Kolmen ykseyden sääntö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kolmen ykseyden sääntö on ranskalaisen klassismin ajan draamassa käytetty rakenneperiaate, jonka ideana on ajan, paikan ja toiminnan ykseys: näytelmällä on yksi yhtenäinen juoni ilman sivujuonia, keskitetty tapahtumapaikka ja tarina tapahtuu yhden vuorokauden kuluessa.[1][2]

Säännön kehittäjiä olivat 1500–1600-luvun Ranskassa muun muassa näytelmäkirjailijat Pierre Corneille ja Jean Racine,[3] mutta ensimmäisenä sitä käytti Jean Mairet näytelmässään Silvanire (1630)[4]. Sen sanottiin pohjautuvan Aristoteleen Runousoppiin. Aristoteleen tiedetään kuitenkin kirjoittaneen vain toiminnan ykseydestä, joten ajan ja paikan ykseydet kehitettiin Ranskassa.[3]

Kolmen ykseyden lisäksi ranskalaisessa klassismissa asetettiin tekstille muitakin ihanteita. Näytelmässä tuli olla viisi näytöstä, henkilöiden tuli kuulua ylimpiin säätyihin, ja aiheita etsittiin antiikin Kreikasta tai Roomasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Klassismi, Kirjasampo. Viitattu 11.11.2014.
  2. Draama pyrki ajan, paikan ja toiminnan ykseyteen, Tervetuloa aikamatkalle äidinkielen kurssille 4! Etälukio, Opetushallitus. Viitattu 11.11.2014.
  3. a b Aristotelinen dramaturgia, Noodi, työkalu yhteisölliseen käsikirjoittamiseen. Oppimateriaali. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsingin Kaupunginteatteri ja m-Cult. Viitattu 11.11.2014.
  4. Mairet, Jean de, Tietosanakirja osa 5, palsta 1636, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1913