Kongthong

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kongthong

Kongthong

Koordinaatit: 25°19′48″N, 91°49′22″E

Valtio  Intia
Osavaltio Meghalaya
Piirikunta East Khasi Hills
Väkiluku (2011) 567


















Kongthong on kylä Intian Meghalayan osavaltiossa. Se tunnetaan esimerkiksi paikallisesta lauluperinteestä jingrwai iawbei. Kylän asukasluku oli vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 567.

Maantiede ja hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niin sanottu "elävä silta" lähellä kylää.

Kongthong sijaitsee Intian koillisosassa Meghalayan osavaltiossa.[1] Hallinnollisesti se on osa East Khasi Hills -piirikuntaa.[2] Kylää ympäröivällä alueella on jyrkkiä harjanteita, rotkoja ja tiheää viidakkoa. Kylästä on tieyhteys osavaltion pääkaupunkiin Shillongiin. Lähellä sijaitsee myös joskus maailman sateisimpana paikkana mainittu Cherrapunji.[1]

Intian perustuslain mukaisesti paikallishallintoa johtaa vaaleilla valittava kylänpäämies eli sarpanch.[2]

Paikallisen kansanperinteen mukaan kylä on perustettu ennen paikallista Sohran kuningaskuntaa, joka perustettiin 1500-luvun alkupuolella. Heimokuningaskunnan keskus oli Cherrapunji.[1]

Kylä oli pitkään hyvin eristyksissä, eikä siitä ole kirjoitettu paljon. Esimerkiksi muuttaminen kylän ulkopuolelle työn, opintojen tai muun syyn vuoksi on yleistynyt vasta hiljattain. Myöhemmin on kaavailtu matkailun kehittämistä alueelle. Se on nimitetty ehdokkaaksi esimerkiksi UNWTO:n parhaan turistikylän palkinnon saajaksi.[1]

Kongthong tunnetaan esimerkiksi paikallisesta lauluperinteestään jingrwai iawbei. Nimi tarkoittaa melodiaa (jingrwai) klaanin esiäidin (iawbei) kunniaksi. Kaukaa laulut kuulostavat vihellyksiltä, jollaisiksi niitä joskus myös kutsutaan. Perinteen mukaan paikalliset saavat syntyessään normaalin nimen ohella laulettavan nimen. Laulujen tarkoitus oli pitää yhteyttä esimerkiksi metsästysretkien aikana. Niiden uskottiin myös karkottavan pahoja henkiä. Lauluperinteen uskotaan olevan vanha, mutta sitä on dokumentoitu vasta hiljattain. Ensimmäisessä tieteellisessä julkaisussa sitä kuvailtiin vuonna 2016.[1]

Muiden khasien tapaan kylän asukkaiden yhteiskuntajärjestelmä on matrilineaarinen.[1]

Kongthongin asukasluku oli Intian vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 567.[2] Etniseltä taustaltaan paikalliset ovat khaseja.[1] Kylän lukutaitoisuus oli 69,33 prosenttia eli osavaltion keskimääräistä pienempi.[2]

  1. a b c d e f g Satarupa Paul: Kongthong: The Indian village where your name is a song BBC Travel. BBC. Viitattu 25.11.2021. (englanniksi)
  2. a b c d Kongthong Population - East Khasi Hills, Meghalaya Census 2011. Viitattu 25.11.2021. (englanniksi)