalat: Hei, me kokataan!. Gummerus, 2000. ISBN 9512057034.
  • Nykyri, Timo & Pekkala, Janne: Makupalat: Kesäkeittiö. Gummerus, 2002. ISBN 951206023X.
  • Nykyri, Timo & Pekkala, Janne: Makupalat: Parhaat päältä. Gummerus, 2005. ISBN 9512069024.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sommar, Heidi: Makupaloissa tehtiin ruokaa hauskasti ja helposti Yle.fi. 4.12.2018. Viitattu 27.11.2020.
  2. Tietoisku Yle.fi. Viitattu 27.11.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]