LNER Class V2

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
LNER Class V2
Perustiedot
Tyyppi höyryveturi
Valmistaja Doncasterin ja Darlingtonin veturitallit
Lukumäärä 184
Valmistusvuodet 1936-1944
Hylätty 1962-1966
Museoitu 1
Tekniset tiedot
Raideleveys 1 435 mm
Pyörästö 2-6-2
Suurin akselipaino 22,4 t
Pyörän halkaisija 1880 mm

London and North Eastern Railwayn (LNER) Class V2 höyryveturit olivat vuosina 1936-1944 suunniteltuja kiitosekajunavetureita. Veturisarjan suunnittelijana toimi Nigel Gresley. Tunnetuin sarjansa edustaja on 4771 Green Arrow, joka on ainoa säilytetty veturi sarjasta.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V2-veturit olivat ainoita laajasti käytettyjä 2-6-2 -pyörästöjärjestyksen omaavia tenderivetureita Britanniassa. Pyörästön etuna oli se, että ison tulipesän sijoittaminen oli helpompaa, koska takimmaiset vetopyörät eivät olleet tiellä. Lisäksi etuakseli lisäsi vakautta suurissa nopeuksissa. V2-sarja jalostettiin Gresleyn A1- ja A3-sarjoista pienentämällä vetopyörien kokoa 1,8 metriin ja lyhentämällä höyrykattilaa. Veturissa oli Gresleylle tyypillisesti kolme sylinteriä. 184 veturia rakennettiin 14 sarjassa vuosien 1936 ja 1944 välillä Doncasterin ja Darlingtonin veturitalleilla. Vetureita oltiin tilattu myös neljä lisää, mutta Gresleyn seuraaja Edward Thompson uudelleensuunnitteli ne omaan A2-sarjaansa. V2-sarjan veturit olivat monikäyttöisiä vetureita, jotka pystyivät vetämään kiitotavarajunia ja pikajunia. Niiden melko raskas 22 tonnin akselipaino rajoitti liikennöintiä noin 40 % LNER:n rataverkosta. Gresley huomasi asian ja suunnitteli V4-sarjan kevyempiä rataosuuksia varten.

Työskentely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen valmistunut V2-veturi oli Doncasterissa kesäkuussa 1936 rakennettu 4771 Green Arrow, joka oli nimetty pikatavarajunan, jonka vetämiseen sarja oltiin suunniteltu, mukaan. Onnistuneiden testiajojen jälkeen sekä Doncasterin ja Darlingtonin veturitalleille annettiin lupa rakentaa loput veturit. Viimeinen veturi numeroltaan 3695 valmistui Darlingtonin veturitallilta heinäkuussa 1944.

Veturit pystyivät myös toimimaan varavetureina isommille matkustajavetureille, joiden keskinopeuden ne melkein saavuttivat. Eräs vetureista saavutti Yorkshire Pullman-junassa keskinopeuden 93 mailia tunnissa (150km/h) ja toinen veturi saavutti huippunopeuden 163 km/h testiajossa.

Veturit palvelivat luotettavasti myös British Railwaysin alaisuudessa ja työskentelivät lähinnä itäisellä pääradalla, Waverleyn radalla Carlislen ja Edinburghin välillä ja Lontoon Marylebonen ja Sheffeldin välillä. Viimeiset veturisarjan veturit työskentelivät Edinburghin ja Aberdeenin välillä. Koko sarja vedettiin liikenteestä vuosina 1962-1966 dieselveturien korvattua ne.

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainopastaan kahdeksalla veturilla oli nimi. Sarjan ensimmäinen veturi 4771 Green Arrow nimettiin kiitotavarajuna Green arrowin mukaan, viisi veturia nimettiin rykmenttien mukaan ja kaksi veturia nimettiin koulujen mukaan.

Alkuperäinen numero. LNER 1946 Numero. British Railways numero. Nimi Huomioita
4771 800 60800 Green Arrow Säilytetty
4780 809 60809 The Snapper, The East Yorkshire Regiment, The Duke of York's Own
4806 835 60835 The Green Howard, Alexandra, Princess of Wales's Own Yorkshire Regiment
4818 847 60847 St Peter's School York AD627
4831 860 60860 Durham School
4843 872 60872 King's Own Yorkshire Light Infantry
4844 873 60873 Coldstreamer
3676 964 60964 The Durham Light Infantry Nimetty huhtikuussa 1958

Numerointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentamisen jälkeen veturit saivat numerot 3641-3695 ja 4771-4899. Vuoden 1946 numerointiuudistuksen jälkeen veturit numeroitiin väliltä 800 ja 983. Britannian rautateiden kansallistamisen jälkeen British Railways lisäsi vetureiden numeroihin 60000, joten esimerkiksi veturista 801 tuli 60801.

Säilytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan ensimmäinen veturi 4771 Green Arrow on säilytetty Kansallisen kokoelman osana ja sitä on käytetty museojunien vedossa. Huhtikuussa 2008 sen höyrykattila kuitenkin vioittui, eikä veturi ole sen jälkeen liikennöinyt. Veturin korjaaminen olisi mahdollista, mutta veturin omistava taho ei ole halunnut maksaa korjauskustannuksia.