Korppi (runo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Korppi istumassa Pallas Athenen rintakuvan päällä. Édouard Manet’n kuvitusta runon ranskankieliseen käännökseen Le Corbeau vuodelta 1875.

Korppi (The Raven) on yhdysvaltalaisen Edgar Allan Poen kirjoittama runo. Se julkaistiin ensimmäisen kerran tammikuussa 1845.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Korppi” kertoo miehestä, joka tutkii puoleenyöhön asti kirjojaan, jotka kertovat menneisyyden salatieteistä. Hänen oveltaan kuuluu koputusta. Ensimmäisellä kerralla mies avaa oven ja siellä ”yö vain luo varjoaan”. Mies jää valvomaan ja muistelemaan kuollutta Lenooraa, jolla on ollut hänelle suuri merkitys. Toisella kerralla mies avaa ikkunan ja sisään lentää korppi, joka jää istumaan kuvapatsaan päälle. Mies puhuu korpille, joka vastaa aina huutaen ”ei enää milloinkaan!” (engl. nevermore!, suomennoksessa ”ei milloinkaan”). Mies suuttuu ja hätyyttelee korppia pois, mutta se pysyy patsaan päällä.[1]

Poe selitti esseessään The Philosophy of Composition, että runon korppi oli oppinut lausumaan ulkoa sanan ”nevermore”, minkä jälkeen se oli karannut omistajaltaan ja haki myrskyltä turvaa valoisasta ikkunasta. Kaipauksessaan hulluuden rajalla häilyvä, kirjojaan tutkiva mies ryhtyy vaatimaan korpilta lohdutuksen sanaa, jota korppi ei pysty antamaan. Näin mies joutuu hyväksymään sen, että hän ei koskaan tule enää näkemään menetettyä rakastettuaan. Poen mukaan mies kuulustelee korppia ”puoliksi taikauskoisuudesta, puoliksi epätoivosta, joka nauttii itsensä kiduttamisesta”. Poen mukaan mies kokee vimmaista nautintoa muotoillessaan kysymyksensä niin, että korpin odotettu vastaus tuottaa aina sietämättömyydessään mitä herkullisimman surun.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poen kirjoittaessa menetetystä rakastetusta kertovaa ”Korppia” hänen nuori vaimonsa sairasti kuolemaan johtavaa tuberkuloosia.[3]

Poe kertoi harkinneensa runoon ensin papukaijaa mutta päätyneensä korppiin, sillä se on pahojen enteiden lintu, joka sopi runon sävyyn paremmin. Joidenkin lähteiden mukaan Poe oli harkinnut myös pöllöä.[3]

On arveltu, että runomitta on peräisin Elizabeth Barrett Browningin runosta ”Lady Geraldine’s Courtship”. Poe omisti ”Korpin” sisältäneen runokokoelmansa The Raven and Other Poems Browningille.[3]

Poe väitti myöhemmin esseessään kirjoittaneensa ”Korpin” niin, että hän aloitti kirjoittamisen kliimaksista, joka alkaa ”Profeetta...” ja rakensi runon sen ympärille. Hän kertoi valinneensa runossa toistuvan sanan nevermore sen pitkän o:n ja r:n vuoksi.[3] Poe oli jo vuosien ajan runoissaan pohdiskellut avainsanan lopettavan pitkän o:n surullisen valittavaa sointia. Hän oli aiemmin kirjoittanut runon ”Lenore” (1831), käyttänyt sanaparia ”no more” runossa ”Silence” (1840) ja sanaa ”evermore” runossa ”The Conqueror Worm” (1843).[2]

Poe tunsi runostaan ylpeyttä jo ennen sen julkaisua. Kohdatessaan kadulla runoilijakollega William Ross Wallacen Poe kertoi tälle kirjoittaneensa ”hienoimman koskaan kirjoitetun runon” ja tuohtui kun Wallace kuultuaan runon kiitteli sitä käyttäen liian vaatimatonta adjektiivia fine, 'oivallinen'.[2]

Poe julkaisi ”Korpin” The American Review -lehdessä salanimellä ”Quarles” ja tammikuussa 1845 newyorkilaisessa The Evening Mirrorissa omalla nimellään. Graham’s Magazine oli aiemmin torjunut runon.[3] Runosta tuli välittömästi sensaatio koko maassa. Sen kerrottiin tehneen vaikutuksen lukijoihin niin rytminsä, musiikkinsa kuin kauhunsakin kautta.[2] Runosta alettiin heti tehdä myös parodioita, joista ensimmäinen, ”The Owl”, julkaistiin jo kuukauden sisällä.[3]

Poesta tuli runonsa ansiosta kuuluisa. Hän alkoi järjestää tilaisuuksia, joissa hän itse lausui runoaan pimennetyssä huoneessa.[3] Kuulijoiden kirjoittamien kuvausten mukaan Poe oli taitava lukija ja luki runonsa ”mitä soinnukkaimmalla äänellä”, joka lumosi kuulijat niin että nämä eivät uskaltaneet hengittääkään.[2]

Silloisen tekijänoikeuslain mukaan Poe ei ollut oikeutettu tekijänpalkkioihin runonsa uudelleenjulkaisuista, joten hän oli yhtä köyhä kuin ennenkin.[3]

”Korppi” on edelleenkin hyvin suosittu mukaelmien aihe populaarikulttuurissa. Amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisjoukkue Baltimore Ravens on nimetty runon mukaan, sillä Poe asui Baltimoressa.[3]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runon ovat suomentaneet Valter Juva (kokoelmassa Sata runoa, 1916), Oskar Nousiainen (Rakkauden ja kuoleman lauluja, 1946) ja Niilo Idman (esimerkiksi Poe-kokoelmassa Korppi ja kultakuoriainen[4]). Idmanin suomennos on nykyisin tunnetumpi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Poe, Edgar Allan: Korppi ja kultakuoriainen, s. 8, 9, 10. 3. painos. Kustannus Oy Forma, 1990. ISBN 951-0-02911-4.
  2. a b c d e Meyers, Jeffrey: Edgar Allan Poe: His Life and Legacy, s. 160–165. Cooper Square Press, 1992. ISBN 0-8154-1038-7.
  3. a b c d e f g h i Joy Lanzendorfer: 9 Mournful Facts About Edgar Allan Poe’s "The Raven" Mental Floss. 26.10.2015. Viitattu 2.11.2019.
  4. Korppi ja kultakuoriainen

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]