Kuopion valtaus

Kuopion valtaus punaisilta valkoisille Suomen sisällissodassa tapahtui 8.2.1918, kun sotilaskasarmin kivirakennuksiin majoittunut Kuopion punakaarti pommituksen seurauksena antautui. Suomen sisällissodan tapahtumat Kuopiossa olivat alkaneet 27.1.1918, kun punaiset Helsingistä tulleen määräyksen mukaisesti olivat aloittaneet joukkojensa liikekannallepanon.

Tausta

Savossa ei ollut sisällissodan puhjetessa 27. tammikuuta mainittavia venäläisiä varuskuntia, mutta punaisilla oli seudulla vahva asema. Varkaus oli punaisten tukialuetta. Myös Juantehtaan ja Kuopion punakaartit olivat suhteellisen vahvoja.

Valkoisten ylipäällikkö Mannerheim oli sotaan valmistautuessaan kiinnittänyt huomiota Haapamäki - Pieksämäki -rataan , jonka merkitys tulevaa sodankäyntiä ajatellen oli ilmeinen. Nopeasti kehittyneen tilanteen vuoksi oli ylipäällikkö ehtinyt antaa vain Keski-Suomen ja Savon suojeluskunnille ohjeen varmistaa Jyväskylä - Pieksämäki -rataosuus. Ohjeen perusteella suojeluskuntien joukkoja oli ryhdytty keskittämään Jyväskylään, Kuopioon ja Mikkeliin.

Ennen taistelun alkamista oli Kuopion suojeluskunnan piiripäällikkö Malmille saapunut määräys, että heidän aseensa ja osa miehistä oli siirrettävä Karjalaan, missä taistelu oli jo alkanut. Aktivistien johdossa ollut Armas Saastamoinen oli kuitenkin torjunut määräyksen, koska aseiden ja miesten siirto Karjalaan olisi avannut punaisille uusia mahdollisuuksia. Suomen Pankin kultavarat olisivat joutuneet punaisille ja Kuopion punakaarti olisi päässyt yhtymään Varkauden suureen punakaartiin, mikä olisi johtanut Pieksämäen rautatieaseman menettämiseen.

Valkoiset pyrkivät jo ennakkoon turvaamaan junaradan Pieksämäelle ja miehittivät sekä Kallaveden yli johtavat rautatiesillat, Kuopion rautatieaseman että puhelinaseman. Lisäksi sähkölennätinkonttorille annettiin huomautus, että sen oli noudatettava ainoastaan laillisen hallituksen nimissä annettuja määräyksiä. Vielä 30. tammikuuta annettiin määräys, ettei muilla yksityisillä kuin pankeilla ja yrityksillä ollut oikeutta käyttää sähkölennätintä.

Valkoisten joukot

Kuopion suojeluskunta oli punaisten järjestäytyessä vain 150 miehen vahvuinen. Sen johtajana toimi ratsumestari C. W. Malm ja kouluttajina ja komppanian päälliköinä jääkärit Einar Wichman ja Onni Purhonen apunaan jääkärit Toivo Nousiainen ja Kaarlo Kaarlonen. Kuopion aktivistijärjestöön kuuluneet miehet muodostivat Wichmanin johdolla Kuopion valkoisten 1. komppanian. Aseistuksena valkoisilla oli aluksi 40 kivääriä, 20 000 patruunaa, satakunta revolveria ja 600 käsikranaattia. Ympäröivältä maaseudulta saatiin joukkoihin liittyvien miesten mukana metsästysaseita ja Karttulasta vanhoja grafton-kiväärejä. Valkoiset saivat Pohjanmaalta 1.2.1918 illalla vahvistuksena 180 pohjalaista miestä ja 150 kivääriä sekä 7.2. tykkejä. Pohjalaisia johtivat jääkärit Arvid Kokko ja Komonen. Valkoisten päävoimat ja johto olivat majoittuneet Kuopion lyseon rakennukseen.

Punaisten joukot

Punakaartin edustajana neuvottelutilaisuudessa maaherra Albert von Hellensin kanssa oli Savon Työmiehen päätoimittaja Taavi Tainio. Kuopion punakaarti, jossa oli 450-500 miestä, oli majoittunut sotilaskasarmin kivirakennuksiin. Heillä oli aseistuksenaan 360 sotilaskivääriä ja 36 000 patruunaa, jotka suomalainen bolševikki Jukka Rahja oli Pietarista heille junalla toimittanut.

Taistelut

Punaisten uhitteleva käytös ja uhkaukset muuttuivat ammuskeluksi aamulla 1. helmikuuta. Punakaarti oli pitänyt järjestystä kaupungissa lähettäen kivääreillä aseistettuja partioitaan kaduille. Suojeluskunta oli miehittänyt kauppatorin ympärillä olevat kivirakennukset, joiden ympärille oli iltaisin kerääntynyt punaisten kannattajia herjaamaan suojeluskuntalaisia. Ammuskelua edeltävänä iltana oli punakaarti asettunut ketjuun Savonkadulle. Punaisten Myllymäen ja kasarmirakennusten suunnasta aloittama ammuskelu kohdistui pääasiassa lyseorakennusta kohti. Suojeluskunta vastasi paikoin kiivaaseen tulitukseen harvakseltaan. Tulitus johti ainoastaan punaisten tappioihin haavoittuneina ja muutamina kaatuneina. Illalla saapuivat valkoisten vahvistusjoukot Pohjanmaalta.

Helmikuun 2. päivänä valkoiset lähettivät aamulla kaupungille pieniä osastoja, koska talojen katoilta oli harjoitettu sala-ammuntaa, jonka uhriksi oli edellisenä iltana joutunut yksi suojeluskuntalainen. Iltapäivällä yritettiin punaisten tukikohdan valtausta, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Taistelussa haavoittui muutama suojeluskuntalainen. Valtauksen sijaan valkoiset piirittivät kasarmirakennukset asettamalla miehet ketjuun Haapaniemenkadulle ja Torikadulle, minkä jälkeen taistelu siirtyi kaupungin ulkopuolelle.

Kotkankallion luona syttyi 5. helmikuuta taistelu, jossa kaatui kaksi pohjalaista ja kolme haavoittui. Myös sairaalan luona joutuivat valkoiset saman päivän aikana tappavan tulituksen kohteeksi. Tappiot valkoisille olivat kaksi kaatunutta. Kun oli käynyt selväksi, ettei kasarmirakennuksia voitu vallata ilman tykistöä, oli valkoisten johto pyytänyt tykkejä Pohjanmaalta. Tykit saapuivat junalla 7. helmikuuta. Punaiset yrittivät kaapata junan 70 miehen voimin, mikä johti tulitaisteluun lähellä Siikalahden vahtitupaa. Taistelun ratkaisi valkoisten eduksi junaan sijoitettu konekivääri. Punakaartilaisia kaatui viisi, valkoisten tappiot olivat viisi haavoittunutta. Seuraavana päivänä piiritysrengas punaisten ympärillä kiristyi, kun huoltoreitti Puijon suuntaan katkaistiin. Samaan aikaan aloitettiin tykkituli, joka teki suuria aukkoja kivikasarmin seinämiin. Puolen päivän aikaan nousi valkoinen lippu kasarmilla antautumisen merkiksi. Antautuneiden punakaartilaisten lukumäärä oli noin 450.

Siviiliuhrit

Sala-ammunnan uhreina kuoli kaduilla liikkuneita kaupunkilaisia Hapelähteen ja Puusepänkadun kulmauksessa kaksi, sairaalan portilla yksi, Sairaalankadulla yksi ja Neulamäellä kaksi.