La Transfiguration de Notre-Seigneur Jésus-Christ

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

La Transfiguration de Notre-Seigneur Jésus-Christ ("Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastus") on Olivier Messiaenin säveltämä oratorio, jonka teksti käsittelee synoptisten evankeliumien kertomusta Kristuksen kirkastumisesta. La Transfiguration kantaesitettiin Serge Baudon johdolla Lissabonissa vuonna 1969.

Teoksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lissabonilainen Calouste Gulbenkianin säätiö tiedusteli kesällä 1965 Messiaenilta haluaisiko hän säveltää uuden teoksen seuraavan vuoden Gulbenkian-festivaalin päätöskonserttiin säätiön perustajan, öljymagnaatti Calouste Gulbenkianin kuoleman 10-vuotispäivän kunniaksi. Messiaen otti kireästä aikataulusta huolimatta tilauksen vastaan. Keväällä 1966 kävi kuitenkin selväksi että teos ei valmistuisi ajoissa, ja säveltäjä sai kolme vuotta jatkoaikaa tilauksen täyttämiseksi. Sävellyksen ensimmäisissä, yhdeksänosaisissa versioissa orkesteri koostui lähinnä vaskista ja lyömäsoittajista ja kuoro-osuudet laulettiin hyräillen (con bocca chiusa). Sävellystyön edetessä teoksen aiheeksi muodostui Kristuksen kirkastuminen, transfiguraatio. Lopullisessa muodossaan teoksessa on 14 osaa, ja esityskoneiston muodostavat suuri sinfoniaorkesteri, seitsemän instrumentaalisolistia ja 100-henkinen sekakuoro.[1]

Kantaesitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen kantaesitys oli 13. Gulbenkian-festivaalilla, Lissabonin Coliseu dos Recreios -hallissa 7. kesäkuuta 1969 kapellimestari Serge Baudon johdolla. Esittäjät olivat Messiaenin vaimo Yvonne Loriod (piano), Mstislav Rostropovitš (sello), Michel Debost (huilu), Henry Druart (klarinetti), Alain Jacquet (ksylorimba), Jacques Delécluse (vibrafoni) ja François Dupin (marimba) sekä Orchestre de Paris ja Gulbenkian-kuoro.

Teoksen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

La Transfiguration jakautuu 14 osaan, joista muodostuu kaksi seitsikkoa. Musiikin kokonaiskesto on hieman alle puolitoista tuntia.

Ensimmäinen seitsikko

  • I. Récit évangélique
  • II. Configuration corpori claritatis suae
  • III. Christus Jesus, splendor Patris
  • IV. Récit évangélique
  • V. Quam dilecta tabernacula tua
  • VI. Candor est lucis aeternae
  • VII. Choral de la sainte montaigne

Toinen seitsikko

  • VIII. Récit évangélique
  • IX. Perfecte conscius perfectae generationis
  • X. Adoptionem filiorum perfectam
  • XI. Récit évangélique
  • XII. Terribilis est locus iste
  • XIII. Tota Trinitas apparuit
  • XIV. Choral de la lumière de gloire

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simeone, Nigel: Towards 'un succes absolument formidable': the birth of Messiaen's La Transfiguration. Musical Times, 2004, 145. vsk, nro 1887, s. 5-24. The Musical Times Publications Ltd. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.4.2008. (englanniksi)

Messiaen's Monument. Time Magazine, 20.6.1969. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.4.2008. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Simeone, 2004


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.