Luettelo animesarja Hopeanuolen jaksoista

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Animesarjan alkutunnus.

Tämä on luettelo animesarja Hopeanuolen jaksoista.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Jakso 1: The Small Hero... Silver's Birth!

  • Tunnettu karhukoirankouluttaja ja metsästäjä Gohē Takeda on Riki-koiransa kanssa jahtaamassa alueen vaarallisinta karhua, Akakabutoa. Se pääsee yllättämään ja haavoittaa molempia pahasti. Samaan aikaan juuri syntynyt Hopeanuoli lähtee Daisuke-pojan kanssa etsimään heitä. Perillä hekin joutuvat hirviökarhun tappolistalle. Akakabuto on vähällä tappaa heidät, mutta Riki saa täpärästi pelastettua kaikki ennen kuin Akakabuto syöksee Rikin syvään rotkoon.

Jakso 2: Gin's Effort for the Other Side... There Is a Tomorrow!

  • Lähdettyään sairaalasta kesken hoidon Gohē päätti kouluttaa Hopeanuolesta kunnon karhukoiran ja tämä pärjääkin koulutuksessa todella hyvin. Ollessaan vuorilla harjoittelemassa Hopeanuolen kanssa hän tapaa Hidetoshin, kylän entisen pormestarin pojan, jonka isän Akakabuto oli myös tappanut. Hän sanoi tappavansa Akakabuton modernilla kiväärillään ennen Gohēeta. Myös Hidetoshilla oli metsästyskoira, saksanpaimenkoira John, jonka hän oli kouluttanut ulkomailla uskolliseksi ja erittäin tottelevaiseksi.

Jakso 3: Now We Know Silver's Friendship Is for Life!

  • Eräs karhunmetsästäjä kuoli Akakabuton kynsiin. Gohē lähtee Hopeanuolen ja Daisuken kanssa etsimään Akakabutoa. Kun he löytävät karhun, paikalle saapuu myös Hidetoshi, joka ampuu sen kiväärillään. Silloin Gohē huomaa, ettei kyseinen karhu ollutkaan Akakabuto, koska sillä oli molemmat silmänsä, toisin kuin yksisilmäisellä Akakabutolla. Tämä karhu olikin yksi sen pennuista. Gohē aavistaa, että Akakabuto aikoo vallata koko alueen keräämällä itselleen karhuarmeijan. Kotimatkalla Daisuke putoaa syvään kuiluun ja Hopeanuoli pelastaa hänet. Heidän ystävyytensä oli syvempi, kuin koskaan.

Jakso 4: The Challenge of Akakabuto's Bear Family!

  • Kevään tultua Gohē alkoi sairastella, eikä kyennyt metsästämään, joten Daisuke päätti tappaa Akakabuton Hopeanuolen kanssa. Pian he löysivät itsensä metsäsätä hortoilemasta, sattumalta Akakabuton pesäpaikalta. Akakabuto ei onneksi viettänyt aikaa pesässä, vaan sen pentujen emo, joka ei ilahdu vieraista. Keskellä metsää alkaa taistelu. Dasukella oli suojanaan vain Hopeanuoli ja Hidetoshin jousi, jota hän hädin tuskin osasi käsitellä sekä.

Jakso 5: Victory! Although the Scars Come!

  • Kamppailu kesti kauan. Taistelun loppupuolella emokarhun onnistuu iskeä Hopeanuolta kasvoihin, jolloin se saa kolme arpea otsaansa. Yhteisvoimin Daisuke ja Hopeanuoli saavat kuitenkin karhun hengiltä. Samaan aikaan Hidetoshi ja John saapuvat lähistölle muutaman metsäsätäjän kanssa. He saavat erään toisen karhun hengiltä. Heidän saapuessaan lähemmäs, John tappaa vielä kaksi Akakabuton pientä pentua. Daisuke ja Hopeanuoli lähtivät karkuun, jotta Hidetoshi ei näkisi heitä. Hidetoshi ja muut metsästäjä ihmettelevät kuollutta karhua. Samassa Hidetoshi näkee puussa nuolen, joka sattuu olemaan hänen. Hidetoshi tajuaa, että Daisuke ja Hopeanuoli ovat kaataneet karhun.

Jakso 6: Howl! The Mountain Calls!

  • Myöhemmin kylässä pidetyssä metsästäjien kokouksessa kerrottiin alueelle saapuneen kaksi erittäin vaarallista hirviökarhua: arpien peittämä naaraskarhu Madara ja kolmiraajainen uroskarhu Mosa. Metsästäjät kieltäytyvät yrittämästä kaataa karhuja. He pelkäävät liikaa kuolevansa. Daisuke ja sairaalahoidossa oleva Gohē tietävät, että kohta Akakabuton reviirillä olisi liikaa karhuja tapettavaksi. Daisuke yrittä puhua metsästäjille järkeä ikkunasta, mutta hänet häädetään pois. Samassa Gohē saapui huoneeseen ja puhuttuaan hetken, hän pyörtyy. Kävellessään metsässä Daisuken kanssa, Hopeanuoli vainuaa villikoirien hajun, jotka koordinoiduilla hyökkäyksillä kaatavat erään karhun. Hopeanuoli kiinnostuu laumasta ja lähtee seuraamaan sitä. Silloin koirien johtaja ulvoo kaikki koirat koolle. Hopeanuolen mieli järkkyy, kun hän näkee johtajan epäselvän hahmon. Hän tuntee kovaa vetovoimaa johtajaa kohtaan, muttei tiedä, miksi.

Jakso 7: Scarred In Your Heart Forever! The Oath of the Group

  • Hopeanuoli palaa Daisuken luo. Hopeanuolen mieltä jaa kuitenkin kaivamaan villikoirat ja hän päättää lähteä niiden luo. Metsässä kulkiessaan Hopeanuoli törmää Johniin. John on myös aikeissa liittyä villikoiriin ja päästä niiden johtajaksi. He saapuvat villikorien luo. Pian Madara kuitenkin hyökkää ja koiralauman vetäydyttyä turvaan, Hopeanuoli ja John taistelevat urheasti karhua vastaan. Joukkueenjohtaja Ben huomaa näiden kahden urhoollisuuden ja käskee koirajoukot puolustamaan heitä, jolloin Madara pakenee. Ben hyväksyy molemmat laumaan.

Jakso 8: Now! Go on the Journey of an Adult!

  • Komentaja Sniper, joka on johtajan jälkeen korkein arvoasteikossa, ei hyväksy Hopeanuolta joukkoon, koska tämä on vasta pentu. Johtaja kuitenkin päättää, että Hopeanuoli saa jäädä. Tällöin Hopeanuoli tunnistaa johtajan; se on hänen kuolleeksi luultu isänsä Riki. Riki ei itse muista Hopeanuolta, koska menetti muistinsa pudotessaan rotkoon. Yön tultua Hopeanuoli käy hyvästelemässä emonsa ja Daisuken mutta Johnia ei kiinnosta liittyä laumaan ja hän päättää jäädä Hidetohin luo. Aamun koittaessa koiralauma hajaantuu ympäri Japania etsimään koiria suureen taisteluun Akakabutoa vastaan. Koko lauman on määrä kokoontua samassa paikassa kolmen kuukauden kuluttua täysikuun aikaan.

Jakso 9: Demon Dog! The Three Kai Brothers!

  • Benin joukko suuntaa Kofuun, jossa Kain demoniveljekset Akatora, Chuutora ja Kurotora asuvat. Ben tuntee nämä jo ennestään ja tietää heidän olevan sadan koiran arvoisia. Ben, Hopeanuoli ja Cross taistelevat niitä vastaan mutta kun Akatora muistaa Benin pelastaneen heidän henkensä vuosia aiemmin, nämä liittyvät oitis mukaan laumaan.

Jakso 10: Monster! Moss's Soldiers on the Rock Peak!

  • Samalla alueella oleskelee suuri ja vahva koira Moss laumoineen, jonka Ben haluaisi ehdottomasti tavata. Hopeanuolen ja Smithin lähdettyä edeltä, ilmaantuu Sniper paikalle ja melkein tappaa Mossin pojan Jaguarin. Samalla paljastuu, että Sniper aikoo tulla johtajaksi Rikin paikalle, ja aikoo aiheuttaa sodan Mossin ja Benin välille. Hopeanuoli ja Smith juoksevat pakoon ja putoavat vesiputoukseen, mutta selviävät.

Jakso 11: Patience Dog! The Dark Shadow of the Iga Village

  • Taistelun päätyttyä ja väärinkäsityksen selvittyä, Moss liittyi koiralaumansa kera Benin joukkoihin. Seuraavaksi Ben aikoo saada mukaansa Akamen, ninjutsua harjoittavan koiran. Hänenkin kanssaan Benillä on yhteistä historiaa. Akamen Iga-koirat ovat kuitenkin sodassa pahan Kurojakin johtamaa Koga-koirien kannibaalilaumaa.

Jakso 12: It's Dangerous Ben! The Confrontation of the Ninja Grounds!

  • Akame ja Iga-koirat luulevat, että Benin lauma on Kogien palveluksessa. Akame myrkyttää koko lauman, paitsi Hopeanuolen ja Smithin, jotka ovat toisaalla. Kun väärinkäsitys selviää, Akame menee poikiensa Jinnain ja Kirikazen sekä Hopeanuolen kanssa hakemaan vastamyrkkyä, jota kasvaa vain Koga-koirien alueella. Ketään ei näy, joten he sukeltavat lampeen ja kun he nostavat päätään ympärillä on satapäinen lauma Koga-koiria kuitenkin yllättää heidät.

Jakso 13: Justice! The Orders of the Leader!

  • Jinnai ja Kirikaze pääsevät Koga-koirilta pakoon, mutta Hopeanuoli ja Akame jäävät taistelemaan. Ben, joka sai vastamyrkkyä liian myöhään, sokeutuu ja kertoo Akamelle, että hän haluaa Hopeanuolesta seuraajansa. Akamen liityttyä mukaan, koirat päättävät tappaa kaikki kannibaalikoirat. Silloin myös John liittyy taisteluun. John kertoo viestin johtajalta: Suuri taistelu on lähestymässä ja myös Akakabuto on valmistautunut siihen. Hopeanuoli haluaa todistaa Akamelle olevansa Benin luottamuksen arvoinen ja taistelee yksin Kurojakia vastaan. Kurojaki pakenee. Wilson-niminen koira seisoo kalliolla suussaan Kurojakin pentu. Hän aikoo kostaa oman pentunsa kuoleman ja heittää Kurojakin pennun alas jyrkänteeltä. Kurojakin loikkaa kohti Wilsonia ja samalla tönäisee hänet alas kalliolta. Cross hyppää perään. Kurojaki raivostuu pentunsa menetyksestä ja hyökkää Benin laumalaisten kimppuun. Hopeanuoli taistelee jälleen Kurojaki vastaan. Hopeanuoli voittaa ja aikoo jo tappaa Kurojakin, kun Cross ja Wilson tulevat. Heillä on mukanaan Kurojakin pentu. Hopeanuoli jättää Kurojakin eloon, jotta se voisi huolehtia pennustaan. Lauma lähtee eteenpäin, mutta huomaavat puussa

Kurojakin pennun. Samaan aikaan Akame on sytyttänyt Itoh-talon tuleen. Samassa Kurojaki hyppää tuleen ja niin tekevät kaikki hänen seuraajansakin. Kurojakin pentu sai kutusmanimekseen Chipi.

Jakso 14: Advancing: The Small One Is the Young Leader!

  • Hopeanuoli ystävineen päätyy merenrannalle. He yöpyvät vanhassa laivan hylyssä. Hopeanuoli ei saa lupaa lähteä meren yli, mutta lähtee muutaman koiran kanssa Beniltä salaa. Hopeanuoli haluaa mennä Shikokulle, koska sieltä löytyy vahvoja taistelukoiria. Taistelukoirien suurmestari Mushasi päättää tulla mukaan laumaan, mukaansa hän ottaa paljon tasitelukoiria. Musashi hän myös kertoo maailman vahvimmasta koirasta, Benizakurasta, jota myös Umibozuksi kutsutaan.

Jakso 15: Crimson Cherry Blossom! The Strongest One of All!

  • Benizakura ei ole kuulemma koskaan hävinnyt taistelussa. Hopeanuoli lähtee innoissaan Benizakuran luokse haastaakseen sen. Hopeanuoli ja Benizakura taistelevat ja näytää hetken siltä, kuin Hopeanuoli voittasi, kunnes liukastuu ja Benizakura saa yliotteen. Benizakura kuitenkin vakuuttuu Hopeanuolesta niin paljon, että jättää omistajansa ja liittyy mukaan. Tämän jälkeen Hopeanuoli jakaa lauman kahteen osaan, joista toinen puolisko palaa Benin luo ja toinen jatkaa matkaa etelään etsimään vielä lisää urheita koiria.

Jakso 16: The Tears Arrive! A Close Companion Meets Their Dead Moss joukkoineen on jäänyt Mutsun neljän kenraalin, Kisaragin, Hazukin, Uzukin ja Minazukin ansaan. He ovat sammuneen tulivuoren kraatterissa. Kenraalit haluavat heidän liittyvän puolelleen. Samaan aikaan Ben on palannut omistajansa luo parantaakseen näkönsä. Onnistuneen leikkauksen jälkeen Ben karkaa ja käy Mutsun lauman kimppuun pelastaakseen ystävänsä. Samaan aikaan Hopeanuoli ja muu lauma saapuvat ja taistelu on pian täydessä vauhdissa. Taistelun loputtua kenraalien lauma huomaa, että koirien on turha taistella toisiaan vastaan ja liittyvät Hopeanuolen laumaan.

Jakso 17: Now, We Release! The Origin of the Leader

  • Kolme kuukautta on nyt kulunut ja on aika kokoontua johtajan luona. Hetken ollessa käsillä, lauman toinen puolisko palaa. Koiria on nyt tarpeeksi Akabuton voittamiseksi.

Jakso 18: Fight! The Strongest One Throws Away Their Life!

  • Kokoontumisen jälkeen Suuri taistelu alkaa. Riki kuitenkin kieltää Beniä osallistumasta, koska hän on vasta ollut leikkauksessa ja koska Cross on synnyttänyt hänelle pentuja. Sitten Riki lähtee kohti Akakabuton piilopaikkaa, koska hän uskoo voittavansa tämän yksin. Hyökätessään selustaan karhut yllättävät hänet ja heittävät puita hänen päälleen. Samoihin aikoihin Ben haluaa myös hyökätä Akakabuton kimppuun, mutta silloin Sniper yllättää hänet. Koska Sniper haluaa tulla koko alueen johtajaksi, hänen on hoideltava Ben pois päiviltä. Ben saa Sniperista otteen ja heittää hänet rotkoon. Samaan aikaan muut taistelevat Madaraa vastaan.

Jakso 19: Pitterful! The Last Moment of Crimson Cherry Blossom!

  • Hopeanuoli saa lopulta Madaran hengiltä tunkemalla paksun oksan sen kurkkuun. Silloin Mosa yllättää lauman. Se ei anna koirille ollenkaan aikaa järjestäytyä, vaan puskee koko ajan päälle. Silloin Benizakura raivostui ja hyökkäsi yksinään Mosan kimppuun. Hän vahingoitti Mosaa niin rajusti, että hetken koirat luulivat sen kuolleen. Yhtäkkiä Mosa kuitenkin nostaa tassunsa ja on iskemäisillään Mossia, mutta Benizakura menee väliin ja haavoittui pahasti. Sitten Mosa meni Hopeanuolen perään, joka juoksi läheiseen vajaan turvaan. Karhu tulee raivoten vajan seinästä läpi ja juuri silloin Hopeanuoli tarttuu pitkään köyteen kiinni ja kietoo sen Mosan ympärille. Sitten Moss auttaa Hopeanuolen sortuneesta ladosta ja vakavasti loukkaantunut Benizakura käy uudestaan Mosan kimppuun. Hän puskee Mosan järveen ja vetää köydellä perässään pohjalle saakka, jossa hän kietoo köyden tukkiin. Sitoessaan Benizakuran takajalka jäi kuitenkin sidoksiin, ja Benizakuran taistelujen täyttämä elämä päättyi. Hän kuoli tosiuroon lailla yhdessä vihollisensa kanssa.

Jakso 20: Angry Silver! Now Show Your Courage!

  • On aika kohdata Akakabuto. Se oleskelee suurella Torahammas-nimisellä kiviröykkiöllä. Koiralauma hyökkää Benizakuran kuolemasta raivostuneina. Ensin he kuitenkin törmäämät kahteen karhuun, Kesakageen ja Harppuunakarhuun. Nämä kaksi taistelevat toisiaan vastaan. Kesakage on Akakabuton taktikko ja arvoasteikossa Mosan ja Madaran yläpuolella. Harppuunakarhu onnistuu tappamaan sen. Silloin se näkee koiralauman ja lähtee juoksemaan karkuun, mutta itse asiassa sen tarkoitus on johdattaa lauma Akakabuton luokse. Osa koirista hyökkää sen kimppuun, muttei kyennyt upottamaan hampaitaan sen teräksiseen nahkaan. Pian lauma on perillä Torahampaalla. Harppuunakarhu kiipeää ylös huipulle haluten auttaa Akakabutoa. Akakabuto kuitenkin raivostuu pahanpäiväisesti ja tappaa Harppuunakarhun yhdellä iskulla. Akakabuto on kasvanut entistä valtavammaksi ja koirajoukko epäröi hirviökarhun edessä. Samaan aikaan Riki pääsee ylös montusta ja saamiensa iskujen ansiosta hänen muistinsa palautuu. Riki muistaa Hopeanuolen. Hän juoksee lauman luo ja johdattaa heidät taisteluun.

Jakso 21: Silver! Go Upon the Journey of a New Leadership!

  • Ben iskee Akakabutoa ensimmäisenä. Ben haavoittuu ja Akatora suojelee häntä. Akakabuto saa kuitenkin iskettyä Akatoraan kohtalokkaasti, mutta tämä ei aio haavoistaan huolimatta perääntyä ja onnistuukin puremaan karhun sokeaksi. Akakabuto iskee uudestaan ja Akatora lentää maahan. Veljet Chuutora ja Kurotora, sekä muut koirat kannustavat häntä sinnittelemään mutta pian hän kuolee pois. Kaikki koirat käyvät raivolla haavoittuneen karhun kimppuun. Nyt Akakabuto on täysin sokea ja helposti tapettava. Kaikki koirat hyökkäävät entistä rohkeampina, paitsi Ben, joka jää suremaan Akatoraa, koska hän ei pystynyt suojelemaan pikkuista hoidokkiaan loppuun asti. Moss raivostuu Akatoran kuolemasta niin paljon, että hyökkää yksin ja saa kaadettua karhun repimällä täysillä sen takajalkaa. Tämä ei silti riittänyt, sillä vaikka Akakabuto on sokea, on sillä erinomainen hajuaisti ja taistelu jatkuu tasavertaisena. Silloin Riki ja Hopeanuoli kiertävät Akakabuton taakse ja iskevät sen selkälihaksiin tappavan Zetsu Tenrô Battoga -iskun. Akakabuto kaatuu maahan selkälihakset poikki. Kuin ihmeen kaupalla Akakabuto nousee vielä ylös. Gohē Takeda on kuitenkin tullut paikalle ja hän ampuu hirviötä. Jälleen se kaatuu ja kaikki luulevat taistelun olevan jo ohi. Gohei polvistui Hopeanuolen ja Rikin eteen kiittääkseen ja hyvästelläkseen nämä. Juuri silloin Akakabuto nousee vielä uudestaan jaloilleen ja iskee Gohēen maahan. Riki hyökkää välittömästi, mutta saa kuolettavan iskun. Hopeanuoli raivostuu ja saa kostonsa täytettyä iskemällä Zetsu Tenrô Battogan Akakabuton kaulan lävitse, jolloin sen pää irtoaa. Taistelu on lopullisesti ohi. Gohē sanoo alueen kuuluvan nyt villikoirille. Daisuken hyvästeltyä Hopeanuolen kaikki koirat ulvovat voiton kunniaksi.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.