Lafferin käyrä

Periaatekuva käyrästä, pystyakselilla on valtion verotulot ja vaaka-akselilla veroaste. Todellisuudessa käyrä ei välttämättä ole symmetrinen tai yksihuippuinen.

Lafferin käyrä on malli, joka kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen verotulot alkavat laskea, jos verotusta edelleen nostetaan. Veroastetta, joka tuottaa suurimman verokertymän, sanotaan "optimiveroksi". Käyrän muodon perustelu nojaa siihen, että verotus paitsi kasvattaa verokertymää myös aiheuttaa työn tarjonnan laskua ja veronkiertoa. Tarpeeksi korkeilla veroasteilla jälkimmäiset vaikutukset ylittävät ensimmäisen.

Koska osa näistä kannustinhaitoista toteutuu viiveellä, lyhyen aikavälin lisätuloja tuottava veronkorotus voi pitkällä aikavälillä vähentää verotuloja. Siis lyhyen aikavälin "optimiveroaste" on suurempi kuin pitkän aikavälin.

Lisäksi verotus aiheuttaa tehokkuustappioita (deadweight loss), joihin verotuloja pitää verrata.

Optimaalisen verotuksen teoria ei tutki edellä mainittua "tulot maksimoivaa veroastetta" vaan sitä, miten verotuloja kerätään mahdollisimman pienin tehokkuustappioin.

Historia

Käyrä on nimetty Arthur Lafferin mukaan, mutta Laffer viittasi aiempiin samankaltaisiin ajatuksiin, joita olivat esittäneet arabifilosofi Ibn Khaldun vuonna 1377 teoksessaan Muqaddimah ja John Maynard Keynes.

Filosofi-taloustieteilijä David Hume esitti samanlaisia ajatuksia esseessään Of Taxes vuonna 1756, samoin toinen skotti Adam Smith vuonna 1776.

Vuonna 1924 Yhdysvaltain valtionvarainministeri Andrew Mellon perusteli vastaavasti veronkevennyksiä. Hän alensi verotuksen 73 prosentista 24 prosenttiin.

Teoriaa

Perustava idea veroasteen ja verotulojen välillä on että veroasteen muutoksilla on kaksi seurausta verotuloihin: välitön vaikutus sekä dynaaminen käyttäytymisvaikutus.

Välitön vaikutus on yksinkertaisesti se, että jos veroastetta alennetaan verotulot alenevat veronalennuksen verran – päinvastainen ilmiö toteutuu veroja korotettaessa.

Dynaaminen käyttäytymisvaikutus ottaa huomioon positiivisen vaikutuksen joka alentuvalla veroasteella on työhön, tuotantoon ja työllisyyteen ja täten veropohjaan, tämä vaikutus kannustaa lisäämään työtä, tuotantoa ja työllisyyttä. Veroasteen nostamisella on päinvastainen vaikutus (sanktio) veronalaiseen toimintaan.

Välitön vaikutus vaikuttaa tyypillisesti päinvastaiseen suuntaan kuin dynaaminen käyttäytymisvaikutus. Täten kun välitön sekä dynaaminen vaikutus yhdistetään, on seurauksena epäselvyyttä veroasteen muutoksen vaikutuksista verotuloihin.

Kuva esittää Lafferin käyrän periaatetta, kuva ei esitä mitään todellista veroasteen ja verotulojen suhdetta. Veroasteella 0 prosenttia, valtio ei keräisi yhtään verotuloja, oli veropohja miten suuri tahansa. Veroasteella 100%, valtio ei myöskään saisi yhtään verotuloja, koska kukaan ei olisi halukas työskentelemään jos palkka verojen jälkeen olisi nolla (ts. veropohjaa ei olisi). Näiden ääripäiden välissä on kaksi veroastetta jotka molemmat keräävät saman verran verotuloja: korkea veroaste pienellä veropohjalla ja pieni veroaste suurella veropohjalla.

Lafferin käyrän teoria ei ainakaan kaikissa tapauksissa vastaa todellisen maailman kokemuksia.

Lafferin käyrä Suomessa

Lundberg ym. (2017) saavat Suomen ylimmäksi rajaveroksi 72 %, kun kulutusveroja ja työantajamaksuja otetaan huomioon, Ruotsissa 75 %. Veroale rahoittaisi itsensä 123- ja 195-prosenttisesti. Lundbergin toisen tutkimuksen mukaan 20 prosenttiyksikön veroale rahoittaisi itsensä 102-prosenttisesti Ruotsissa, kun huomioidaan mikrosimuloidut käyttäytymismuutokset.

Suomalaisessa ja ruotsalaisessa tutkimuskirjallisuudessa usein käytetty verotettavan tulon joustoarvo on 0,2. Diamond ja Saez (2011) päätyivät noin arvoon 0,25. Ei ole selvää, onko Suomessa ylin veroprosentti niin korkea, että se jo vähentää verotuloja.

Mauri Kotamäki (2015) tutkimuksen mukaan Suomessa ansiotuloveron alentaminen rahoittaisi itsensä noin 72-prosenttisesti. Kotamäki tutkii Lafferin käyrää makrotaloustieteellisellä mallilla, jossa veroasteet ovat efektiivisiä veroasteita. Käytetty malli muistuttaa läheisesti Trabandtin ja Uhligin (2011) laajasti siteerattua mallia.

Matikka ja Kaisa Kotakorpi (2017) tarkastelivat Lafferin käyrää hieman eri näkökulmasta – ylimpien rajaveroasteiden suhteen. Tutkijat hyödyntävät taloustieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta johdettua kaavaa, jonka avulla on mahdollista haarukoida Lafferin käyrän huippukohtaa. Tutkijat pyrkivät ottamaan huomioon myös tulonmuunnon. Tulosten mukaan verotuotot maksimoiva korkein rajaveroaste on oletuksista riippuen 58%-87%. Tutkijoiden johtopäätösten mukaan todennäköisesti Suomi on Lafferin käyrän vasemmalla puolella: "Under reasonable assump-tions on overall tax elasticities estimated for Finland andother Nordic countries, income-shifting responses imply that the current top tax rates are below the revenue-maximizing rates."

Lundberg (2017) tutkii artikkelissaan OECD-maiden Laffer-käyriä pitkälti samoin menetelmin kuin Matikka ja Kotakorpi (2017). Tutkijan saamien tulosten mukaan puolestaan Suomi olisi Laffer-käyrän väärällä puolella; tutkimuksen teon aikana ylin efektiivinen rajaveroaste Suomessa oli 72 %, kun Laffer-käyrän huippu on tulosten mukaan 68 %. Toisin sanoin Lundbergin (2017) tulosten mukaan korkeimpien rajaveroasteiden alentaminen lisäisi verotuloja Suomessa. Lundberg ei huomioi verotuksen tulonmuuntoa, mutta toisaalta tutkija huomioi tulovaikutuksen sekä työnantajan sosiaaliturvamaksut (toisin kuin Matikka ja Kotakorpi (2017)).

Kotamäki ja Tanskanen (2021) pyrkivät artikkelissaan yhdistämään elinkaarinäkökulman mikrotaloustieteellisen käyttäytymisen mallintamiseen tutkiessaan Lafferin käyrää. Tutkijat tarkastelevat ansiotuloveron, kunnallisveron ja työntekijän eläkemaksun muutosten vaikutusta työntekoon ja verokertymään verraten käyttämänsä elinkaarimallin tuloksia aiempiin teoreettisiin laskelmiin. Tulosten mukaan ansiotuloveron muutokset käyttäytyvät elinkaarimallissa melko samalla tavalla kuin teoreettisissa laskelmissa, mutta verotuksen kiristyessä yli 10 prosenttiyksikköä nykytasoltaan tapahtuu merkittävä siirtymä osa-aikatyöhön, jolloin verotulojen lasku jyrkkenee. Kunnallisverotusta kiristämällä saavutettu verotuoton huippukohta on merkittävästi korkeammalla verotuksen tasolla kuin ansiotuloverossa, johtuen kunnallisveron kohdistumisesta enemmän etuustuloon. Tutkimuksessa tarkastellaan myös veronkaltaisen työeläkemaksun vaikutusta laajasti tulkittuun verokertymään. Veromuutosten vaikutus työnteon määrään on sitä suurempi, mitä enemmän vero kohdistuu työntekoon verrattuna etuustuloon. Tulosten mukaan ansiotuloveron ja työeläkemaksun muutokset vaikuttavat voimakkaammin työntekoon kuin kunnallisveron muutokset.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lafferin käyrä Wikimedia Commonsissa