Liiketalouden Liitto LTA

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liiketalouden Liitto LTA ry
Perustettu 1949, toiminta päättynyt vuodenvaihteessa 2023/2024
Jäsenmäärä 25 (paikallisyhdistystä)
Puheenjohtaja Viimeinen pj. Ritva Kyynäräinen [1]

Liiketalouden Liitto LTA ry, ruots. Företagsekonomiska Förbundet LTA r.f. oli liiketalouden tutkinnon suorittaneiden ja liiketalouden tehtävissä toimivien valtakunnallinen puoluepoliittisesti sitoutumaton edunvalvontajärjestö. [2] Liiketalouden Liiton toiminta päättyi vuoden 2023 lopussa ja yhdistyksen jäseniä kannustettiin liittymään jäseneksi Skilla ry:hyn, jonka kanssa oli keväällä 2023 tehty aiesopimus yhdistymisestä.

Liiketalouden Liitto LTA ry on perustettu vuonna 1949 ja sen muodostivat parhaillaan melkein 30 paikallisyhdistystä. Liitto tavoitteena oli toimia yhdyssiteenä sekä jäsenyhdistysten että eri yhteisöjen, yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien välillä. Liiton keskeisenä tehtävänä oli toiminnan koordinointi, tiedon kerääminen ja välittäminen sekä mielipiteiden ilmaiseminen. [2]

Vuodesta 2021 lähtien Liiketalouden Liitto LTA ry oli yksi Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksistä.

Liiketalouden Liitto LTA ry perustettiin vuonna 1949, jolloin kauppaopiston käyneet perustivat useita merkonomiyhdistyksiä eri puolelle Suomea. Kauppaopistonkäyneiden liitto - Förbundet för f.d. Handelinstitutselever r.y. perustettiin 4. joulukuuta 1949 Tampereella.

Nimeksi alun perin valittu Merkonomiliitto ei saanut ensin rekisteriviranomaisten hyväksyntää. Vasta 24.5.1955 liitto sai viralliseksi nimekseen Merkonomiliitto ry. Sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena oli kohottaa merkonomien taloudellista ja ammatillista osaamista sekä herättää ja ylläpitää heidän harrastustaan talouselämään ja liikesivistykseen liittyvissä kysymyksissä.

Vuonna 1996 liiton nimi muutettiin nykyiseksi, Liiketalouden Liitto LTA ry:ksi. Samalla jäsenyys avautui merkonomien lisäksi mm. myös tradenomeille, datanomeille, HSO-sihteereille sekä muiden liiketalouden tutkinnon suorittaville tai alaa opiskeleville. Vuoden 2009 sääntömuutoksen myötä jäseneksi on ollut mahdollista liittyä myös liiketalouden alalla työskentelyn perusteella, tutkintotaustasta huolimatta.

Liiketalouden Liitto LTA ry:n yhteiskunnallisesti tärkeimpiä edunvalvonta-asioita oli vaikuttaminen työmarkkinapoliittisiin kysymyksiin, joka tapahtui Akavan Erityisalojen kautta sen jäsenyhdistysten kanssa. Koulutuspoliittinen edunvalvonta keskittyi perus-, korkea- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen sekä kansainvälisten koulutus- ja harjoittelumahdollisuuksien lisäämiseen.

Jäseneksi Liiketalouden Liitto LTA ry:hyn jäseniksi voivat liittyä henkilöt, jotka joko toimivat liiketalouden tehtävissä tai olivat suorittaneet alan tutkinnon. Jäseneksi voivat siten liittyä liiketalouden tutkinnon suorittaneet tai joilla katsottiin olevan vastaava koulutus (merkantit, merkonomit ja vastaavan ammattitutkinnon suorittaneet, datanomit, tradenomit, kauppatieteen kandit ja maisterit jne.) Ja/tai liiketalouden alan tehtävissä työskentelevät. Käytännössä tämä tarkoitti, että olit töissä sitten minkälaisissa tahansa liiketalouden tehtävissä, voit liittyä jäseneksi. Jäsenkunnassa oli edustettuna laajasti erilaisia ammattinimikkeitä.

Liiketalouden Liittoon voivat liittyä esimerkiksi seuraavissa työtehtävissä työskentelevät:

  • myyntitehtävät (myyntineuvottelijat, -johtajat, -edustajat jne).
  • ostotehtävät (ostaja, ostopäällikkö, ostosihteeri jne.)
  • sihteerit (toimistosihteeri, osasto-, tuote-, järjestö-, tiedotus-, projekti-, kiinteistösihteeri, johdon assistentti jne)
  • henkilöstöhallinnon tehtävät (henkilöstöpäällikkö, -sihteeri jne.)
  • taloushallinnon tehtävät (kirjanpitäjä, controller, pääkirjanpitäjä, talouspäällikkö, rahoituspäällikkö, hallintovirkailija, palkanlaskija, kanslisti)
  • sekä muut liiketaloudentehtävät (esim. isännöitsijä, myymäläpäällikkö, kassanhoitaja, tuotepäällikkö, tukkumyyjä, sijoitusneuvoja, pankkitoimihenkilö, toimitusjohtaja, laskuttaja, siistijä jne.)

LTA:n ylintä päätösvaltaa käytti vuosittain järjestettävä liittokokous, toimeenpanovaltaa puolestaan käytti liittohallitus. LTA:n organisaatiomalli teki toiminnasta joustavan ja se sopi hyvin palvelemaan liiton monipuolista jäsenkenttää.

  1. Liiketalouden liitto Liiketalouden liitto. Viitattu 6.7.2020.
  2. a b Liiketalouden liitto - Tätä on LTA Liiketalouden liitto. Arkistoitu 23.9.2020. Viitattu 6.7.2020.