Kulttuurisemiotiikka
Kulttuurisemiotiikka on semiotiikan erityinen tutkimushaara, joka tutkii eri kulttuurien ja eri aikakausien merkitysjärjestelmien rakenteita ja näiden rakenteiden sisäisiä suhteita sekä suhteita toisiin kulttuurisiin merkkijärjestelmiin. Kahden kulttuurin kohdatessa kohtaavat myös merkkijärjestelmät, ja esimerkiksi löytöretkeilijöiden matkakertomuksia voidaan pitää ensimmäisinä kulttuurisemioottisina tutkielmina.
Kulttuurisemiootikkojen mukaan koko kulttuuri koostuu erilaisista merkkijärjestelmistä ja se voidaan määritellä niiden avulla. Esimerkiksi antropologi Claude Lévi-Strauss tutki ihokosketuksen merkityksellisyyttä heimokulttuureissa strukturalistisen semiotiikan keinoin.
Kulttuurisemiotiikan teoreettinen perusta syntyi Tarton–Moskovan koulukunnan työn pohjalle. Koulukunnan ja kulttuurisemiotiikan johtohahmona toimi tekstin ja semiosfäärin käsitteitä kehittänyt virolainen semiootikko Juri Lotman.
Teoriaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teksti ja semiosfääri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lotman näki tekstit ensisijaisina tutkimuskohteina uudessa semioottisessa lähestymistavassa, joka pyrki etääntymään strukturalistisesta mallista. Perinteisessä strukturalistmissa kieli (koodi) tuottaa puheen (viestin). Lotman pyrki kehittämään mallia, jossa 1) teksti (viesti, puhe) edeltää kieltä (koodia); 2) teksti on kieltä rikkaampi; ja 3) teksti toimii generaattorina uusille kielille.[1]
Koulukunnan mukaan kulttuuri on tekstien kokonaisuus, jossa tekstejä ovat paitsi sanalliset esitykset myös maalaukset, rakennukset ja näyttämöesitykset. Tarton–Moskovan koulukunta lähestyi kulttuuria järjestelmänä, joka on ihmisen ja hänen ympäristönsä välissä, tai toisin sanoen mekanismina, joka prosessoi ja järjestää informaation jonka ihminen saa maailmasta tai muilta ihmisiltä.[2]
Ajatus, jonka mukaan yksittäiset tekstit voivat luoda uusia semioottisia kieliä ja toimia koodin lailla uusille teksteille, tuli Tarton–Moskovan koulukunnan lähestymistavan ytimeen. Lotman oli kiinnostunut mallin dynaamisesta ja generatiivisesta ulottuvuudesta, eli erityisesti siitä, miten normaalista poikkeavat yksittäistapaukset tulevatkin lopulta normaaliksi – mikä vaikuttaa lopulta koko kulttuurin kehittymiseen.[3]
Tämän rakenteen näkökulmasta kulttuurin voi nähdä muuttuvana ja suhteellisena merkkijärjestelmänä ja sen yksittäiset semioottiset ilmiöt (tekstit) osina kokonaisuudesta, semiosfääristä. Merkkijärjestelmät voivat toimia vain osana semiosfääriä, laajempaa merkkien jatkumoa.[3]
Tarton–Moskovan semoottisten koulukunnan kehittelemät tekstin ja semiosfäärin käsitteet ovat kulttuurisemiotiikan teorian ydinkäsitteitä.
Kääntäminen ja kulttuurinen muisti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarton–Moskovan semioottisen koulukunnan kulttuurisemiotiikkaan sisältyi myös käsitykset kultturisen tiedon kääntämisestä sekä kulttuurisesta muistista. Lotmanin mukaan kulttuurin piirissä kaikki tiedonvälittäminen on lähtökohtaisesti kääntämistä, ja hän käyttikin termiä hyvin laajassa merkityksessä kuvaamaan kaikkea tiedon siirtämistä eri semioottisten koodijärjestelmien välillä, ei vain kielten välillä. Toisin sanoen, asioiden merkitys ei ole niinkään sisältyneenä viestiin, vaan on kääntämisprosessin tuotos.[3]
Lotmanille kulttuuri oli myös kollektiivinen muisti, joka perustuu teksteille. Esimerkiksi, jokainen ihminen oppii kulttuurinsa tapoja ja perinteitä tarinoista, koulun opetussuunnitelmasta, median kertomista tarinoista. Toisaalta, kollektiivinen, kulttuurinen muisti ei ole vain menneiden kulttuuristen tapahtumien passivinen tallennuspaikka, vaan aktiivinen ja uutta luova mekanismi kulttuurissa: kulttuurista muistia tulkitaan ja koodataan jatkuvasti uudelleen, mikä synnyttää uusia jaettuja merkityksiä.[3]
Tarton–Moskovan koulukunnan teesit kulttuurisemiotiikalle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1973 Tarton–Moskovan semioottisen koulukunnan tunnetuimmat edustajat virolainen Juri Lotman ja venäläiset Ivanov, Pyotgarski, Toporov ja Uspenski julkaisivat manifestin “Theses on the semiotic study of cultures (as applied to Slavic texts)”, jossa he hahmottelivat perustukset kulttuurisemiotiikalle ja esittelivät laajan semioottisen tekstin käsitteen[4]:
- Kaikki ihmisen toiminta, johon liittyy tiedon käsittelyä, välittämistä ja tallentamista, on osa laajempaa merkitysjärjestelmien kokonaisuutta. Kulttuurisemiotiikka tutkii näiden merkitysjärjestelmien välisiä suhteita.
- Kulttuuri rakentuu toisaalta oman sisäinen semioottinen hierarkiansa mukaan ja toisaalta suhteessa kulttuurin ulkopuoliseen kehään.
- Teksti on kulttuurin ensisijainen perusyksikkö, joka voi näyttäytyä toisaalta viestinä luonnollisella kielellä tai toisaalta tekstuaalisen merkityksen kantajana (seremonia, taideteos, musiikkikappale).
- Kulttuuri on toissijainen kieli ja kulttuuriteksti on teksti tällä toissijaisella kielellä.
- Tekstin paikka tekstuaalisessa tilassa määrittyy suhteessa kaikkien potentiaalisten tekstien summaan.
- Kommunikaatio ei pelkästään luo uusia tekstejä vaan teksti sisältää myös muistin aikaisemmasta kommunikaatiosta.
- Kulttuurisemiotiikalle olennainen ongelma liittyy rakenteen, tekstin ja funktion vastaavuuteen eri kulttuureissa. Kaikki tekstit ovat osin mahdottomia kääntää toiseen kulttuuriin.
- Mikään yksi semioottinen järjestelmä tai taso ei riitä kuvaamaan tekstin kulttuurista funktiota.
- Eri semioottisten tasojen ja järjestelmien yhdistämiseen kokonaisuudeksi (kulttuuriksi) vaikuttaa kaksi vastakkaista mekanismia, pyrkimys kohden monimuotoisuutta ja pyrkimys kohden yhdenmukaisuutta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Marina Grishakova, Silvi Salupere: Theoretical Schools and Circles in the Twentieth-Century Humanities, s. 173–195. Routledge, 10.4.2015. ISBN 978-1-315-75291-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.6.2020).
- ↑ Chernov, Igor: Historical Survey of Tartu–Moscow Semiotic School. Semiotics of Culture. Proceedings of the 25th Symposium of the Tartu-Moscow School of Semiotics, Imatra, Finland, 27–29 July 1987 (ed. H. Broms, R. Kaufmann), 1988. Arator, Helsinki.
- ↑ a b c d Aleksei Semenenko: The Texture of Culture, s. 1–6. New York: Palgrave Macmillan US, 2012. ISBN 978-1-349-43529-6, 978-1-137-00854-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.6.2020).
- ↑ B. A. Uspenskij, V. V. Ivanov, V. N. Toporov, A. M. Pjatigorskij, Ju. M. Lotman: Structure of Texts and Semiotics of Culture, s. 1–28. Berlin, Boston: De Gruyter, 31.12.1973. ISBN 978-3-11-080296-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.6.2020).
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomeksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lotman, J.M.: Merkkien maailma: Kirjoitelmia semiotiikasta. (Suomennosvalikoima. Suomentaneet Erkki Peuranen, Paula Nieminen ja Jukka Mallinen) Helsinki: SN-kirjat, 1989. ISBN 951-615-708-4
Englanniksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lotman, J.M.: Analysis of the Poetic Text.. (Translated by D. Barton Johnson.) Ann Arbor Ann Arbor: University of Michigan, 1976. ISBN 978-0-88233-106-5
- Lotman, J.M.: The Structure of the Artistic Text. (Translated from the Russian by Gail Lenhoff and Ronald Vroon. (Michigan Slavic Contributions 7.)) Ann Arbor: University of Michigan, Department of Slavic Languages and Literatures, 1977. ISBN 978-0-930042-15-8
- Grishakova, M; Salupere, S: A School in the Woods: Tartu-Moscow Semiotics. In: Grishakova, M. and S. Salupere, eds. Theoretical Schools and Circles in the Twentieth-Century Humanities: Literary Theory, History, Philosophy. Routledge, 2015.
- Ivanov, V.V,; Lotman, J.M.;Piatigorski, A.M.; Toporov, V.N. & Uspenski, B.A.: Theses on the semiotic study of cultures (as applied to Slavic Texts). The Peter de Ridder Press, 1973.
- Semenenko, A: The Texture of Culture: An Introduction to Yuri Lotman's Semiotic Theory. New York: Palgrave Macmillan, 2012.