Lännetär (Astoria)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lännetär-nimellä on Oregonin Astoriassa ilmestynyt kaksi amerikansuomalaista sanomalehteä.

Astorian ensimmäisen Lännettären perustivat Adolf Riippa, Alex Ketonen ja Jacob E. Saari vuonna 1891. Kerran viikossa ilmestynyt lehti osoittautui kannattamattomaksi, ja vuonna 1893 se siirrettiin Wisconsinin Superioriin, jossa sen nimeksi muutettiin Siirtolainen.[1][2]

Toisen Lännettären perustivat vuonna 1897 J. A. Atrain ja J. A. Harpet[3]. Sen julkaisijana toimi Lannetar Publishing Company ja toimittajana Harpet. Myöhemmin Lännetär siirtyi Chas C. C. Rosenbergin omistukseen. Vuonna 1900 sen toimittajana oli V. E. Bergman ja kahta vuotta myöhemmin Rosenberg yksin.[4] Kerran viikossa ilmestyneen lehden levikki oli vajaat 1 600 kappaletta vuonna 1899[5]. Lännetär lienee lakannut vuonna 1904, mutta sen seuraajaksi perustettiin vuonna 1905 Lännen Uutiset. Lännettären kilpailijana ilmestyi vuosina 1901–1902[6] E. Bergmanin ja E. Hukkasen perustama Tyynenmeren Sanomat[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The History of the Finns in Minnesota historymuseumeot.com. Viitattu 23.12.2015.
  2. Holmio, Armas K. E.: Michiganin suomalaisten historia, s. 514. Hancock: Michiganin suomalaisten historia-seura, 1967.
  3. a b Amerikan Suometar 1899-1919: muistojulkaisu, s. 87–88. Hancock: Suom.-lut. kustannusliike, 1919. Teoksen verkkoversio.
  4. Turnbull, George S.: History of Oregon Newspapers, s. 311. Portland: Binfords & Mort, 1939. Teoksen verkkoversio.
  5. American Newspaper Directory, v. 32, no. 1, s. 867. New York: Geo. P. Rowell & Co., 1900. Teoksen verkkoversio.
  6. Kolehmainen, John I.: The Finns in America: A Bibliographical Guide to Their History, s. 82–83. Hancock: Finnish American Historical Library, Suomi College, 1947. Teoksen verkkoversio.