Kolmen ykseyden sääntö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kolmen ykseyden sääntö on ranskalaisen klassismin ajan draamassa käytetty rakenneperiaate, jonka ideana on ajan, paikan ja toiminnan ykseys: näytelmällä on yksi yhtenäinen juoni ilman sivujuonia, keskitetty tapahtumapaikka ja tarina tapahtuu yhden vuorokauden kuluessa.[1][2]

Säännön kehittäjiä olivat 1500–1600-luvun Ranskassa muun muassa näytelmäkirjailijat Pierre Corneille ja Jean Racine, ja sen sanottiin pohjautuvan Aristoteleen Runousoppiin. Aristoteleen tiedetään kuitenkin kirjoittaneen vain toiminnan ykseydestä, joten ajan ja paikan ykseydet kehitettiin Ranskassa.[3]

Kolmen ykseyden lisäksi ranskalaisessa klassismissa asetettiin tekstille muitakin ihanteita. Näytelmässä tuli olla viisi näytöstä, henkilöiden tuli kuulua ylimpiin säätyihin ja aiheita etsittiin antiikin Kreikasta tai Roomasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Klassismi, Kirjasampo. Viitattu 11.11.2014.
  2. Draama pyrki ajan, paikan ja toiminnan ykseyteen, Tervetuloa aikamatkalle äidinkielen kurssille 4! Etälukio, Opetushallitus. Viitattu 11.11.2014.
  3. Aristotelinen dramaturgia, Noodi, työkalu yhteisölliseen käsikirjoittamiseen. Oppimateriaali. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsingin Kaupunginteatteri ja m-Cult. Viitattu 11.11.2014.