Lenkkiavain

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiintolenkkiavaimia, joissa toisessa päässä kiinto- ja toisessa päässä lenkkiavain.

Lenkkiavain (myös silmukka-avain) on lähinnä pulttien ja muttereiden kiertämiseen tarkoitettu käsityökalu. Lenkkiavaimessa ei kiintoavaimesta poiketen ole leukoja, vaan 6- tai 12-kulmainen silmukka pultinkantaa varten. Silmukan 6-kulmion vastakkaisten sivujen välistä etäisyyttä kutsutaan avainväliksi.

Lenkkiavaimia on eri kokoisia, sillä jokainen pultinkanta tarvitsee juuri oikean kokoisen avaimen. Yleensä avainväli on noin 8–32 millimetriä, joskin tätä pienempiä ja suurempiakin valmistetaan. Melko tavallista on, että lenkkiavaimen toisessa päässä on erikokoinen avainväli kuin toisessa päässä.

Lenkkiavaimia valmistetaan myös muilla kuin metrisellä mitoituksella. Tällöinkin koko ilmoitetaan joko avainvälinä, esim. 7/16", tai Whitworth-standardin (BSW) tapauksessa sellaisen pultin halkaisijan mukaan, jolle avain on tarkoitettu, esim. 3/8W.

Lyöntilenkissä on samanlainen lenkki kuin lenkkiavaimessa, mutta varren toisessa päässä on kohta johon voidaan lyödä vasaralla tms. avaamiseen tai kiristämiseen tarvittavan vääntömomentin aikaansaamiseksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]